PMMP, Metric, Fiona Apple...
PMMP:n Rakkaudesta on ollut jo pariinkin otteeseen kuuntelussa, ja harmikseni täytyy todeta, että levy on yhtyeen aikaisemman tuotannon tasoon nähden todella keskinkertainen. Ensikuunteluilta mieleen ei jää mikään muu kuin jo jonkin aikaa renkutettu Heliumpallo. Muista kappaleista en ihan oikeasti osaa sanoa mitään, sillä kaikki ne kuulostavat samalta keskenään. En vielä tuomitse levyä suoralta kädeltä, mutta sen voin sanoa jo nyt, että ei ole todellakaan bändin parhaita. Tytöt alkoi erittäinkin lupaavasti, mutta lässähti jo ensimmäisen kertosäkeen aikana. Mariskan räppiosuus aiheuttaa ensitilassa myötähäpeää. "Hei me tytöt ollaan parhait just tällasin eikä kantsi välittää mistää photo_shopatuist mainoksist!!"
On valitettavaa, että näin keskinkertaisen kokonaisuuden tekijänä on PMMP. Aivan kuin pitkäaikainen sydänystävä esittelisi tuotoksiaan, joihin yrittää suhtautua hyväksyvästi ja ystävällismielisesti, mutta joista ei oikeastaan saa irti mitään sen kummempaa. Uskon kuitenkin, että PMMP pystyy vielä parempaankin. Luottavaisin mielin hommasin jo lipunkin Tavastian keikalle. Viime kerta kun oli ikimuistoinen!
Sen sijaan positiivisen yllätyksen tarjosi kanadalaiskokoonpano METRIC uudella Synthetica -albumillaan.
Emily Hainesin lauluääni on vaan kingi, ja vaikka yhtyeen tyyli on muuttunut pikkuhiljaa rokimmasta entistä popimmaksi, homma toimii. Musiikissa on popin keveyttä, mutta myös varhaisemman tuotannon karismaa.
Jotenkin huvittavaa, että sekä PMMP:n että Metricin uutukaisten soundimaailma on hyvin samankaltainen duuripohjaisine junnaavine elektronisine soundeineen (olipas outo sananparsi, kiitos äidinkieleni), mutta PMMP:ltä kuultuna se ärsyttää, Metricin esittämänä sen hyväksyy, ja siinä on jopa jotain viehättävää. Missä meni pieleen? Edustavatko Metric ja PMMP mulle niin eri asioita?
(Pakko laittaa tähän vielä yksi suosikki-Metricini:)
Taukoa elektronis- ja synapainotteisesta rallattelusta tarjoaa Fiona Apple. Innolla odotan uuden albumin ilmestymistä!
On myös hiton tyydyttävää laulaa tota hoilotuskohtaa (0:43, 1:24), se sattuu nimittäin istumaan erittäin hyvin omaan ääneeni. Muutenkin Fiona pistää jostain syystä aina meikäläisen laulamaan mukana!
Voisin muuten joskus ihan huvikseni koostaa oman "festariposterin", eli keksiä posterin unelmafestarini line-upista sellaisin rajoittein, että artistien ja yhtyeiden jäsenten pitää olla vielä elossa tai yhtyeen olla kasassa tai heittää keikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti