Fever to tell!

FOR SALE

2012-02-13T22:31:00.000+02:00

Käyttämättömät korkkarit kokoa EUR 37/ UK 4. Lähtöhinta 15€. Myyn, koska mun 37,5-koon jalka ei lukuisista toiveista huolimatta kutistunut tarpeeksi.

Kysymykset ja yhteydenotot kommenttiboksiin tai osoitteeseen aida.raihala[at]helsinki.fi. Kiitos!

Reissukuume nousee

2012-02-12T21:55:00.000+02:00

Kevään kaipuu on suorastaan raastava. Mulla on ikävä pukeutumisen helppoutta: kevättakkeja ja nahkatakkia, tennareita, aurinkolaseja, ensimmäisiä terassi-istuskeluja, ulkoilmakahvia, ja ennen kaikkea, matkailua ja aurinkoa!

Mun kevätfiilistelyyn assosioituu aika vahvasti kaikki kevätmatkat. Viime kevät oli ehkä elämäni paras, koska se alkoi Briteistä, kiersi Irlannin ja jo vähän lämmenneen Helsingin ja Pariisin kautta Kroatiaan ja lopulta taas Britteihin. Tässä kuvia tän reissutädin kevätreissuista sekalaisessa järjestyksessä!

Irkuissa

Cliffs of Moher

Peikkolapset matkalla Bristoliin pahennusta herättämään

Häirikkö Räihis

Brixton, London

Kevään 2011 vakkarihengailupaikka Milgi! <3

Kotikatuni Mackintosh Place. Paras mesta! Mun koti oli tuolla ihan toisessa päässä.

Kalmistosta kavunneet ekalla kunnon terassi-irroittelulla esseen palautuksen jälkeen.

Pariisin metron lähipysäkillä

Ostin kertaheitolla itselleni uudet vaatteet. Père Lachaisella oli kuumaa.

Niin, tulihan siellä Kroatiassakin käytyä!

... ja siellä kyllä kelpasi lapsen olla ja leikkiä.

Myös Hildan luona Los Angelesissa 2008 oli aikamoisen siistiä.

Ja Santa Barbarassa.

Mmmmmnojoo, kotimaassakin voi matkustaa, esim Tampereella. ....

Harmittaa niiiiiiiin paljon, että ysärikameralla otetut Saksan kuvat vuodelta 2007 ovat kadonneet jonnekin! Kunhan saan käännettyä huoneeni ympäri ja löydän kuvat, lupaan pyhästi, että skannaan ne ja laitan tänne. 51 päivää jäljellä! (On se hyvä, että ihmisellä on jotain, mitä odottaa... tosin pikainen Tukholman visiittikin saattaa olla tiedossa tän kuun lopulla!)

PS. Oon alkanut tässä viime vuosien saatossa miettiä, että voiko ihminen olla matka-addikti? Oon laittanut lähes kaikki (laina)rahani matkustamiseen, ja nytkin mulla on varattuna reissu sekä keväälle että kesälle. Kun palaan jostakin, ei mene kauaa, että alan kaavailla uutta matkaa. Haaveilen edelleenkin saavani sellaisen elämän, että voisin olla ainakin tammi-huhtikuun poissa Suomesta joka vuosi.

Ja kaipa sitä voisi joskus lähteä jonnekin Eurooppaa kauemmaskin. Lähi-Itä ja Afrikka kiinnostaisivat ehkä tällä hetkellä eniten. Mutta ei auta täällä lumen keskellä muu kuin haaveilu, ja vanhojen kuvien selailu (esimerkiksi täältä, täältä tai täältä.). Onkos muilla reissusuunnitelmia kevääksi?

Yäk

2012-02-07T00:14:00.002+02:00

Talvimasis on täällä. Mua ei huvita tehdä yhtään mitään, vaikka pitäis tehdä sata ja yks asiaa. Eikä vähimmäisenä kandia, esseitä, liiketoimintasuunnitelmaa, iänikuista luentopäivistä... Pitäis aloittaa tenttiin valmistautuminen, hyväksiluetuttaa puheviestinnän harjoituskurssi (miksi tästä on tehty niin vaikeaa??!), ja siinä samalla urheilla ja käydä välillä töissäkin. Saakeli.

Menin aamulla proseminaariin huomatakseni, ettei sitä ole. Onneksi mulla oli toinen luento siinä päällä, niin sain edes jotain tehtyä. Illan luennolla olin niin kohmeessa, että kun meidän piti tehdä jako kuuteen, niin sanoin tietysti "seitsemän" ...

Nyt väsyttää niin paljon, etten jaksa mennä nukkumaan, koska en jaksa herätä siihen, että pitää lähteä taas yliopistolle kiertämään paikasta toiseen. Miksei Keskustakampus voisi olla vain yksi iso rakennus?!?

Miksi elämä on näin vaikeaa?

Leivoin mustikkakkospiirakkaa. Olen nyt virallisesti nolo kukkahattutäti.

Ja jos noista pressanvaaleista pitää sanoa jotain, niin olihan tää aika odotettavissa, eikä tulos toivon mukaan vaikuta elämääni juurikaan millään muulla lailla, kun että sain taas yhden syyn lisää nauraa Maki Kohlehmaiselle.

Kuuden vuoden kusisuus.

Pitäkää pakkasenne

2012-02-01T18:17:00.000+02:00

Nyt se alkoi. Ei pelkästään helmikuu, vaan oikea suomalainen talvi. Yritän parhaani mukaan jaksaa kerrospukeutua, rasvailla käsien lohkeilevaa ihoa ja miettiä päivän liikkumisen mahdollisimman yksinkertaiseksi ja taktikoida kulkuvälineiden kanssa niin, että ulkona joutuisi odottamaan mahdollisimman vähän. Kuten aiemminkin olen useasti todennut, talvi on täysin turha asia. Ainakin tällainen talvi. Parin miinusasteen vielä kesti ihan hyvin, mutta navakka tuuli ja kahdenkymmenen asteen pakkanen ei vaan ole inhimillistä. Talvi-intoilijat pitäkää pakkasenne, minä en sitä halua.

Kunhan festarit ja viikonloppuhulinat ovat ohi, ja jos pakkanen kiristyy yhä, niin vannon ihan oikeasti, etten mene kouluun. Enkä taatusti poistu sisätiloista muualle kuin kauppaan tai vieressä oleviin kirjastoon ja videovuokraamoon. Aion hengata koko päivän uudessa villapaidassani (kuva yllä! Ostin äsken viereiseltä kirppikseltä kuudella eurolla!), kuunnella musiikkia, syödä, tehdä kandia ja sen vastapainoksi katsoa dvd:itä. Kaverit saavat tulla moikkaamaan, jos kestävät arktisen välimatkan kauhut. Tarjoan vaikka hömpsylliset hehkuviiniä.

Okei, lähtölaskenta alkaa nyt. 62 päivää jäljellä, ja sitten lennän Berliiniin, ja siitä alkaa kevät.

Hmmm. Öööö. 62 (zweiundsechzig) on aika paljon. Apua! Onneksi olen kuitenkin fiilistellyt viime päivinä kevään 2007 ja Saksan matkan aikaista suosikkiani Goldfrappia. Sitä kuunnellessä kevät tuntuu olevan ihan vähän lähempänä.

Päivän boogie

2012-01-25T13:06:00.000+02:00

Ja joo, vois päivän boogie olla joku Ultra Brankin biisi, mutta eiköhän odoteta sinne maanantain keikalle asti! Liput on! (Ja voi sitä runotyttö-hippihihhuli-virtausta, joka on tuleva!)

Ymmärrän kyllä miksi jotkut ihmiset alkavat kyllästyä koko tähän presidenttitouhuun. Viimeisin vaalilähetys oli kuin tosi-tv:tä pahimmillaan. "Ja mennäänpäs seuraavaksi tuonne sosiaalisen median puolelle..." Anteeksi häh?!? Jos ihmisiä kiinnostaa sosiaalisen median sisältö, he menevät itse sinne sivulle www.twitter.com tai www.facebook.com, eikä Yleisradion tai Maikkarin tarvitse tuhlata lähetysaikaansa moisten juttujen esittelyyn. Ja mitä seuraavaksi? Tyra Banks tai Anne Kukkohovi juontamaan? "Edessäni seisoo kaksi kaunista ehdokasta, mutta vain toinen voi voittaa. Voittajasta tehdään Suomen presidentti, ja hän saa sopimuksen Suomen valtion kanssa. Kädessäni on vain yksi kuva..."

Hieno asia tietysti on, että ihmiset ovat liikkeellä näissä vaaleissa, mutta joidenkin kohdalla se menee jo ihan överiksi. Olisko koko tätä hypeä olemassa ilman sosiaalista mediaa? Vanha sananlasku "joukossa tyhmyys tiivistyy" voisi olla nykyään "SoMessa tyhmyys tiivistyy".

PEKKA HAAVISTO PRESIDENTIKSI

2012-01-22T13:46:00.006+02:00

Hei vaan kaikille, ja hyvää äänestyspäivää. Tunnelma on jännittävä ja luvassa on varmasti mielenkiintoinen ilta!

En uskonut koskaan kirjoittavani mitään tällaista blogiini, mutta nyt kun Pekka Haavisto, ehdokas numero 2, on saanut kannatuksensa nousemaan tähän pisteeseen, haluan vedota teihin, jotka vielä mietitte äänestättekö Pekkaa vai jotakuta muuta.

Äänestäkää Pekkaa! Vaikka se Paavo Arhinmäki tuntuisikin kivalta ja hyvältä vaihtoehdolta, se ei tule menemään läpi. Paavosta ja Paavon koko kampanjasta on huokunut sellainen fiilis, ettei Paavo ei edes tahdo presidentiksi - ja onhan miehellä aika vähän kokemusta kansainvälisestä politiikastakin verrattuna Haavistoon. Älkää olko sokeita vasemmistolaisuudellenne!

Älkääkä vaan jättäkö äänestämättä Pekkaa sen takia, että vihaatte **PeKkAhYpEä**. (="Siis mä ainaki äänestän Haavistoo ku kaikki kaveritki ja taiteiliat äänestää!!!11) Ei kenenkään suosio tule ilmaiseksi. Aina on tietysti ihmisiä, jotka menevät kritiikittömästi lauman mukana, mutta suurin osa osaa varmasti perustella, miksi juuri Pekkaa kannattaisi äänestää.

Aion nyt paljastaa jotain, mikä tekee minusta varmasti teinin, idiootin tai jotain muuta vastaavaa, mutta tehköön, olenpahan ainakin rehellinen. Minä äänestin Pekkaa ensisijaisesti hänen seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Minä tahdon asua maassa, jossa presidentiksi voi päästä mihin tahansa vähemmistöön kuuluva. Minä tahdon, että vähemmistöön kuuluminen ei ole tabu edes päättäjien keskuudessa. (Tosin presidentin päätösvalta nyt ei edes ole kovinkaan kummoinen.) Minä tahdon edistystä. Suomi oli Euroopan ensimmäinen maa, jossa naiset saivat äänioikeuden, voisiko Suomi olla myös maailman ensimmäinen maa, jolla on avoimesti homoseksuaali presidentti?

Mielestäni Haaviston valitseminen presidentiksi olisi historiallista, ja se olisi varmasti myös maailmalla uutinen, joka saisi ihmiset katsomaan tulevaisuuteen uusin silmin. Joo, ainahan on olemassa se vaara, että fundamentalistijenkit tai jotkut muut uskonnolliset ryhmät tekisivät pilkkaa Suomesta tai langettaisivat Suomen päälle saatanallisen kirouksen. HOMOPRESSA. Hui hai. Tahdon vaan uskoa, että maailma tulee vielä pääsemään siihen pisteeseen, jossa (seksuaali)vähemmistöjä ei piilotella, vainota tai pidetä muita huonompana.

Tottakai myös muut syyt vaikuttivat valintaani, tuskin nyt olisin äänestänyt Soinia, Väyrystä tai Niinistöä, vaikka he kuuluisivat mihin vähemmistöön tahansa. Ja toisaalta, vaikka Haaviston kaikki näkemykset eivät vastaisi täydellisesti omiani, voin ajatella, että kyseessä on vaan presidentivaalit, eli enemmäkin edustustehtävä kuin varsinaisia isoja päätöksiä vaativa pesti. Toisin sanoen, en varsinaisesti kuole, jos vaikkapa Niinistö valitaan presidentiksi, mutta varsinaisesti sekoan ja juhlin, mikäli Haavisto voittaa vaalit.

Ketä te äänestätte/äänestitte ja miksi?

Kommentoikaa ja kritisoikaa mielipiteitäni vapaasti. Yritän vastata kritiikkiinne parhaani mukaan.

http://haavisto2012.fi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_äänioikeus

Autiotalossa

2012-01-20T18:07:00.001+02:00

Viikko sitten olin maaseudulla. Kävin vanhempieni kanssa kävelyretkellä, joka suuntautui läheiseen autiotaloon. Ja käsi ~~kädessä~~ jäässä kuljemme taloon autioon...

Tägään tähän "kuvataide"-termin, koska yritin olla taiteellinen (hah). Lainasin sitä varten jopa pikkusiskoni kameraa, koska sillä saa tunnetusti hyviä kuvia. Katsokaa vaikka. (Enkä tarkoita tuota kuvaa, jossa röhnötän huonoryhtisenä nenä kirjassa ja tukka likaisena...)

Sitten vielä sellaisia ilouutisia, että lennot huhtikuulle on ostettu! 3.-13.4. aikana olisi tarkoitus vierailla Berliinissä, Amsterdamissa, Mönchengladbachissa ja Düsseldorfissa. Saksan opiskelukin on aloitettu ~~opintopisteitä~~ tätä varten!

Näihin sanoihin, kuviin ja tunnelmiin - meikäläinen painelee Radion Sinfoniaorkesterin konserttiin (eka oikea kertani Musiikkitalolla), ja siellä kuullaan Rachmaninovia ja Stravinskya, ja ne ne vasta hyviä ovatkin.

TÄMÄ KIINNOSTAA

2012-01-17T21:15:00.001+02:00

Ai että mikä? No laita kuulokkeet päähän tai kajarit täysille ja klikkaa TÄSTÄ!

Mieletön soundi! Bändin nimi on Jucifer, ja levy on I Name You Destroyer (2002) (Helvetin hyvä). Jos tämä biisi tai levy miellytti sinuakin, saatat ehkä pitää myös tästä biisistä ja yhtyeestä:

Koko kyseisen Juciferin levyn soundi on aika Garbagehtava, mutta laulaja Gazelle Amber Valentinen ääni on aivan eri maailmasta kuin Shirley Mansonin. Pakko kuitenkin myöntää, että molemmat toimivat mun mielestä aivan yhtä hyvin! Valentinen ääni muistuttaa ehkä myös etäisesti Emily Hainesia.

Mikä on tuomionne, vai istutteko tapanne mukaan hiljaa, ettekä suostu kommentoimaan? Vai kolahtaako Jare & VilleGalle jengiin enemmän?!

Close Encounters Helsinki - St. Petersburg 30.1.-3.2.2012

2012-01-16T18:20:00.000+02:00

Uusi kansainvälinen musiikkifestivaali Close Encounters Helsinki - St. Petersburg tarjoaa monikansallisen näyttämön kunnianhimoisten nuorten muusikoiden tuoreille ideoille, valtioiden ja genrejen rajoja rikkoen. Festivaali järjestetään samanaikaisesti Helsingissä ja Pietarissa, molempien kaupunkien keskeisimmillä keikkapaikoilla. Tapahtumassa esiintyy musiikin ammattiopiskelijoita Suomesta, Venäjältä, Yhdysvalloista, Ranskasta, Kanadasta ja Saksasta. Mukana ovat myös Pop & Jazz Konservatorion alumnit Eva & Manu, Queen Seventeen sekä Anni Mattila.

Festivaali puhuu maiden ja musiikkityylien välisten raja-aitojen kaatamisen puolesta. Sen päätarkoituksena on tuoda ihmiset, kaupungit ja musiikki yhteen ennakkoluulottomasti, ja unohtaa puhdasoppisuus musiikissa ja elämässä.

Tällaista puuhaan siis tällä hetkellä. Festarin kotisivut löytyvät osoitteesta www.closeencounters.fi, ja festivaaliblogi, jota kirjoitan Kaisan kanssa, on luettavissa osoitteessa www.closeencounters.fi/blogi.

Pyydän teitä myös fanittamaan Close Encountersia Facebookissa!

Tapahtuman järjestää Pop & Jazz Konservatorio, ja sen lisäksi mukana on oppilaitoksia ympäri maailman. Lippujen hinnat eivät todellakaan huimaa päätä, joten kipin kapin lippukauppaan: http://popjazz.mycashflow.fi/. Haastattelupyynnöt ja pressimateriaali tuottajien kautta.

SÜPERRRR!

Kuvia

2012-01-11T15:23:00.001+02:00

Tässä vielä todisteaineistoa siitä, etten puhunut ihan läpiä päähäni edellisessä postauksessani. Kiitokset kuuluu Heidi Räsäselle, jonka blogia voit katsoa tästä.

Loput kuvat keikalta voit katsoa tästä. Suurkiitokset vielä Heidille!

Huikea lopetus vuodelle

2012-01-03T00:08:00.001+02:00

Alan vihdoin laskeutua todellisuuteen uudenvuodenaatosta ja etenkin aatonaatosta, jolloin tapahtui jotakin yllättävää.

Tästä se lähti.

Perjantai-ilta alkoi Kalliosta, josta etenimme porukalla Virgin Oiliin katsomaan PMMP:tä. Itse keikka alkoi vasta puolenyön aikoihin, joten ehdimme sinne kohtuullisen ajoissa saapuessamme nauttia vielä muutaman oluenkin. Keikka alkoi, ja jatkui aika perusseteillä, mukana oli paljon hittejä. Yleisö oli melkolailla keski-ikäistä, ja yllättävän energiatonta. Meitä ei takarivissä hytkyminen kiinnostanut, joten puskimme koko jengin voimin lähemmäs lavaa hyppimään. Sen jälkeen alkoi tapahtua - yhtäkkiä Tuomas pyydettiin lavalle, ja Paula antoi sille kimaltavan kihlasormuksen. Pian mutkin vedettiin mukaan, ja kun Tuomas oli saanut hetken laulaa Aikuista naista, niin munkin käteen työnnettiin mikki, ja bändi alkoi soittaa Rusketusraitoja.

HEEEEELVETIN HYVIN MENEE!

Oli hiieeeeeeeeman absurdi tilanne, olin yhtäkkiä lavalla yhden suosikkibändini kanssa, kaverit ja yleisö huusivat ihan hulluna, mikki oli päällä ja mehän laulettiin (=huudettiin) ja riehuttiin. Mira hyppäsi reppariin riehumaan ja en edes suoraan sanottuna muista kovin selkeästi, että mitä siellä lavalla tapahtui, jotain päätöntä rehaamista, biisin karjumista ja sellaista. Olin vaan jotenkin ihan sekaisin koko tilanteesta, koska olin aina salaa toivonut joskus tapaavani Paulan ja Miran, ja nyt aivan yllättäen ja yhtäkkiä olinkin niiden kanssa lavalla laulamassa ja riehumassa. Ihan mahtavaa! Ääni oli tosin lähtenyt jo ennen lavalle kipuamista, kun oltiin laulettu niin antaumuksella mukana koko keikan ajan. Oli ihan huikea kokemus, ja biisin lopun kruunasi vielä Tuomaksen upea stage dive. Mun alastulo ei ollut ihan yhtä näyttävä, koska olin tyhmänä ottanut laukun mukaan, ja se tietysti aukesi lavalle ja keräilin siinä kamoja tovin ennen kuin kipusin alas. HAHAHAHAHAA! Ette voi uskoa miten hauskaa oli! Ilta jäi todellakin mieleen! En tiedä löytyykö kavereilta kuvia tilanteesta, ei välttämättä, mutta ehkä hyvä niin. Video on jo katsottu, enkä varmaan pysty katsomaan sitä uudestaan. Ehdottomasti paras tapa heittää hyvästit vuodelle 2011!

Lopuksi vielä kokeiltiin hupina montako fisua kannattaa kumota yhdessä illassa... ei olis kannattanut kumota varmaan yhtäkään.

Sellasta. Uudenvuodenaatto alkoikin sitten tavanomaista jäisemmin, mutta illan edetessä pääsin taas takaisin elävien kirjoihin. Oli ihanaa nähdä taas kaikkia kavereita (ja tietty pikkusiskoakin), ja ilta eteni aika samalla kaavalla kuin viime vuonnakin - kotibileistä bunkkerireiveihin. Reiveissä oli pimeää.

Tänään onkin sitten ollut vuoden ensimmäinen OIKEA päivä, jolloin olen saanut jotakin aikaiseksi. Äsken tehtiin sushia Veeran luona, mutten jaksanut ottaa siitäkään sen parempia kuvia. Musta on tullut laiska kuvaaja.

Seitsemän ja puolen tunnin päästä pitäis herätä töihin. Ugh. Mulle ei oltu ensin edes laitettu vuoroa huomiselle, mutta päätin, että tarvitsen rahaa esimerkiksi Roskilde-lippuun: lennot on jo ostettu!

HYVÄÄ TÄTÄ VUOTTA KAIKILLE!

Joulu, joulu, joulu

2011-12-27T19:50:00.001+02:00

Olipas hieno ja lahjakas joulu! Aaton ja Tapaninpäivän välillä tapahtui esimerkiksi seuraavaa: kiskoin paketeista 5-oktaavisen synan ja Soda Streamin, notkuvista joulupöydistä kiskoin etenkin kaloja ja mätejä, join kohtalaisesti viinejä (olen oppinut juomaan viimein myös punaviintä), pelasin Trivial Pursuitia, todistin täydellistä sähkökatkosta ja saunoin pariin otteeseen. Ainiin, ja pakko myöntää, että tuli katsottua aika kovasti Salkkareiden ekaa tuotantokautta. Hahahaaaa, ne ilmeet, fraasit, juonenkäänteet! Teiniys! Ysäriys!

Duuni kutsui kuitenkin jo tänä aamuna. Oli muuten ihan sairaan kiireinen päivä! Hyvä ettei ääni lähtenyt siitä kaikesta puhelimessa papattamisesta!

Tässä vähän joulukuvastoa iloksenne. Tai ilokseni, tuskinpa nämä juuri teitä yhtä paljon riemastuttavat..

Kuusi on aina samassa paikassa ja näyttää suht samalta. IHAN ITE KORISTELIN!! (ja Romy auttoi vähän.)

Saunomisen jälkeen ehdittiin käydä moikkaamassa tädin perhettä naapurissa. Kuvassa heidän uusi Eine-kissansa, joka on maailman ihanin! Nopeasti liikkuvasta kisusta ei saanut luonnollisempaa kuvaa!

Romyn riemu oli aitoa.

Lilex joulupöydässä. Huomatkaa takana myös Romyn taideteos!

Istuin sivistyneesti paikallani, olin rauhallinen ja näytin mieheltä.

Pukki käväisi.

Ja meikäläistä jännitti.

Lopuksi Pukkeroinen ulostautui kylmään myrsky-yöhön, arvoisemme hyvästit jättäen. Huomatkaa suuri yhdennäköisyys Ismo "Etureppu" Laitelan kanssa!

Helkkarin hyvää köllötysjuhlaa kaikille! Seuraaville päiville ei ole muita suunnitelmia kuin tehdä sivusilmällä tiedotteita, postittaa vuoden vikat Synkoopit, nähdä kavereita, ja mennä PMMP:n keikalle 30.12. Sittenhän onkin jo uudenvuoden aatto, ja koko elämä räjähtää! (Ja sitten alkaa vuosi 2012, kandin kirjoitustyö ja miljoona kurssia, ja koko pää räjähtää... täytyy siis nauttia NYT!)

Minikokoinen kristalliteräase

2011-12-22T20:13:00.002+02:00

Tässä on mun uusi hieno sormus. Sen teki Mari and Me, jota markkinoin teille jo aiemmin.

Sori epätarkka kuvanlaatu.

Siitä oli vähän hankalaa ottaa lähikuvaa, mutta hieno on! Ne on kai timantteja, mutta mun mielestä ne vois olla yhtä hyvin myös jäätä, mikä sopiikin hyvin ajankohtaan. Sen lisäksi, että Mari and Me –sormukset ovat hienoja, niillä on myös käyttömahdollisuus teräaseena. Heh heee. Varokaa siis kaikki pusikoissa vaanivat pahantekijät! (Ja okei ehkä kaikki muutkin, jota liikkuvat kosketusetäisyydelläni...)

Muistakaa siis vierailla täällä, jos hienot korut kiinnostavat:
http://mariandmedesign.tumblr.com

Ja nyt kun näissä aihepiireissä mennään, niin täytyy vielä hehkuttaa, että ostin kivan ja hyvää vahvaa materiaalia olevan mustan pitsipaidan ja topin hyvin halvalla kaupasta X, kiitos vaan ystäväni henkilökunta-alennuksen. Laitan niistä ehkä kuvan myöhemmin, jos jaksan. Tai sitten en laita, koska tuskin ketään oikeasti kiinnostaa.

Ei kai mulla sitten muuta. Töissä on käyty, salilla on käyty, tiedotteet on työn alla, ja huomenna lähden joulun viettoon. Se olis sitten hyvät joulut itse kullekin säädylle! Mä aion syödä helvetisti silakoita ja toivottavasti myös sinappia. Mieluusti jonkin kanssa, eikä sellaisenaan.

Ajatuksia viime päiviltä

2011-12-21T12:03:00.000+02:00

Sain kaikki lahjat hankittua ja vuoden viimeiset kouluhommat pakettiin (tai no pari juttua pitää vielä tehdä, mutta niillä ei ole kiire, koska tunnetusti meillä on maailman rennoimmat professorit ja maailman löysin laitos), ja nyt seuraavien päivien ohjelma koostuukin tiedotteiden kirjoittamisesta, siivoamisesta ja toivottavasti kavereiden näkemisestä. Ihanaa saada kaikki kaukaa (lue: Tukholmasta, Tampereelta ja Outokummusta, heh) saapuvat ystäväiset takaisin!

Viime päivinä olen miettinyt seuraavia asioita:

Facebook ja Timeline.

Minkä vuoksi Facebook "kehittää" palveluaan koko ajan ihan paskaan suuntaan? Lähes kaikki uudistukset ehkäpä chattia ja kommenteista tykkäämistä lukuunottamatta ovat olleet kuolleena syntyneitä. Kukaan ei halua katsoa kuvia jostakin typerästä teatterista, saati sitten lukea viestejään tuplana ensin chatista, sitten inboxista. Ja miksi event-kutsuja ei voi nykyään poistaa yhdellä klikkauksella? Ja entäpä tämä Timeline, josta on nyt meuhkattu niin paljon? Vaikken uskokaan inbox-viestien vuotamiseen, niin miksi helvetissä mun täytyisi kertoa koko elämänstoorini jossakin virtuaalisessa yhteisössä? Jos haluan kertoa elämästäni tarkemmin, niin hankin oikean ystävän, kirjoitan kirjan tai teen dokumentin. Simple as! Niin paljon ärsytystä, niin olennaista miettiä, että tarvitseeko koko "palvelua" käyttää enää ollenkaan. Näiden ajatusten myötä sitä tosin huomaa olevansa umpikujassa - kaikista menoista on helppo sopia ja tapahtumista saada tietoa Facebookissa. Vaikka Facebookille löytyisikin varteenotettava ja toimiva kilpailija, uskon, että perusidean oikeudet ovat niin tiukasti kiinni koko yrityksessä, että sillä on tarpeeksi monopolivaltaa pyörittää tätä kaikkea. Ja vaikka kilpailijoita tulisikin, tuskin suurin osa ihmisistä vaihtaisi Facebookia johonkin toiseen, koska Facebookin brändi on jo niin vahva. Suoraan sanottuna vituttaa koko paska! (Anteeksi, että kuulostan Kiroilevalta Siililtä, ja toisinaan juttujeni tasokin on yhtä surkea.)

Elämäntavat.

Ahdistaa, kun jalka on pitänyt mut poissa salilta. Voltaren Emulgel ja aika on tosin tehnyt tehtävänsä, ja kuten viimeksikin, palautumiseen meni kuusi (6) päivää. Koska olen niistänyt tänään taas tavallista enemmän, päätin pelata varman päälle, ja antaa jalan levätä vielä tänään. Huomenna voisin mennä ottamaan taas juoksumaton haltuun.

Yritän myös aloittaa jo nyt kevään elämäntaparemontin suunnittelemisen. Tarkoituksena olisi kohottaa kuntoa ja kiinteytyä vähäsen. Jalka oli hyvä muistutus siitä, että terveys ei ole itsestäänselvyys. Rapistuminen on alkanut, ja se nopeutuu sitä mukaan mitä vähemmän liikun.

Saatan ehkä kahmaista liian suuren palan kerralla, mutta aion myös luopua satunnaisesta sauhuttelustani. Syy on ihan yksinkertainen - polttamisen vaikutus hapenottokykyyn ja tukkoisuuteen. Vaikka olen aina ajatellut, ettei pari röökiä siellä sun täällä mitään tee, niin kyllä se tekee. Parhaiten huomasin tämän silloin kun asuin Briteissä ja lenkkeilin muutaman kerran viikossa. Jos lenkille lähtiessäni en ollut polttanut yhtäkään röökiä muutamaan päivään, juokseminen oli paljon vaivattomampaa ja kevyempää. Jos olin polttanut vaikkapa edellispäivänä, eteneminen oli raskaampaa ja kestävyys selvästi huonompi. Myös kroonisesta tukkoisuudesta kärsivänä mulle olisi varmaan ensisijaisen tärkeää lopettaa myös ne satunnaiset röökihetket.

Tiedän jo nyt, että sorrun varmasti, mutta tarkoituksena ei olekaan mikään totaalikieltäytyminen, vaan asennemuutos. Vaikea selittää. Ja vaikea toteuttaa. Välillä kun haistan savua kadulla, mulle tulee automaattisesti jotenkin haikea olo, koska se haju liittyy aika usein kaikkiin hyviin hetkiin, kesärientoihin, festareihin ja reissuihin. Tuoksuilla on muhun sellainen vaikutus, etenkin hiuslakalla. (!) Kuulostaa friikiltä, mutta olen käyttänyt niin monia eri hiuslakkoja, että jos haistan esimerkiksi Elnett-lakkaa, siitä tulee mieleen kevät 2007 ja saksa. Klippoteket on abisyksy 2006. (Wellaflex nyt haisee vaan niin pahalta, että siitä tulee lähinnä mieleen hengityksen pidättäminen.) Tjooooo....

Opiskelu.

Vaikka luovunkin nyt lehden päätoimittamisesta ja saan lisää vapaa-aikaa, niin missä vaiheessa mä ehdin kirjoittaa sen kandin, kun pitää käydä luennoilla ja töissä, ja olis kivaa elää muutakin elämää siinä ohessa? Muutenkin, olisi kivaa kandiutua viimeistään ensi vuoden syksyyn mennessä, ja pitää sitten sellainen elämän kevät, että voisin miettiä mitä teen; jatkanko maisteriopintoja tuolla, vai haenko jonnekin muualle.

Eniten ottaa päähän kieliopinnot. Mulla on niin paljon patoumia kielikeskusta ja kielten opiskelua kohtaan, etten tiedä miten sen purkaisin. Mun mielestä ei ole reilua vaatia superisti kotitehtäviä ja läsnäoloa 4h/viikossa (jaettuna yleensä kahdelle eri päivälle) puolen vuoden ajan ja saada siitä vain kolme opintopistettä. Ei ole reilua, että ryhmäkoot ovat niin isoja, ja kaikki pitäisi osata ja tietää itse.

Mulla on vielä 8 op. kieliopintoja tekemättä. Ei ole myöskään reilua, että humanisteilta vaaditaan vieraiden kielten opintoja enemmän kuin muilta. Se, että musiikkitiede on humanististen tieteiden laitoksella ei tarkoita sitä, että olisin joku kielinero ja kiinnostunut asiasta!

Äh, tuun vaan vihaiseksi tästä aiheesta! Aion ilmoittautua kuitenkin Creative Writing -kurssille, ehkä voin siellä kirjoittaa esseen kielikeskuksen inhottavuudesta...

Matkustaminen.

Ensinnäkin, oon päättänyt, että menen viimeinkin sinne Roskildeen. Olin päättänyt meneväni sinne 2008 mutta jouduinkin töihin. 2009 olisi ollut aikaa, mutta ei ollut töitä eikä rahaa. 2010 ja 2011 oli rahaa, mutta niin myös töitä. Tänä vuonna aion kirjoittaa työsopimuksen ja heti sen kirjoitettuani mainita, että btw, olen siiten viikon poissa. Ja nyt jumalauta sen teen, ja jos se on ongelma, niin vaihdan työpaikkaa ja alan vaikka promotytöksi, jos on pakko!

Olis myös tarkoitus lähteä moikkaamaan kavereita ainakin Berliiniin ja Amsterdamiin keväällä. Siihenkin tarvitsee rahaa, joten pitää tehdä töitä niin paljon kuin pystyy. Myös stipendit, lahjoitukset ja lottovoitot ovat tervetulleita :---) Ja nähtävästi myös tonnikala- ja nuudelipainotteinen ruokavalio.

Kulttuuriala.

Kuinka on mahdollista, että meille tulee vuosi toisensa jälkeen ihan isojen ja varteenotettavien musiikkialan työnantajien työharjoittelutarjouksia, joissa vaaditaan kaikkia maailman kykyjä ja omistautumista, mutta palkaksi voidaan antaa ei mitään? Suuri epäkohta! Okei, yliopistolta on mahdollista saada työharjoittelutukea, mutta se ei varmasti korreloi yhtään työmääriä. Tiedän, että kellään ei ole tarpeeksi rahaa, mutta työtä se on kulttuurialallakin, ja työstä kuuluu saada korvaus!

Keitä te luulette kusettavanne? Kai me nyt osataan lukea rivien välistä, että haluatte ilmaiseksi kahvinkeittäjän, pään silittäjän ja hyysääjän. Keittäkää itse omat kahvinne ja tukehtukaa niihin!

Ps. Huomasin juuri juoneeni kaksi isoa kupillista vahvaa (itse ilmaiseksi keittämääni) kahvia. Antakaa siis anteeksi aggressiivisuuteni! Oon oikeasti ihan mukava ihminen! Kai...

Break My Body, Hold My Bones

2011-12-16T15:55:00.001+02:00

Moikka vaan taas kaikille. Tulin vaan kertomaan teille, että urheilu on vaarallista!

Kuten joku on ehkä saattanut arvata, olen saanut pureman liikuntakärpäseltä. Kun flunssa alkoi väistyä, lähdin heti salille juoksemaan. Kroppani ei ehkä tiennyt ihan tarkalleen mitä mieltä olla asiasta: vaikka jalat kantoivat ja hiki virtasi, koin ytimessäni pieniä vilun väristyksiä. Puolen tunnin jälkeen tein vähän vatsoja ja lähdin pukkariin huimauksen alaisena.

No, koska selvisin tiistaista niin hienosti, päätin mennä eilen taas intervallibodyyn. Tunti alkoi ihan lupaavasti; syke kohosi ja liikkeet tuntuivat tehokkailta. Kun siinä oltiin hypelty ja bodattu n. viitisenkymmentä minuuttia, tajusin, että jalkani eivät enää kanna, tai en ainakaan saa enää polvea koukkuun. Siinä missä muut painoivat reisiliikkeitä loppuun asti, minä hyppelin tyhmistyneenä paikallani ja odotin, että pääsen kotiin. Kyse ei ollut enää jaksamisesta, vaan siitä, että kadotin kontrollin reisilihaksiini.

Kotimatkalla huomasin, että jalan nostaminen tekee kipeää. Yritin vielä illalla venytellä reisiä ja pakaroita, ja kipu helpottikin hetkeksi, mutta aamulla sain huomata, että kävely on hieman vaikeaa. Siispä olen nilkuttanut ja kävellyt puujalkatyyliin koko päivän, koska en saa taivutettua ja nostettua oikeaa reittäni. Se on ikäänkuin voimaton, ja lähes toimintakyvytön.

Viimeksi intervallibodysta palautuminen kesti kuusi päivää. Mitenköhän nyt? Huomisen jännitysmomentti tulee olemaan se hetki, jolloin joudun kapuamaan studion portaita neljänteen kerrokseen. Myös huoneeni siivoamisesta voi tulla mielenkiintoinen kokemus.

Voi meitä lahjattomia

2011-12-14T23:07:00.002+02:00

Tänä vuonna joulu ei ole vielä kertaakaan tuntunut joululta. Tein ensimmäiset lahjaostokset tänään. On meillä keittiössä jouluvalotkin, ja korttikalenterikin löytyy, mutta fiilistä ei.

Mun tekemä ernuenkeli.

Kaikki johtunee vaan ihan hirveästä stressistä. Jotenkin kalenteri on taas täynnä ihan lähestulkoon aattoon asti. Suurin murheenkryyni kalenterissani on pakolliset kirjoitustyöt, jotka ovat sen luokan sorttia, että niitä ei hoideta millään "istu alas, kirjoita, valmis" –kaavalla. Oikeissa töissäkin pitää käydä vielä kolme kertaa ennen lomaa. Ja sitten pitäisi hankkia niitä joululahjoja ja askarrella kortteja ja käydä urheilemassa ja stressata ja jo etukäteen tammikuussa alkavasta kandin kirjoitustyöstä. Eikä rahaakaan ole koskaan liikaa, ja vähän lentolippuja pitäisi ostaa.

Onneksi sentään lauantaille on luvassa pelkkää kivaa - bänditouhuja, tädin joulukahvit, ehkä parit illanistujaiset (jos ehtii) ja Sielun Veljien keikka Tavastialla! Sen jälkeen kivaa saakin odottaa jouluaattoon.

Yleensä joulufiilistely on alkanut jo marraskuun lopulla, ja mulla on ollut todella hauskaa lahjoja suunnitellessa ja hankkiessa (ja teen sen jo joulukuun alussa), mutta nyt se tuntuu jotenkin pahalta. Tuntuu, että haluaisin antaa kaikille enemmän, mutta resursseja ei ole.

No hitot lahjoista, te ajattelette. Mutta kun se ei mene niin. En mä halua antaa lahjoja siksi, että niitä pitäisi antaa, vaan koska oikeasti haluan antaa niitä. Siksi tuntuu niin pahalta, että tänä vuonna niiden suunnittelemiseen ei ole ollut yhtään aikaa, ja kaikki aika, jonka suon lahjoille, on pois koulutöistäni.

Joulupukille olis siis vielä yksi toive. Voisitko laittaa ainakin muutaman päivän lisää seuraavaan viikkoon?

Meidän oudon muotoinen joulukuusi vuonna 2008.

Kuitenkin, kävi mitä kävi, on kiva viettää joulua taas kotona ja perheen kanssa. Viimeksi niin tapahtui vuonna 2008. Mun puolesta kaikki työt voisivat nyt vaan tulla tehdyksi ja loma saisi alkaa.

To write or not to write

2011-12-09T23:01:00.001+02:00

Olen taas kipeänä. Itse olen sitä mieltä, että tämä oli rangaistus siitä, etten käynyt muutamaan peräkkäiseen päivään kertaakaan salilla. Saattoihan tähän liittyä sekin, että kävelin Isorobalta kotiin maanantain ja tiistain välisenä yönä, jolloin maahan satoi iso kerros räntää, jossa kahlasin vettä heikosti pitävillä saappaillani. Ja kaikkihan tietävät mitä tapahtuu, kun jalat kastuvat.

Joudun jättämään kaikki viikonlopun kemut väliin, mutta pakko kai tästä on yrittää nyt parantua. Maanantaina menen iltavuoroon, tiistaina on projektityön esittely, ja mun täytyy aloittaa vuoden hirveimmän ja pisimmän koulutyön tekeminen ja saada se valmiiksi 20. päivään mennessä. Oh my.

Bloggaaminenkin on nykyään ihan tylsää, tai mulla ei ole siihen mitään intoa. Ongelma ei ole siinä, etteikö kirjoitettavaa olisi, mutta olen tullut entistä kyynisemmäksi sen suhteen, että mitä blogissa kannattaa julkaista. En niinkään siltä kantilta, että "tällaista asiaa ei varmaan kannata kertoa itsestään", vaan enemmänkin tuntuu, että ne aiheet, joista haluaisin oikeasti kirjoittaa, ovat liian laajoja. Ne vaatisivat työtä ja tutkimusta, ja julkaisisin sellaisia mieluummin viimeisteltynä jossakin lehdessä, kuin hätiköityinä hetken mielijohteina blogissani.

Plus, että pystyn nykyään saamaan rahaa tuottamastani tekstistä. Se hämmentää. Mun pitäis alkaa oikeasti miettiä omia markkinointistrategioitani, koota portfolio, lisätä ammattitaitoani opettelemalla uusia juttuja, ja varmaan miettiä sitäkin, että onko kirjoittaminen nyt sitten se asia, jota haluan tehdä työkseni. Ja vaikka olisi, niin kannattaako se. Epäsäännölliset tulot, huonot työsuhde-edut, tekijänoikeuskiistat. Toisaalta vapaus työaikojen suunnitteluun, työn vaihtelevuus ja ainakin joissakin jutuissa mielenkiintoisuus ja kirjoittamisen toisinainen hauskuus.

Tavallaan ajatus kirjoittajan ammatista olisi hirveän mielenkiintoinen ja varmasti kokeilemisen arvoinen, mutta luulen kuitenkin, että tulen tekemään tulevaisuudessa jotakin muuta. Mitä se on, jää nähtäväksi.

Päiväni kärsijänä

2011-11-30T16:21:00.000+02:00

Tän päivän kulku on ollut jotenkin niin pahaenteisen tylsä, että olen omaksunut jo jonkinlaisen zen-olotilan.

Ensin noin kuuden tunnin yöunien jälkeen, kiskoessani pöhnäisenä saappaita jalkaan, onnistun nojaamaan seinän ja kaapin tienooille niin, että sormeni menee kaapin oven alle ja ohhoh, yhtäkkiä menetän tasapainoni ja kaadun kaapinovea vasten ja sormi jää puristuksiin. Jipii.

Aamusporassa haisee vahva urea, eikä ilmastointi toimi tietenkään. Silmät yrittävät itsepintaisesti painua kiinni, mutta saan kiikutettua itseni kiltisti töihin. Töissä huomaan, ettei mikään toimi niinkuin pitäisi, koneet jumittavat, aulaan valuu satoja ihmisiä, en kuule mitään, puhelin soi, ääni on lähdössä ja silmät yrittävät edelleen painua kiinni. Ruokikselle ehdin piipahtamaan, ja sen jälkeen ottamaan haltuun loppuosaa työpäivästä, jonka jälkeen pääsen vierailemaan unelmieni lomakohteeseen - suuhygienistille.

On majesteetillinen tunne päästä hektisen työpäivän jälkeen hammaskiven poistoon. Laitteet surisevat ja korvia vihloo, ikenet ronkitaan verille ja lopuksi vielä suuhun tungetaan jotain omituista fluorilakkaa ja annetaan käsky olla syömättä kahteen tuntiin.

No en olis halunnutkaan. Normaaliolosuhteissa avaisin tässä vaiheessa jonkun hömppäsivuston, katsoisin Salkkareita tai Huippista ja mussuttaisin jäätelöä koko loppupäivän, mutta kai se menee niin, että kun koko päivän tapahtumat ovat olleet masentavia, on ihan sama mitä tekee. Siispä voin ihan yhtä hyvin heittää romppeet niskaan, nostaa hiukset ponnarille ja lähteä ruoskimaan itseäni salille.

Ehkäpä kirjoitan vielä tänään tutkimussuunnitelmanikin valmiiksi. Se olisi luonnollinen jatkumo tämän päivän tapahtumille.

Ylistyslaulu

2011-11-21T23:35:00.002+02:00

Tänään on juuri sopiva ilta ylistää Nicoa, koska ulkona on pimeää ja sateista ja olen viettänyt päiväni InDesign-kurssilla, projektitoiminnan kurssin ryhmätyöpalaverissa, musiikillisen aivotutkimuksen esseen kanssa ja koska olen lainannut kirjastosta Nicon Desertshore -albumin.

Jos joku ei vielä tiedä kenestä puhun, niin kyseessä on ainakin Wikipedian mukaan vuonna 1938 syntynyt Christa Päffgen -niminen laulajatar-säveltäjä-sanoittaja-malli-näyttelijä, joka hengaili aikoinaan tietysti mm. Andy Warholin ja The Velvet Undergroundin kanssa.

Nicon musiikki puree meikäläiseen monestakin syystä: ensinnäkin, sattuneista syistä kuuntelen mieluummin matalaa ja tummaa kuin korkeaa ja heleää lauluääntä. Toiseksi, musiikin tunnelma on hyvin usein uhkaava, ja sekös vasta miellyttääkin. Nico käyttää lauluissaan paljon urkuharmoonia sekä rahisevan rikkinäisiä jousia, joilla luodaan laahaavaa tunnelmaa. Tunnelma on suorastaan renessanssinen (vaiko "renessanttinen", vai keksinköhän tämän sanan taas itse?) ja vähän folkahtava, mutta samalla outoja harmonioita hyppii siellä sun täällä ja meininki on jotenkin epätoivoinen. Aivan kuin laulaja näkisi jotakin tuskallista, jota me muut emme voi nähdä.

Sitäpaitsi urkupisteen käyttäminen on ehkä maailman hienoin asia. Nicolla on vaan kertakaikkisen oma tyylinsä, jota ei voi kun ihailla. Sitten kun alan tehdä musiikkia, otan varmasti vaikutteita Nicolta! Sitä ennen kuitenkin tyydyn kuuntelemaan. Kuunneltavaa taitaakin olla toistaiseksi riittävästi.

Vielä terkkuja Joulupukille: toivon myös Nicon levyjä.

Hyvää yötä.

Boot Camp

2011-11-18T22:44:00.004+02:00

Huh, huhhuh ja huhhhh. Oltiin äsken Kaisun kanssa Intervallibody -tunnilla, ja voin kyllä sanoa, että se oli tässä kondiksessa aikamoista piiskausta. Olen viimeksi harrastanut varsinaista liikuntaa elokuussa, ja vaikka käytiin pikaisesti ennen tuntia lämmittelemässä juoksumatolla, niin herranjumala, olen aliarvioinut kestävyyteni ihan täysin!

En ole ala-asteen jälkeen ollut kovinkaan liikunnallinen, mitä nyt käynyt kuntonyrkkeilyssä, uimassa ja jumpissa satunnaisina aikoina. Lenkkeilen muutamia kertoja vuodessa (tosin Briteissä sitä tuli tehtyä välillä n. kerran viikossa) ja toisinaan riehun keikoilla tai bileissä. Siinä se.

Kesällä kävin työpaikkani salilla, lähinnä juoksumaton takia. Kestävyyteni on ihan kohtalainen - tai oli tähän päivään asti. Kai se nyt on helppoa juosta vaan eteenpäin, mutta sitten kun ollaan liikkeessä kokonainen tunti - eikä missä tahansa liikkeessä vaan isoissa hypyissä ja liikkeissä, joissa on kädet ja jalat kokonaisvaltaisesti mukana, sitten nostellaan punttia, sitten juostaan ja pikakävellään, otetaan äkkiä vettä ja toistetaan sama monta kertaa niin voi APUA!

Kun 20 minuuttia oli mennyt, olin varma, että lysähdän maahan makaamaan. Kun 30 minuuttia oli mennyt, olin varma, että poistun tunnilta kesken kaiken. Kun 40 minuuttia oli mennyt, aloin nauttia kroppani venyttämisestä äärirajoille - kestävyyden, ei voiman suhteen. Olen aina inhonnut sitä kun painoja pitää nostaa vielä kun käsissä ei ole enää tuntoa, mutta tässä treenissä koetuksella oli nimenomaan kestävyys, ja lihaskunto-osuudet olivat melko nopeita, mutta niitä toistettiin aina hyppelyiden välissä. Liikkeessä oli pakko pysyä koko ajan, mutta samaa liikettä ei tehty kauaa. Juuuuuuuri täydellistä mulle, joka en jaksa edes kuunnella lauseita loppuun.

Jostakin se energia vaan tuli: jos olen kestänyt jo tähänkin asti niin jaksan vielä loputkin. Ohjaajakin oli oikein hyvä, hän kannusti pysymään liikkeessä, muttei tehnyt sitä yhtään teennäisin keinoin, kuten esimerkiksi Cardiffista tuttu "ISN'T THIS FUN!?!?"-muija. Kuudenkymmenen minuutin aikana kävin läpi fiiliksiä kuolemasta euforiaan. Fysiikkani kävi taas läpi matkan nääntymisestä voittoon. Mitähän tapahtuu, kun olen käynyt tunnilla muutaman kerran lisää?

Sain hyvän olon, ja tunteen siitä, että olen tehnyt jotain terveyteni eteen. Huomenna saan luultavasti vaan lihaskramppeja.

Meet Mari and Me

2011-11-17T23:40:00.002+02:00

Tässäpä teille joululahjavinkki! Janita ja Mari, nuo ihastuttavat Kuopiossa majailevat muotoilijatyttöset, ovat tehneet hienoja koruja, ja muun muassa näitä alla olevia koruja voi tilata osoitteesta mariandmedesign[at]gmail.com.

Lisää:
http://mariandmedesign.tumblr.com/

Jonkun näistä sormuksista meinaan hankkia itselleni!

Kuvat Mari and Me:n sivuilta. Hyvä Janita ja Mari! Tykkään!

Dear Santa

2011-11-14T22:28:00.000+02:00

Tylsää, tylsää. Alan hiljalleen tajuta, että tänä vuonna mun täytyy ihan oikeasti käydä koulua, tehdä kandin tutkielma ja kirjoittaa tieteellistä tekstiä, viilata pilkkua. Käydä töissä. Tehdä tylsiä aikuisten asioita. Suorittaa kursseja, läpäistä tenttejä, kirjoittaa esseitä ja muita juttuja roppakaupalla. Ärsyttää, vaikka tiedän, että kaikki on omaksi parhaakseni. Yritän suoriutua ikävyyksistä parhaani mukaan. Ostin vieläpä Yliopistoliikunnan kausikortin, eli tässä sitä nyt ollaan!

Joulu saisi jo tulla, vaikka tänä jouluna sitä joutuu tekemään koulujuttuja ihan yhtälailla kuin arkenakin. Päätinkin tunnelman kohottamiseksi "kirjoittaa kirjeen" Joulupukille. Ole hyvä, Joulupukki.

Sellaista. Siis oikeasti toivoisin kaikista eniten jonkinlaista syntetisaattoria, ihan vaikka jotain muutaman oktaavin midi-juttua! Sitä huomaa tulevansa vanhaksi, kun katsoo noita toiveita. Kuohuviiniä ja parfyymia... kas kun ei tuulipukua ja sauvakävelysauvoja.

Eräs ikuisuustoive, jonka unohdin lisätä, ovat DVD:t, etenkin Astrid Lindgrenit, sekä Gilmoren tyttöjen tuotantokaudet (kolmonen ja kutonen multa löytyy jo). Toki arvostan muutakin elokuva- ja televisioviihdettä.

Tuntuu hassulta tehdä mitään joulutoivelistaa, tässä iässä sitä tulee niin nöyräksi, häpeileväksi ja vaivaantuneeksi, kun kehtaa vielä uskoa ja toivoa, että jostakin tippuu lahjoja. Armas isänikin on luvannut tästedes antaa lahjat osakkeiden muodossa. Hehe hee.

Pakko kuitenkin pitää perinteitä yllä. Niin kauan kun mulla ei ole lapsia, jotka kirjoittaisivat silmät kiiluen kirjeitä Joupukille, pitää sekin tehdä itse. Sitäpaitsi, se on aika hauskaa.

Ps: Magnus Tingsek kuulostaa lupaavalta artistituttavuudelta.
Tsekatkaa, tai siis kuunnelkaa vaikka tästä. KLIK.

Muotiblogi part. 48729

2011-11-04T00:19:00.002+02:00

Noniin, päätin nyt heittäytyä pinnalliseksi, materialistiseksi, blaablaablaa et cetera, kun kerrankin maltoin kuvata Tukholmanreissun materiaaliset antimet. Tässä ne nyt ovat, ja hinnat olen laskenut "suunnilleen-euroissa".

Näitä olin metsästänyt Suomestakin, mutten koskaan oikein menestynyt projektissani. Ruotsin KICKS-kaupassa oli vieläpä tarjous, joten nämä maksoivat parisen euroa kipale.

Mun kello! Meinasin ensin ostaa valkotaustaisen ja numerotaulun, mutta tämän nähtyäni se jäi. Kellon mulle myi American Apparel, muistaakseni vähän reilu 25 euroa tästä sai pulittaa. Hyvä hankinta, koska oon aikonut tooooosi pitkään hankkia kellon, ja olin valmis pulittamaan siitä satasia.

Vitsi miten tumma kuva, en vaan osaa tai sit valaistus on pielessä. Oikeasti noi kengät on ruskeammat. Nää kuului n. 90 euron kenkäpakettiin, johon myöskin alla olevat kengät sisältyivät.

Samaa pakettia. Näitä on tullut käytettyä viikkotolkulla; ovat jämäkät, lämpimät ja kaikin puolin hyvät. Pohja saisi tosin olla pehmeämpi, pitää varmaan hankkia pohjallinen. Heti tokana käyttöpäivänä tosin onnistuin kaatamaan ulkotuikun steariinit näiden päälle. Jes. Tämä on havaittavissa kuvasta.

Ja vielä samaa pakettia, hintsusti pienet ballerinat. 37 on liian pieni, mutta 38 ei pysy jalassa. Oikeesti, missä kaikki 37,5-kenkävalmistajat?! Tää on mun ainainen kipupiste! Myyjä kuitenkin väitti, että toi materiaali venyy. Saa nyt nähdä, toivottavasti puhui totta, sillä haluaisin kovasti käyttää noita!

Jännää näissä kaikissa kengissä on se, etteivät ne tunnu yhtään halvoilta, toisin kun monet aiemmin omistamani "halpakengät". Toivotaan, että käyttöikäkin tuottaa positiivisen yllärin! Tuolla kenkäkaupassa oli siis diili, jossa kahden kenkäparin ostaja sai yhden parin kaupanpäälle. Ihan kiva kauppa, jos liikutte Tukholmassa, niin paikka (Belle Shoes) löytyy Södermalmilta ihan Götgatanin pohjoispäästä läheltä Slussenia.

Sitten vielä mekot (pahoittelen hyökkäävää ja hyvän maun vastaista seinätaidettani):

Tollanen aika peruspaita BIKBOKISTA, joku about 15 euroa meni. En osannut kuvata niin, että tossa olis näkyny noi hihat, jotka ovat siis läpinäkyvät. Kivalta kaavulta näyttää.... T: ANKEUTTAJA

"HEJA SVERIGE". Drottningsgatanin Weekdayn yläkerran alennusrekki, jossa oli vaatteita -50%. Tää oli n. 15 euroa, mutta helmaa piti lyhentää, sillä mä en pidä yli polven menevistä helmoista. Ne jos jokin tekevät musta oikean täti Moonikan...

"POLKAGRIS". Ja sama kauppa, sama rekki, sama hinta, sama saksimis-ompelu-operaatio. Mainittakoon tosin, että kyseinen Weekday oli ehkä hirvein mesta ikinä, väittäisin, että sinne oli palkattu työntekijät oikeasti ulkonäön ja hipsteriyden perusteella.

Alle parinsadan selvittiin. Mukaan lähti myös Anna Ternheimin tuore levy The Night Visitor. Huhhei ja halleluuja, olin varautunut siihen, että saan yhdet kengät minimissään satasella. Ainiin ja ostin mä myös alushousuja, mutta niitä en kyllä esittele tässä, valitan.

Kiitos vaan kaikille muotiblogini lukijoille! Ens kerral cätwaalk-fäshönii & styleyyy!!!!

(No ei. Nyt vois olla vuoden loppuun asti ostamatta vaatteita. Ainakaan uusia.)

Kemopetrol: A Song & A Reason (2011)

2011-11-02T15:51:00.001+02:00

Kuten edellisen postaukseni lopussa mainitsinkin, yksi tämän hetken parhaita levyjä on Kemopetrolin tuore albumi A Song & A Reason. Kaikista parasta on se, etten oikeastaan odottanut tältä levyltä mitään, ehkäpä pelkäsin jopa pahinta: Laura Närhen kulahtaneen soololevyn ja Kemopetrolin pitkän hiljaisuuden lopputuloksena olisi voinut olla äärimmäisen väsähtänyt ja tylsä "pakko nyt vaan tehdä jotain"-kokonaisuus.

Sen sijaan olen kuunnellut uuden albumin läpi jo monta kertaa putkeen. Levy tarjoaa maukkaita trip-hopahtavia soundeja, kivoja lyriikoita ja yleisesti vaan hyvää, otteessaan pitävää musiikkia.

Alun äänimaailma on yksinkertainen ja riisuttu, mutta toimiva. Avausbiisi A Different Plan tuo mieleen Everything's Fine -albumilta tutun kappaleen Wood from the trees. Laura Närhen toisinaan kalsea suomalaistyyppinen äänikiin tuo biiseihin vahvuutta, eikä toisinpäin. Nimikkokappaleen A Song & A Reason vaihtuma seuraavaan kappaleeseen No Horizon on täydellinen.

Olen aina ihaillut Kalle Koiviston tapaa tehdä musiikkia. Soundi on jotenkin yksinkertaista ja soljuvaa, mutta myös purevaa, ja usein mollivoittoista. Kemopetrolin kotisivuilla Koivisto kertookin levystä seuraavaa: "Kolme vuotta rakensimme pikkuhiljaa keskenämme levyä, josta lopulta tuli juuri sellainen kuin halusimme sen alunperin olevan: musiikillisesti monipuolinen ja ennen kaikkea yhtenäinen albumikokonaisuus. Itselleni tämä levy on todellinen 'labour of love', kuten engelsmanni asian pistäisi. On hienoa saada se viimein ihmisten ilmoille, varsinkin näin syksyllä mihin albumin musiikki tunnelmaltaan sopii mielestäni parhaiten."

Hyvä syyslevy tosiaan! Olen kuulevinani levyllä vaikutteita sellaisistakin nimistä, kuten Massive Attack ja Radiohead. Albumin lottovoitto on mielestäni yli kahdeksanminuuttinen, synkkä Grand Prize/Fireplace.

Levykauppaan mars!

Päivä valkenee Östermalmilla

2011-10-29T14:57:00.002+03:00

Tessa lähti vahtimaan vanhusta kolmeksi tunniksi, itse jäin nukkumaan ja laiskottelemaan. Eilen oltiin ulkosalla.

Zumbali-viini sai uuden nimen.

Ensin suunnattiin Södrateaterniin kuulemaan Diskoteka Yugostyle -nimistä balkanpoppoota. Loistava meininki! Harmi vaan, että paikka meni kiinni melkolailla keikan jälkeen, me kun oltiin odotettu kunnon reivejä!

Matka jatkui joidenkin ruotsalaisten tyttöjen kanssa pitkin Götgatania, jossa tajuttiin, että baarit menevät jo kiinni. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi joku kamala Ale Pubin ja Molly Malonesin sekoitus, jossa poke tuhahti nähdessään suomalaiset passimme ja jossa "ett öl" tarkoitti näköjään suurta karhupulloa. Ei viivytty kauaa, ja pian istuskeltiinkin jo torilla, minä falafel kädessä. Ai että kun ne laitto siihen oikeaa kunnollista tsatsikia roppakaupalla! Tässä vaiheessa tutustuttiin myös pariin tukholmalaispoikaan, joiden kanssa vertailtiin Suomen ja Ruotsin eroja. Sovittiin, että mennään tänäänkin baariin.

Ulkona on aika nätti ja aurinkoinen sää, kaipa sitä voisi kammeta itsensä vielä ylös jonnekin, onhan tämä viimeinen täysi päivä reissussa. Sushi kiinnostaa!

Hej så länge! Ja PS. Kemopetrolin uusi levyhän kuulostaa oikein hyvältä!

Heja hej min fashion blogg

2011-10-26T22:33:00.002+03:00

Hälsningar från Stockholm!

Dataan täällä Tessan kämpillä jossain Östermalmin länsipuolella vai mikä tämä kaupunginosa nyt onkaan, tunnelbanapysäkki on ainakin Tekniska Högskolan. Yllätin itseni äsken kokkaamalla meille pastaa, josta tuli aika syömäkelpoista. Telkkarista tulee Rosa Bandet -hyväntekeväisyysgaala ja istuimeni sijaitsee keittiössä, jota reunustaa Tessan kämppiksen omituiset, kannabista muistuttavat kasviköynnökset. Emäntä itse lukee tenttiin huoneessaan. Telkkarista alkoi just soida You've got a friend. Kuuleekohan Tessa sen tonne? Mulle tulee tästä nimittäin mieleen laulutunti, jolla me tota laulettiin.

Ruotsissa on hauskaa. Kaikista hauskinta on ruotsin kieli. Det är so söt! Ensimmäiset kommunikaatiokokemukseni olivat hieman jäätäviä - aivoni kun eivät voi enää rekisteröidä sitä, että ulkomailla puhutaankin ruotsia eikä englantia. Pienen kangistelun ja sössöttämisen jälkeen hommat hoituvat kuitenkin ruotsiksi ihan hyvin, vaikka sanoja saa välillä etsiskellä pääkopasta pitkään. Tällä kertaa kukaan ei ole edes vaihtanut englantiin, ellen ole itse aloittanut sillä!

Keskiviikon ohjelmassa oli lähinnä shoppailua. Ykköstarkoituksenani oli löytää talvisaappaat, ja kas vain, heti ensimmäisestä kenkäkaupasta lähti mukaan kolmet kengät, joista yhdet kaupan päälle. Luvassa Aidan Stokis -muotiblogi. Mission completed. Ostin vielä kellon (nolo ja epäselvä kuva alla), ja muuta huomattavaa en sitten hankkinutkaan, kunhan kiertelin ja kaartelin mestoja. Eiku ainiin! Ostin yhden maailman parhaista leffoista, nimittäin Bert den siste oskuldenin!

Aoooo, hon köpte en ny klocka. Hon kan inte skriva svenska för att hon kan inte grammatik. Hennes muntlig svenska är mycket bättre.

Huomisen ohjelmassa on kaksi museota - Fotografiska ja Musikmuseet. Musikmuseetissa olen jo käynyt, mutta koska olin silloin darrassa ja museo oli täynnä juoksevia kakaroita, päätin, että menen sinne uudestaan. Siellä on theremin! Tessan pitää tosiaan lukea tenttiin jonkin verran, mutta katsotaan, jos saisin sen manipuloitua esimerkiksi viinilasillisille johonkin kivaan paikkaan.

Törkeen hyvä juttu on myös se, että Drottningsgatanilla yhdessä levykaupassa esiintyy ylihuomenna Anna Ternheim, joka myös signeeraa uusia levyjään. Oon niin siellä!

Oi! Nyt Ane Brun alko laulaa telkkarissa! Pakko rakastaa tän maan musiikkielämää!

Tack och hej, leverpastej!

Kuka pelkää Oopperaa?

2011-10-17T17:15:00.000+03:00

Ollaan jo lokakuun puolivälissä, ja oon taas onnistunut täyttämään kalenterini vaikka millä. Koulujuttujen deadlinet lähestyvät, ja töitä riittää muutenkin.

Oikeastaan Oopperatalossa on tosi mukavaa olla töissä. Vasta sisäpuolella tajuaa miten iso organisaatio talossa on. Sen lisäksi, että Oopperassa, kuten kaikissa muissakin taloissa, on hallinnollinen ja tekninen puolensa, on ihanaa, että talon ykköstarkoitus on kuitenkin tuottaa taidetta.

Oopperatalo on hirveän innostava ympäristö siinä mielessä, että käytävillä ja ruokalassa näkee jos jonkinlaista ihmistä; tanssijaa, esiintyjiä, muusikoita, tekniikkapuolen ihmisiä, vierailijoita. On kansainvälisyyttä. Mun mielestä koko talon sisällä on hirveästi energiaa. Sellaista esiintymisen tuomaa jännitystä ja jännitettä. On jotenkin ihanaa tietää olevansa sisällä talossa, jossa taidetta arvostetaan, ja jossa taide on kansainvälisesti korkealaatuista ja ammattilaisten tekemää. (Ei sillä, ettei epäammattimainen taide voisi olla hyvää tai korkealaatuista, mutta oopperaa tai balettia kuulen ja katson ehkä mieluummin kuitenkin ammattilaisten toteuttamana.)

Ennen olen saattanut karsastaa työpaikkoja, jotka mainostavat itseään sanoilla "ison yrityksen edut". Edellisessä työpaikassani yrityksen suuruus oli työntekijän kannalta lähinnä epäedullista, mutta uskon Oopperatalossa talon suuruuden olevan vain hieno asia. Vaikka Suomen Kansallisooppera ei ole oma työnantajani talossa, pidän sitä erittäin kiinnostavana organisaationa. Monet taideorganisaatiot toimivat niin pienillä henkilöstömäärillä ja määrärahoilla, ettei tällainen "suuruus" ole mahdollista. Tiedän, että ihmiset nurisevat aina siitä miten valtion osuus Oopperan rahoituksesta on niin suuri, mutta väitän, että nämä nurisijat eivät ole koskaan käyneet Oopperassa, eivätkä ole nähneet miten monen tekijän summa yksi tuotanto on.

Hyvin stereotypinen mielikuva Oopperasta. Ja lasit särkyvät, tietysti.

Jos ihmiset olisivat valmiita antaman periksi ennakkoluuloilleen, he saattaisivat huomata, että Helsingissä Oopperaan pääsee opiskelijalipuilla n. 15 eurolla tai halvemmallakin, että Oopperatalo on mielenkiintoinen paikka, elävä musiikki on ihanaa, dramatisointi on hienoa, puvustus ja maskeeraus upeaa käsityötä. He saattaisivat huomata miten monta ihmistä tarvitaan toteuttamaan yksi esitys. He saattaisivat ehkä nauttia tästä kaikesta - kokea jännitystä, kuulla tarinoita ja mieletöntä musiikkia, liikuttua, uppoutua johonkin ja unohtaa jopa omat murheensa.

Itse ainakin nautin suunnattomasti siitä, miten onnistuneesti yksi iso kokonaisuus, ooppera tai baletti, tuotetaan, vaikka ihmisiä ja osa-alueita on niin paljon. On myös hienoa, että mulla on koulutusta, joka mahdollistaa sen, että voin vielä joskus halutessani hakea töitä taideorganisaatioista, kuten esimerkiksi Suomen kansallisoopperasta.

Ja odotan jo innolla Boris Godunovia, johon ostin liput! Katselkaa toki ohjelmistoa tekin! http://www.ooppera.fi/kalenteri

Muita innolla odotettavia juttuja ovat viikonloppumatka Tampereelle, ja sen jälkeen syysloma Tukholmassa Tessan luona. Jessss! Aion kiertää abaut sata museota, ostaa ainakin talvisaappaat, nauttia paikallisista kahviloista ja kokeilla Systembolagetin tarjontaa. Aikaa tähän kaikkeen on siis päivää vaille viikko. Mitä te tekisitte Tukholmassa? Heitelkää toki vinkkejä ja kommentoikaa muutenkin!

Sugared

2011-10-12T12:13:00.003+03:00

Lokakuisiin juttuihini on kuulunut kuun ensimmäisestä maanantaista alkanut sokerilakko, jota voisi kutsua kai myös sokeri-detoxiksi. Sääntö on yksinkertainen: en voi syödä mitään mikä sisältää sokeria. Mikään laihis ei ole kyseessä, sillä ruokalistalleni on kuulunut ihan normaaliin tapaan mm. viikonlopun viini, juustot, pähkinät ja sen sellaiset. Myös sokerittomat makeiset ovat sallittuja. Tavoitteet sokeri-detoxissani ovat ihan yksinkertaiset: vähemmän turvotusta, paremmat hampaat ja enemmän luonnollista energiaa.

Nyt kun olen alkanut rämpiä tässä loputtomassa tuoteselosteiden suossa, olen pannut merkille pari asiaa:

1) Sokeria löytyy mitä kummallisimmista tuotteista. Sipseistä, maustekastikkeista, jopa pähkinöistä. Piilosokeria on lähes kaikissa terveellisinäkin pidetyissä tuotteissa. Myslipatukoissa, mehuissa, jugurteissa... Juuri näitä karttamalla saavuttaa jo varmasti jonkinlaisia tuloksia! Limuja en juo muutenkaan lähes yhtään, joten niitä ei ole edes tarvinnut jättää pois.

2) Mehukeitot ja vauvanruoat sopivat akuuttiin makeannälkään lähes yhtä hyvin kuin karkit. S-ryhmä saa kiitosta sentään yhdestä asiasta: sokerittomista salmiakkipastilleista, jotka maksavat n. 60 senttiä per aski. Myös esimerkiksi turkkilainen jugurtti, hunaja ja pähkinät toimivat hyvänä jälkiruokana.

3) Pelkkää sokeria ja piilosokeria on itseasiassa tosi heppo vältellä.

Ja eräs asia, joka mua kiinnostaa, on sokerin korvaavat aineet. Haluaisin tietää esimerkiksi, mitkä ovat sokerin ja fruktoosin eroavaisuudet, ja miten nämä aineet ja kroppa reagoivat keskenään? Onko fruktoosi jotenkin selvästi terveellisempää? Minkälaisia vaikutuksia on muilla makeutusaineilla?

Viimeksi kun pidin sokerilakon, sain näkyviä tuloksia jo parissa viikossa. Katsotaan, miltä näyttää ja tuntuu seuraavana maanantaina!

Ps. Jos satutte vierailemaan Anton&Anton -kaupoissa, kokeilkaa itse koneella tuorepuristettavaa appelsiinimehua! Se on aika kallista, mutta hittovie, se maistuu appelsiinilta sekä todistaa millaista kuraa kaupan mehut ovat!

Pps. JEEEEEEEEEE!!! Juuri tulleen tiedon mukaan Anna Ternheim saapuu maaliskuussa Tavastialle! JIHUU!!!

Ane Brun @ Tavastia 1.10.11

2011-10-03T22:29:00.000+03:00

(Ja Mirjamit @ Lauantaidisko...)

Hyvät naiset ja herrat. En muista mistä alunperin Ane Brunin löysin, mutta se taisi olla taas yksi lukuisista random-nettilöydöistäni vuonna 2007. Tykästyin kitaristi-laulajattaren persoonalliseen ja vahvaan ääneen, ja ostin levynkin sattumanvaraisesti. Levyä (Spending Time With Morgan) tuli kuunneltua, vaikka sen biisit eivät ihan lemppareita olleetkaan. Kuitenkin kuunneltuani myöhemmin loputkin tuotannosta, vakuutuin siitä, että olen kuin olenkin iskenyt kultasuoneen.

Ane Brun, jota kuulin lauantaina toista kertaa livenä, teki sen: räjäytti tajunnan!

Keikan alussa en nähnyt yhtään mitään mistään, joten lähdin etsiskelemään parempia apajia, ja kuinka ollakaan, pääsin ehkä parhaalle paikalle ikinä: seisomaan portaiden vieressä olevalle "seinustalle". Täydellinen näkymä lavalle, täydellinen näkymä koko saliin. Täydellinen näkymä täydelliseen keikkaan!

Joskus pelkkään kitaraan ja ääneensä luottava Ane oli kasvattanut orkesteriaan kahdella rumpalilla, kosketinsoittajilla (jotka hallitsivat luonnollisesti myös muita instrumentteja, esimerkiksi basson ja huilun) ja sellistillä. Rumpujen paukutus oli hypnotisoivaa, laulajien äänet värittivät toisiaan täydellisesti, ja Anen kaunis ääni tunkeutui varmasti kaikkien paikalla olleiden sydämiin. Soitto oli loppuun hiottua, mokailustakin huolimatta täydellistä. Soundit toimivat erinomaisesti, tästä kiitos myös miksaajille.

Pieni miinuspuoli keikassa oli sen kesto: miltei 2h, joka on ehkä lauantai-iltana pienessä hyisessä olotilassa liikaa. Musiikki ei kuitenkaan kyllästyttänyt hetkeäkään, ja mikäli olisin saanut istumapaikan ja lisää olutta, olisin varmasti jaksanut kuunnella ja katsella bändiä vielä toisetkin kaksi tuntia.

Suurta rakkautta! Mahtavaa! Kaunista! Ihanaa!

Harmi, että missasin lämppärin, bändissä selloa soittavan ja laulavan Linnea Olssonin, joka vaikutti mielenkiintoiselta, ja oli kuulemma ollutkin oikein mainio. Ruåtsalaiset ja norjalaiset ne senkun osaa. Taustalaulajana ja kosketinsoittajana kuultiin myöskin omaa tuotantoaan pukannutta Jennie Abrahamssonia.

Ei voi kuin vaan ihailla. Täydellisiä sovituksia, ihania biisejä, persoonallisia muusikoita, jotka toivat jokainen oman soundinsa tähän euforiseen elämykseen.

Sitäpaitsi Ane vaikuttaa tosi kiltiltä ihmiseltä.
Ja nyt sen julistekin koristaa mun seinää!

LOVEE!

Syksy etsii mua

2011-09-28T22:46:00.000+03:00

..eikä oo paikkaa mihin mennä pakoon.

Nyt ne on sitten juhlittu. Oli ihanat häät, kaikki meni ihan putkeen, meininki oli mahtava, ruoka oli hyvää, ihmiset ihania ja oli myös sairaan kivaa esiintyä pitkästä aikaa. Varsinaisessa juhlassa laulaminen oli ehkä vähän haasteellista, kun flunssa pukkasi yhä aika rajuna, enkä ehtinyt edes avata ääntä. Jatkoilla bändin kanssa millään tollaisella ei ollut enää väliä, tuli huudettua mikkiin niin, että äänikin alkoi näyttää lähtemisen merkkejä, mutta ainakin meno oli hurja! Kiitos vaan vielä ihan kaikille! Äänikin palautui aika äkkiä.

Lauantaina on vielä Ane Brunin keikka Tavastialla, sitten voin "levähtää" hetken tekemällä "vaan" duunia ja opiskelemalla, kun lehtikin on jo taitossa. Ehkä tää iät ja ajat kestänyt flunssakin lähtee pian... Ellei sitten mulla oo sitä keuhkosyöpää. Tai korvasyöpä vois olla kuvaavampi - oikea korva on ollut lukossa viitisen päivää. (PS: Tervetuloa Aidan sairausblogin lukijaksi. Kaikki mun postaukset liittyvät nykyään sairastumiseen...)

PS: Haluun matkoille.

Mitä pelleilyä tää tämmönen nyt on

2011-09-22T13:00:00.001+03:00

Olen yhä kipeä. Kävin tänään YTHS:llä ja lääkäri MÄÄRÄSI saikkua (häihin saan kuulemma mennä, mutta sitä ennen en mihinkään!) ja sen jälkeen passitti mut labraan, jossa tajusin n. puoli minuuttia ennen toimenpidettä, että mulle tehdään kammoamani verikoe. Ynghhhh. Okei, ei ollut kamalaa eikä sattunut (viimeisin muistikuva verikokeesta 12-vuotiaana, jolloin se muistaakseni sattui enemmän), mutta että LEPOPAKKO?!?!

Ei tule kysymykseenkään! Normaalitilanteessa nauttisin siitä, että voin vetäytyä kotiin jätskipurkin kanssa ja katsoa dvd:itä, mutta EI NYT! Mulla on bänditreenit, duunikoulutus, ja äsken oli tapaaminen prosemman opettajan kanssa ja tärkeä tiedonhakutunti, roudaus pitäisi hoitaa, pitäis juoksennella ympäri kaupunkia hoitamassa erinäisiä asioita, ja silti olla kunnossa lauantaina! En tiedä miten nautinnollista on kenellekään, jos laulan häissä mun räkäisellä nenä-äänellä, mutta mitä muutakaan voin tehdä?

Ilmeisesti flunssa aiheuttaa stressiä ja stressi aiheuttaa flunssaa, enkä voi tällä hetkellä asialle mitään muuta kuin niistää ja yskiä. Plus että mun oikea korva on ollut lukossa nyt n. tunnin ja mä en vaan VOI enää olla kipeä!!!

Mitä jos olo on vielä pahempi häissä? :(((( Alan itkeä kohta!!!

I'm losing my Vitamin C!

2011-09-19T17:44:00.001+03:00

Tässä aamussa oli talven tuntua. Ulkona alkaa olla aamuisin sen verran hämärää ja kaduilla koleaa, että alkaa kauhistuttaa. Talvi tulee. Ja se kestää! Mun on pakko hankkia itselleni kirkasvalolamppu. Valon puute ei ole vielä koskaan tuntunut näin pahalta! (Ja jo tässä vaiheessa syksyä?!) Flunssa ei ole hellittänyt vieläkään kunnolla, joten istun kotona ja yritän käyttää sairasteluajan hyödyksi (=en vaan jaksa enää pelkästään levätä!). Pääkirjoituksen asemasta ehdin synnyttää yhden kolumnin, josta tulikin vastine. Seuraavaksi vuorossa festariraportin viimeistely ja lehden saattaminen taittokuntoon. Sitten mun toimitukselliseen työhön kuuluu enää toivottavasti yhden (1) lehden valmistelu ja kasaaminen, sillä koen, että aikani päätoimittajan pestissä on nyt ollut ja mennyt.

Mulla on torstaina tapaaminen proseminaarin tiimoilta, ja jouduin miettimään valmiiksi vähän aiheita kandintyöhön. Saa nähdä mistä opettaja innostuu, mutta ehdokkaita on nyt neljä: näihin liittyvät taidemusa-pop-vastakkainasettelu, PMMP, Balkan-disko tai musiikki ja politiikka. Sit vaan miettimään mistä löytyy matskua, millainen rajaus on sopiva, ja mistä saan kirjoitettua 20 sivua tieteellistä tekstiä. Äääh. Ei huvittais nyt yhtään homeilla kirjastossa ja pussailla pilkkua.

Lauantaina on syksyn odotetuin (mutta myös stressatuin) tapahtuma - häät. Mekko, kengät ja sukkikset on, kaveri tulee meikkaamaan ja kampaamaan, vikat bänditreenit torstaina, säestystreenit pitäis hoitaa vielä, roudaus auki, terveydentila epäluotettava, väsymyksen taso luultavasti valtava, rahatilanne horjuva. Mut eiköhän kaikki ole vielä sen arvoista! :---)

Yksi ihmeparantuminen, kiitos.

Kakskytkolme

2011-09-15T14:08:00.000+03:00

Jotenkin sitä ajattelee ympäri vuoden, ettei synttäripäivä ole mitenkään erikoinen asia. Mutta kun se sitten sattuukin omalle kohdalle, kaikki tuntuu juhlalta!

Tämän päivän juhlaa lisäsi se, että sain eilen töitä. Laitoin hakemuksen toissailtana, ja seuraavana aamuna heräsin puheluun, ja parin tunnin päästä olin jo haastattelussa. Työpaikasta sen verran, että se sijaitsee Oopperatalossa, eli ihan kivenheiton päässä kotoa! Adios vuokrahuolet, teretulemast hektinen elämä! Parasta on vielä se, että sain ns. "paremman" paikan, kuin mitä hain. Jipii! Ens viikolla sitten harjoittelemaan hommia!

Tän päivän suurin suunnitelma on nähdä kaverit ravintolassa kello 20:00 ja nauttia illallinen. Huomiselle on luvassa sushia, ja ylihuomenna juhlistetaan kämppää ja synttäriä isommalla porukalla. Ja ens viikolla Iidan ja Antin häät. Syyskuu on yhtä juhlaa!

(Kuvat: Heikki Kaski)

PS: Mulla on taas flunssa. Aion juoda nyt yksin lasin punaviiniä, koska uskon, että se parantaa mut!

Laura Marling: A Creature I Don't Know

2011-09-13T23:40:00.001+03:00

Tässä se nyt on! Laura Marlingin uusi albumi A Creature I don't know. Näin ensikuunteluilla en pääse sisälle niin hyvin kuin tahtoisin, mutta eiköhän useampi kuuntelukerta herätä jo suurempiakin tunteita. Levyn avausbiisi The Muse on jopa hieman bluesahtava. Parhaiden kappaleiden tittelit menevät ainakin toistaiseksi osoitteisiin The Beast sekä Night after Night, josta pieni pätkä olikin jo tullut kuunneltua aikaisemmin.

Marlingin äänestä on vaikea uskoa, että laulaja on vasta 21-vuotias. Laulutapa nojaa edellisiltä levyiltä tuttuun tyyliin. Omaan makuuni albumi saisi ehkä olla instrumentaatioltaan vielä monipuolisempi ja soundimaailmaltaan massiivisempi, mutta toisaalta hyvä näinkin, tietynlainen vähäeleisyys pukee ihastuttavaa Marlingia.

Kuuntelu ja tutustuminen jatkukoon!

Pääsky, sirkkunen olla soisin

2011-09-07T20:40:00.001+03:00

Joo. Pidän tässä taukoa hääbiisien läpikäymisestä sekä sanojen, paperilappusten ja lippusten sovittamisesta, festariraportin takomisesta ja muusta liirumlaarumista. Tänään pidin vähän taukoa muutenkin.

JOS mulla olis aikaa ja suurempi bändi, niin häissä kuultais varmasti jotain yhtä eeppistä kuin tämä:

Siis ei voi mitään. Toi biisi vetää NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN leveän huvituksen hymyn naamalle. Kaunis biisi, kamalaa laulua, pompöösit taustat ja instrumentaalit. Pakko digata!

Korkeimmalla kukkulalla

2011-09-05T22:11:00.000+03:00

Ei ole mikään salaisuus, että olen välillä melkoisen levoton henkilö. Tajusin taas oman levottomuuteni tänään juodessani kahvia Unicafessa. Hommahan alkoi siitä, että heräsin aamulla, kävin suihkussa, pukeuduin, ja olin valmis lähtemään ensimmäiselle luennolle. Niin. Sitten katsahdin vielä varmuuden vuoksi WebOodiin, ja tajusin, ettei tänään ole luentoja. Siis mitä! Vapaa-aikaa! Ja ensimmäiset sovitut menot vasta neljän korvilla! Mitä ihmettä, on arkipäivä, ja mulla on aikaa ja vapaus mennä minne huvittaa, esimerkiksi kaupungille!

No, sain raahattua itseni yliopistolle, jossa hoidin pari pikkujuttua ja tapasin kavereita. Mulla onkin ollut kamala ikävä kaikkia! Tuiken kanssa kahville istahdettuani tajusin, että juttua vaan tulee ja tulee ja tulee, ja miten kivaa on, kun jonkun kanssa voi puhua nopeasti (jep, on hyvä saada muitakin nopeasti puhuvia sosiaalisia kontakteja kuin Gilmore Girls). Mutta siis, puheensorinan soljuvuus oli vain sivuseikka, nimittäin pälättäessäni tajusin miten hirveän täpinöissäni oikeastaan olenkaan tästä syksystä. Menoa on ihan hulluna, etenkin ennen häitä, mutta ei se mitään, kun tietää, ettei aikataulurumba pyöri ikuisesti, eikä edes koko syksyä, olettaisin.

Tajusin, että oikeastaan tällaisesta projektielämäntyylistä voi olla hyötyäkin. On hyvä oppia hallitsemaan ajankäyttönsä niin, että välillä potkitaan eteenpäin enemmän, ja välillä huilataan. Tällä hetkellä olen jossakin itsevarmuuteni huippuvuorella. Kaikki ne muinoin päässäni muhineet ajatukset siitä, etten täytä minkään työpaikan kriteereitä, etten tule koskaan kelpaamaan mihinkään, että olen aina huonompi ja väärinymmärretympi kuin muut, ovat tipotiessään.

Mun itsetunnossa on tapahtunut hirveä notkahdus. Notkahdus eteenpäin. Tiedän mitä on huono itsetunto, itseviha, masennus ja katkeruus. Tiedän miten niistä kaikista pääsee eroon: ajan ja kokemuksen kanssa. Käsissäni on avaimet omaan elämääni, eikä mikään ovi ole enää lukossa. Osaan puolustaa itseäni, seistä tekojeni takana ja perustella toimintaani. Saatan antaa kaoottisen vaikutelman, mutta hallitsen kaiken. Kaiken minkä vaan voin. En stressaa, tai jos stressaankin, puran sen jollakin tavalla, joka ei vahingoita itseäni eikä ketään muuta. En pyri täydellisyyteen, vaan riittävään harmoniaan.

Se mikä on muuttunut eniten, on se mitä haluan. En enää matele minkään instituution edessä, en pyri miellyttämään ketään tai mitään, en pyri olemaan se, jota joku etsii. Minä olen se, joka etsin jotakin, eikä toisin päin. Instituutio on aina tekijöidensä työn summa, eikä mikään itsenäinen, kaikkivoipa elin. Se mikä ei toimi, täytyy hajottaa. Ja jos en pysty hajottamaan, voin kieltäytyä ja ymmärtää, ettei vika ole aina minussa. Minun päältäni ei kävele kukaan. Ei ihminen, ei yritys, ei oppilaitos.

Mulla on hymy huulessa kun on aihetta, käsi pystyssä kun jokin ei toimi, ilo silmäkulmassa, kun osaan olla itseni kanssa niin, että pystyn olemaan myös muiden kanssa. Tällä hetkellä sisälläni on satoja ideoita, jotka kaipaavat vaan aikaa toteutuakseen. Fiilis on hyvä. Tuulta päin! Ei haittaa, vaikka ensi viikolla alkavien kulttuuriyrittäjyyden opintojen myötä saan maanantaiksi kymmenen tunnin koulupäivän, kaksi lehteä pitäisi saatella päivänvaloon, pitäisi hoitaa musiikkia häihin ja pitää niiden järjestelyiden langat käsissään, pitäisi järjestää juhlia, hoitaa kotia ja terveyttä, tehdä enemmän tiedotushommia, etsiä palkkatyötäkin, seurata maailmaa, kirjoittaa ja ajatella - pitäisi ja haluaisin, ja mulla on vahva tunne siitä, että saan vielä kaiken hoidettua.

Ja parhaassa tapauksessa ehdin vielä kuunnella musiikkiakin kaupan päälle. On ihanaa olla itsenäinen.

Otsikointi onkin aina ollut yliarvostettua.

2011-08-29T17:39:00.001+03:00

En usko tätä!

Kesäduuni loppui ja viikon loma alkoi. Suunnitelmissa on saada kämppä asumakelpoiseksi; alivuokralaiset muuttivat pois ja varsinainen kämppis takaisin, mun huoneesta lähtee siis huonekalut, ja huomenna tulee omat tilalle. Ajattelin myös harrastaa vähän maakuntamatkailua ennen opiskelurysäystä.

Tarvitsisin pian kotiini ainakin seuraavat asiat: lipasto, jalkalamppu, verhot ja roskakoreja. Siivosin äsken keittiön (kuurasin paskaiset pinnat, edessä vielä lattiatilan siivous ja kaappien ovien peseminen) ja viimeistään ensi viikolla yritän saada valmiiksi erään ikuisuusprojektin nimeltä OVI. Sen pituinen se.

Lauantaiset polttarit sujuivat loistavasti. Saatiin yllättäen nauttia tosi lämpimästä säästä, eikä Hankokaan huutanut ihmismäärän vähäisyyttä. (Miten voi olla mahdollista, että siinä pienessä hankolaisessa karaokeräkälässä sattui olemaan samaan aikaan morsiamen täti, mun kaksi kaveria ja kaverin työkaveri? Maailma pieni paikka on.)

Kerro kerro kuvastin, ken on heistä komein?

Kiitos vaan ihan älyttömästi koko polttariporukalle! Häihin on enää alle neljä viikkoa, eikä mulla ole mekkoa, saati sitten häämusiikkiohjelmaa loppuun asti suunniteltuna. Esiinnytään Joonaksen kanssa duettona hääjuhlassa, jatkoilla kokoonpano kasvaakin sitten bändiksi. Treenit olis tarkoitus aloittaa reilun viikon päästä. Jihuu! Ehkä se mekkokin vielä löytyy.

Illalla Tavastialle tsekkaamaan Kurt Vile & The Violators !

Huomenna sitten lisää muuttopuuhia ja siivousta. Että so long.

Aida täällä hei

2011-08-23T21:00:00.000+03:00

Mua ärsyttää se, etten kirjoita enää blogia juuri ollenkaan. Sopivaa hetkeä, aikaa tai fiilistä ei vaan tunnu löytyvän. Blogimaailma ei enää innosta. Seuraan muutaman kaverin blogia, muutamaa pitkään seuraamaani blogia, joitakin blogeja satunnaisesti, joitakin kaivatessani aihetta vahingoniloiseen nauruun ja viihdettä esimerkiksi tylsään hetkeen työpäivänä.

Ennen ajattelin, että on aika siistiä, että blogiin voi kirjoittaa omasta elämästä, ja että muiden blogeista voi lukea heidän omasta elämästään. Bloggaaminen oli jotenkin viatonta. Nykyään blogeja vaivaa hirveä kilpailu, tyrkyttäminen ja huomionkipeys. Kaikki haluavat pyrkiä blogillansa johonkin - tuotelahjoihin, työpaikkoihin, bileisiin. Kaikki haluavat antaa tietynlaisia mielikuvia elämästään, eikä sellainen ole koskaan innostanut mua. (Antakaa anteeksi, en tietenkään tarkoita KAIKKIA, kyllä te ymmärrätte.) Mikään ihan uusi ajatus ei ole kyseessä, vaan olen valittanut aiheesta jo aiemminkin.

En kiistä sitä, etteikö bloggaaminen olisi kivaa. Toisinaan on erittäin tyydyttävää kirjoittaa ajatuksiaan ylös, latoa pari hassua kuvaa ja tadaa - sitähän mäkin teen. On kiva kirjoittaa asioita ylös, sillä joskus on vielä hauska palata lukemaan, että mitä hölmöilyjä sitä on keksinyt milloinkin. Joskus on kivaa tappaa aikaa höpöttämällä itsekseen.

Nykyään tuntuukin, että kaikista kivointa (ja helpointa) on vaan postailla videoita ja biisejä. Ne eivät ehkä kiinnosta lisäkseni kovinkaan monia muita, mutta ainakin mulle ne merkkaavat jotain, ja saattaahan joskus käydä niinkin, että joku muukin pitää niistä. Muistutankin teitä, että mullahan on tietenkin todella hyvä musamaku!

Äh, mun keskittymiskyky on nykyään nolla. Tai no NYKYÄÄN muka. Ainahan se on ollut. Lisäksi takaraivossa kuumottelee nyt se, että olen odottanut ihan liian kauan, että saanko jatkaa syksyllä osa-aikaisena ja olenko päässyt opiskelemaan siihen sivuainekokonaisuuteen, johon hain.

RATKAISUJA, KIITOS!

Low festival 2011

2011-08-14T19:23:00.001+03:00

Oon aika tyytyväinen siitä, etten mennyt Flow'hun. Rahat säästyvät (bisse 7€ + pantti 2€ wtf?!?!!?), Janelle on nähty just vähän aikaa sitten, ja oon aika saletti, että siellä on ollut ihan kauhea tungos. (Joka toisella Helsingissä vastaan tulevalla on viikonloppuranneke tai kaksi eri ranneketta ranteessa.) Midlake olisi kiinnostanut, ja olishan se ollut varmaan kiva nähdä esim. Shantel ja Astro Can Caravan uudestaan, mutta jotenkin ei inspannut maksaa siitä lystistä niin paljoa. Oon myös allerginen sille kauhistelulle, että EI HIRVEETÄ, ETKÄ OO MUKA TULOSSA FLOW'HUN? Ihan kuin se olisi joku itsestäänselvyys, että kaikki menevät sinne. Mäkä mäkä. No, toivottavasti kaikilla on ollu kivat festarit kuitenkin!

Viikonloppu on vierähtänyt aika pitkälti Kalliossa, perjantaina koluttiin Siltanen ja Pacifico, ennen siirtymistä Töölön juottoloihin. Siltanen on kyllä vihoviimeisin paskapaikka, jossa saa ylimielistä palvelua kalliiden hintojen päälle. Eipähän tartte sinnekään enää mennä. Väyh! Sen sijaan Pacifico tarjosi sekä erittäin ystävällistä palvelua ja halvempia hintoja että tänään nautitun brunssin. Hups, Pacificon kesäbrunssi on tullut vedettyä nyt varmaan ainakin neljä kertaa. Harmi, että se vissiin loppuu kohta! Eilen oltiin Töölönlahdella ja sitten Lepakkomiehessä katsomassa Räjäyttäjiä. Räjäyttivät kyllä!

Kevennä elämääsi, positiivisuus 4-ever <3<3<3<3

Lapsukaiset!

Huomenna menen ensimmäiselle tanssitunnille steppiin. Ylihuomenna eka irkkutunti, ja jänskättää! Onneks Isa tulee mukaan irkkutunnille. Toivottavasti noissa on hyvää musaa! Syksy alkaa, ja pari aika isoa ja elämään vaikuttavaa asiaa (mahdollinen uusi sivuaineopiskelupaikka ja osa-aikaduunipaikka) on nyt auki, toivottavasti molemmat tärppää, jotta saisin a) rahoitettua elämäni ja b) edettyä opinnoissani ja valmistuisin kandiksi viimeistään vuoden päästä.

10 duunipäivää jäljellä ja sitten viikon loma!

Syyshyökkäys

2011-08-09T21:56:00.001+03:00

London, sweet London

2011-07-26T20:10:00.002+03:00

Aida saunoo... Aida on tullut kotiin jne jne jne.

Huhhuh kun oli taas timanttinen reissu! Aikamoisella aikataululla tosin mentiin, koska aikaa Lontoossa oli niin vähän. Ensin mentiin lentokoneeseen, ja join elämäni ensimmäiset lentokonehuppelit. Onneksi kone oli melko tyhjä, joten emme toivottavasti aiheuttaneet kovinkaan suurta pahennusta...

Matkaeväät.

Hostellimme Generator oli muuten ihan kelvollinen, mutta volyymitasosta oltiin ylihuolehtivaisia. Yhtenä aamuna meitä myös kiellettiin seisomasta hostellin edessä portailla, vaikka olimme hiljaa, kunnolla ja odotimme jotakuta porukastamme. Hei oikeesti mitä!?!? Hostelli, jossa ei saa liikkua? Kaiken lisäksi meidän huoneessa oli kraana, joka löyhkäsi kuin kunnon lontoolaisviemärin kuuluukin.

Hostellin Generator-nightclubissa meininki oli kuin suoraan Erasmusbileistä. LONDON2011!!! HaViNG tHe TiMe oF My LiFe!!12##€

Ekana iltana käytiin vaan läheisessä pubissa, eikä tehty mitään sen kummempaa. Aamulla rahkeet riittivätkin sitten Notting Hillissä tepasteluun ja Portobello Roadin koluamiseen.

Kaakkua.

Phosse.

Mr. Willy Wonka

Toi oli kuulemma joku Portobellon paras rafla. No ei kyllä ainakaan ulkoasultaan ja sijainniltaan...

Tuliterät arskat irtosivat vitosella. Edelliset menivät kirjaimellisesti paskaksi.

Portobellolta edettiin kohti Trafalgar Squarea ja Westminsteriä. Bussimatka kesti oikeasti tunnin (!!!) ja sen aikana ehdittiin mm. todistaa taistelua italiaanot vs. arabit. Bussista mentiin tietysti suoraan Pubiin.

Rob?

Oluidenmaisteluhetki

Ei siellä noin kylmä ollu, vaikka kylmempää kuin Suomessa olikin!

Ystävämme Benkku.

Käytiin vielä hostellilla, pubiruokailemassa (nyt on muuten hampurilaispaasto) ja lähdettiin Cargo -nimiselle klubille, jossa tavattiin Lontoon luottoystäväni Rebekka kavereineen.

Raipadai! PS: Mitä mieltä ootte ton takana olevan jäbän ilmeestä!? :-----D

Lauantaiaamuna pitkä odotus palkittiin vihdoin, ja suunnattiin Tuomaksen ja Nikin kanssa festarialueelle. All Tomorrow's parties -festari toimii sillä periaatteella, että jokin yhtye kuratoi tapahtumaa ja valitsee sinne esiintyjät. I'll be your Mirrorissa kuratoijana oli siis yksi lempibändeistäni, Portishead.

Tuolta mentiin sisään.

Terassilla sopi irvistellä.

Nii.

Seinällä sellaisia suuria starboja, kuten Portishead, Grinderman, Beach House, PJ Harvey ja AIDA.

Puitteet festivaalille olivat hienot, kukaan ei ottanut selvää, mihin tarkoitukseen Alexandra Palace on alkujaan suunniteltu, mutta sisältä se muistutti viktoriaanista juna-asemaa. Juomakäytäntö oli erittäin toimiva, mutta muista käytännöstä festivaali saakin sitten vähän nuhteita. Kaikista suurin ongelma festarilla oli ruoka ja sen saaminen: ruokakojuja oli aivan liian vähän, niiden tarjonta oli suppeahko ja niille varattu alue oli aivan liian pieni. Tämä aiheutti uskomattomat ruokajonot sekä falafelöverit. Sunnuntaina käytiin ruokailemassa viereisessä erillisessä pubissa, jossa saimme ehkä huonointa palvelua ikinä. Ymmärrämme toki, että tuollaisen tapahtuman aikana pubihenkilökunnalla on kiire, mutta se ei oikeuta ensin odotuttamaan ruokia yli puoli tuntia, sitten monen pyynnön jälkeen tuomaan annokset, jotka osoittautuvat vääräksi, sitten kertomaan siitä, että tilatut ja maksetut ruoat ovat lopussa, sitten ignoraamaan valitukset täysin, menemään itse etsimään esimiestä, vaatimaan rahat takaisin, olemaan paikkaa hyvittämättä mitään ja syyllistämään ruokailijoita siitä, että nämä juovat festivaalialueella myytävää olutta, jota ei kielletty missään ottamasta baariin. Vaikka sain itse ruokani ajallaan, niin kyllä vitutti kavereiden puolesta. Noin paskaa palvelua en ole vielä nähnyt missään!

Vielä pieni vinetys vessojen pienestä lukumäärästä, kulkureittien epäloogisuudesta sekä festivaalialueen purkamisesta ennen viimeisen keikan loppua. Onneksi alkeelliset järjestelyt hyvitettiin erinomaisella musiikkitarjonnalla, joista ehdottomasti parasta oli Portisheadin ensimmäinen keikka. Bändi oli terässä, biisivalinnat olivat nappeja, mahdolliset sovitukset hienoja, tunnelma harras ja Beth Gibbons iskussa. Koko musiikkitarjonnan kohokohta oli ensimmäisen keikan Threads, jonka loppu oli ihan mieletön nostatus Bethiltä. Ehkä paras kuulemani livebiisiveto ikinä!

The Goddess.

Muita lauantain esiintyjiä olivat mm. Doom sekä Company Flow, joiden keikkoja tuli valitettavasti ravinto-ongelmien vuoksi seurattua liian vähän. The London Snorkelling Teamin ja Helen Moneyn olisin tahtonut nähdä, mutta ensimmäisen missasin aikataulumuutoksen johdosta, ja jälkimmäisen oman myöhästymisemme vuoksi. Omituinen juttu oli se, että lavan vieressä oli kyllä screeni, mutta sitä käytettiin ainoastaan Portisheadin keikan aikana. Screeni olisi pelastanut monta näkemättä jäänyttä juttua - porukkaa oli paljon, ja sain usein kurkotella niskani kipeiksi nähdäkseni lavalle.

Toinen lauantain kohokohta oli PJ Harvey, joka veti ihanan, mutta kokonaisuudessaan liian lyhyen setin. Olin aika yllättynyt, että PJ veti Pocket Knifen, jota olin salaa toivonut, mutten uskonut kuulevani. Luonnollisesti suurin osa materiaalista oli uudelta levyltä, ja voi sitä seireenin laulua! Harmitti, etten nähnyt PJ:tä niin läheltä, ja juuri tähän yksi ruutu ei olisi ollut pahitteeksi. Keikka jätti suuhun ehkä vähän odottavaisen maun, ja nyt tiedän haluavani nähdä PJ Harveyn uudestaan. Ja lähempää.

Zoomi melkein toimi.

Sunnuntaina aloiteltiin festivaalipäivää koko porukan voimin Alexandra Palacen puistoalueella. Sää suosi ja skumppa virtasi!

Alexandra Palacen edustaa, kiitos minulle hyvistä hiustenhoitotaidoista.

Näkymää palatsilta.

Oli ihan jees. Ok. 7-.

Sunnuntain ensimmäinen esiintyjä oli Goodspeed You! Black Emperor, jonka näin ekaa kertaa, toisin kuin osa porukastamme. Ajankohta oli outo (12:30), mutta toisaalta, tulipahan mentyä alueelle ajoissa. Hävitin perjantaina takkini, joten ehdin myös kipaista ennen festaria ostamassa ekan flanellirytkytakin, joka tielle sattui. Kuulemma näytin spurgulta. Ja Kurt Cobainilta.

Gy!ben keikka oli ah niin ihanan synkeä, kuten oletinkin. Lavalle pälyily ja edellispäivien rehaaminen alkoi vähän väsyttää, ja päätin katsomisen sijaan kuunnella keikkaa jalkojen lomasta. Kokemus oli aika hauska! Jossakin vaiheessa oli kuitenkin pakko nousta katsomaan esiintyjien takana heiluvia hienoja visuaaleja.

Päätelkää siitä.

Gy!ben jälkeen istuskeltiin sitten siellä pahamaineisen pubin terassilla ja syötiin. Tai jotkut meistä söivät.

Asiakastyytyväisyys on suoraan verrannollinen ilmeisiin.

Itselläni olivat kuitenkin asiat hyvin.

Ruokailusta kiirehdittiin katsomaan Beach Housea, joka oli mielestäni juuri sitä mitä odotinkin - tylsähkö indievetelys, joilla on kuuntelun perusteella kuitenkin yksi hyvä levy, jonka vuoksi yhtyekin olisi voinut yllättää esiintymisellään. Keikka oli kuitenkin makuuni aivan liian tasapaksu, joten kipaisin viereiseen huoneeseen katsomaan The Passion of Joan of Arcia, joka osoittautui massiiviseksi elokuvan siivittämäksi teokseksi kapellimestareineen päivineen.

Seuraavaksi mehusteltiin Swansia, jonka tiedetään olevaan oikein saatanallinen livebändi, jonka keikalla lahkeet väpättävät ja hiki virtaa. Sijoittaminen luonnonvaloisalle päälavalle ei ehkä päästänyt yhtyettä oikeuksiinsa, mutta keikka oli siitäkin huolimatta oikein mainio. Swans olisi siistiä nähdä pienemmällä keikalla, ja harmittaakin vähän, että Suomen keikat jäivät väliin. Yhtye on mulle melko uusi tuttavuus, mutta tykästyin heti siihen karuun, kovaan ja ehkä hieman pelottavaankin soundiin.

Noi edessäolevat oli suomalaisia. Niiden lisäksi lähes ainoat bongatut suomalaiset olivat Von Hertzenin veljekset ja Chisu.

Poppoo koko komeudessaan.

Michael Gira.

UGH!

Swansin jälkeen lavalle pääsi Nick Caven poppoo Grinderman. Sääli, etten tätäkään keikkaa nähnyt kunnolla, sillä sen vähän perusteella mitä näin, Nick Cave vaikutti olevan erittäin karismaattinen esiintyjä. Kesken keikan yritin mennä hakemaan falafelia, jota en koskaan saanut - silloin harmitti niin paljon se, että jätin osan keikasta näkemättä yhden olemassaolemattoman falafelin takia!

Näinkin hyvän kuvan tilanteesta sai.

Portishead veti siis keikat molempina päivinä, ja vaikka sunnuntain keikka nähtiinkin todella paljon lähempää, oli lauantain keikka selvästi parempi. Oli kuitenkin tajutonta nähdä pitkäaikainen suosikkibändi niin läheltä, kun oli pelännyt, ettei sitä ehkä näkisi koskaan livenä. Keikka oli muutamaa biisivaihdosta ja Chase the Tearin tiputtamista lukuunottamatta melko samanlainen kuin edeltäväkin. Chase the Tearin alkua tapailtiin pitkään, mutta kun rumpali ei lukuisista yrityksistä huolimatta päässyt imuun, jätettiin biisi väliin. Oli ihan hauskaa todistaa, että ton luokan bändikin tekee virheitä! Ei harmita, saatiinpahan kuulla biisi jo edellisenä iltana. Loppumetreillä Beth juoksi yleisön sekaan. Aijai kun olis päässyt kättelemään! Mutta sellainen festivaali. Kannatti todellakin lähteä!

Sitten vielä pieni miinuspalaute festivaalin jäjestäjille: kun illan viimeinen esiityjä Caribou soitti päälavan viereisessä huoneessa, alettiin festivaalialuetta purkaa. Tämä käsitti niin baaritiskin, ruokakojut kuin lavarakenteetkin. Lavarakenteet ymmärrän, mutta baari, ja etenkin RUOKA, hei oikeesti nyt jumalauta, kun sitä ei ollut saanut johonkin yhdeksään tuntiin! Olinkin ihan pirun nälkäinen ja vihainen, kun huristelimme vikan keikan jälkeen ilmaisbussilla Camdeniin. Camdenissa ei ehditty tehdä muuta kun vaihtaa bussia ja hyvästellä Joonas ja Tuukka. Sitten huristelimmekin jo Victorialle, jossa meidän piti hengata aamuun asti. Eipä hengattu. Kaikki, korostan KAIKKI, paikat olivat kiinni, ja alkuperäisestä hengailusuunnitelmastamme poiketen otimme taksin Heathrow'lle, jossa ehdimme nukkua kolme tuntia ennen paluulennolle valmistautumista. Sain n. kolmelta yöllä lentokentän ainoasta auki olevasta kahvilasta ostettu vihdoinki ruokaa.

Tänään palasin duuniin, ja tajusin, että duunia on jäljellä enää kuukausi, eli 23 työpäivää. Miten nopeasti se meneekään! Ehdin pitää välissä vielä kivan viikon loman, ennen kuin palaan jälleen koulun penkille ja alan suunnitella uusia ulkomaanseikkailuja.

Oli kuitenkin outoa tulla noin kivalta matkalta keskelle niin traagisia tapahtumia. Minuutin hiljaisuus Helsinki-Vantaalle saapuessa palautti maan pinnalle. Maailmamme on saastunut ja meistä tulee ihmisjätettä. Absoluuttinen pahuus on sittenkin olemassa ja voi hyvin.

Boredom Blues

2011-07-15T14:06:00.004+03:00

Kuva: Lucia Holm (http://www.luciaholmphotography.com)

Oon sitten tänään saikulla. Ihan äässistä sairastaa just viikonloppuna. Ulkonakin sataa, tuntuu jotenkin syksyiseltä, mikä ei tosin ole huono juttu. En halua, että kesä loppuu vielä, mutta oon kyllä aika fiiliksissä jo siitä, että puolentoista kuukauden päästä saa vetää pipon päähän, lopettaa kokopäivätyöskentelyn, aloittaa mahdollisesti uusia koulujuttuja ja harrastuksia. Eniten odotan tanssitunteja! Pitäisi käydä nyt testaamassa eri tunteja, että voisi sitten päättää mille kurssille ilmoittautuu.

Mä oon päättänyt vihdoin, että mitä meinaan tehdä hiuksilleni. Enää puuttuu hyvä kampaaja ja varattu aika. Oon myös yrittänyt etsiskellä kivaa rannekelloa, mutten ole vielä löytänyt. Ehkä Lontoosta?

Ostin palkkapäivänä itselleni kesärätin (paidan) ja ihanat sukkikset! Eikö ookin hienot??!

Mun mielestä on.

Haluaisin nyt johonkin eukalyptus-höyrysaunaan ja porekylpyyn ja hierojalle. Sit voisin syödä hienostuneesti esim neljä sushia tai jonkun avokado-salaatin. Jotain kevyttä ja terveellistä, muttei mitään mautonta. Sit voisin laittaa vielä kurkut tai geelinaamion silmille, koska niitä särkee myös. Juomana voisin nauttia vihreää teetä ja jotain vitamiinivesiä. Sit voisin voidella itseni jollakin aloe vera-öljyllä ja hankkia vielä hienon, suuren ja turkoosin timantin sormeeni. Ihanan täydellistä, tervettä ja raikasta. Ei mitään räkärättejä, finrexinejä, nenäsuihkeita ja silmätippoja. Hyi.

Päivän boogie:

Huomenna voisin yrittää olla siinä kunnossa, että voisin käydä hankkimassa lipun Ane Brunin keikalle (Tavastia, 1.10.2011). Kyseessä on Helsingistä starttaava It All Starts With One Tour, jonne on nimittäin pakko päästä. Aikamoinen suunnan käännös luvassa, mikäli tähän on uskominen:

Ei mulla sitten muuta, nauttikaahan te viikonlopustanne! Yritän itsekin, minkä flunssaltani kykenen.

Kaikki huomisen juhlat

2011-07-13T21:55:00.000+03:00

Ääh, nykyään kun blogin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle, tuntuu kamalan vaikealta aloittaa mistään. Siltikin, aloitan nyt siitä, että kerron mitä olen tehnyt viime aikoina. Nojoo, ollut tietysti siellä töissä, mutta sen lisäksi olen ollut mm. juhlimassa Annia, uimassa Helsingin saastaisessa vedessä (ei enää ikinä), ja eksynyt Kalasatamaan.

Mustikkamaan karhunkesyttäjä

Kalasatamassa tsekattiin IHANA KAHVILA, jonne meinaan pienellä säävarauksella suunnistaa huomennakin duunin jälkeen. Ihana kahvila sijaitsee sen verran pitkällä Kalasataman perukoilla, että jos ei halua tehdä kävelylenkkiä, kannattaa paikalle saapua pyörällä.

Helpoimmin paikalle löytää varmaankin Suvilahden kautta, kävelee läpi alueen ja jatkaa ensimmäisessä kuvassa esiintyvän opasteen avulla. Kaikki edellä nähdyt kuvat ovat Peetan käsialaa. Tack!

Eilen pääsin katsomaan lähes ilmaiseksi Black Lipsiä ja Dum Dum Girlsiä Nosturiin. Hyviä olivat molemmat, joskin Dum Dumeilta olisin kaivannut ehkä enemmän riehumista. Itsekin olisin voinut riehua vähän enemmän, jos ei olis väsyttänyt niin. Mulla on jälleen räkätauti. Pakko näköjään vetää flunssa vähintään kerran kuussa.... yyh....

Black Lips kamerani taltioimana

Toivottavasti tästä viikonlopusta ei tule pelkkä kaupunkiviikonloppu. Kiinnostaisi käydä ainakin Porvoossa, tai ehkäpä Tammisaaressa. Kuitenkin jossain kivassa paikassa, joka ei ole Helsinki. Ens viikolla se kiva paikka on Lontoo. Festarikuume on jo ihan mieletön, sitä ei vaan edes vielä tajua, miten hyviä bändejä kohta pääsee näkemään. Kuunnelkaa vaikka.

PISNESNAENE

2011-07-05T19:59:00.001+03:00

Oon ehkä ollut liikaa töissä. Todisteita tästä:

A) Olen tilannut ensimmäisen kerran elämässäni asusteen netistä.

TÄH, kuvan kenkä ja parinsa (VAGABOND) maksoivat kaupassa 69 euroa, mutta netissä vain 34 euroa. Fiksua säästöä.

B) Tilasin asiakkuuspaperit Nordnetistä.

Aloitan osakesijoittamisen ja opettelen kaikkia hurjia rahajuttuja.

C) Olen avannut S-pankkitilin.

Koska maksamalla S-ostokset S-pankin kortilla, saa maksutapaetua.

D) Luen töissä Taloussanomia.

Suosikkiosioni on "nimitykset"-palsta.

E) Odotan palkkapäivää niin maan perkeleesti, ettei mitään rajaa.

Sitten vielä pieni loppukevennys: Kuuntelen parhaillaan AIKAKONETTA. Hahahahahahajotkaa!

A Creature I Don't Know

2011-07-04T18:09:00.000+03:00

Jesssss! Erittäin suuren vaikutuksen meikäläiseen tehnyt Laura Marling tekee uutta matskua, jonka olisi määrä ilmestyä syyskuussa. En malta odottaa!

Kesämoi

2011-06-29T19:58:00.000+03:00

En liene ainoa bloggaaja, joka ei ole vaivautunut päivittämään kesähelteiden keskellä.

Tai no helteiden ja helteiden, toimistolla on ainakin ilmastoinnin ansiosta viileää. Ja siellähän vietän suurimman osan ajastani. Ihan niinkuin viime vuonnakin.

Kovasta uhoamisestani huolimatta tukkaa ei ole vielä lähtenyt senttiäkään. Saa nähdä mitä sen suhteen käy, kaipaan yhä ulkonäkööni jotakin uutta! Tatska, läväri? Kalju? Ööääääöööggghhh.

Odotan tulevalta ajalta ainakin seuraavia asioita:

- I'll be your Mirror -festivaali
- Rauman mustan pitsin yö (haha, jos sinne nyt edes lähdetään)
- Irkku- ja steppitanssituntien koekäynnit
- Annin perinteiset kreisisynttärit

Palaillaan. Joskus. Kun en ole töissä tai ulkona.

Oh trouble, there's no such thing as trouble

2011-06-14T23:44:00.000+03:00

Portishead kiinnitettiin sittenkin Roskildeen! Kiitti tästä aikaisesta ilmoituksesta, kun tuumin kesän festareita.... No joo, eipä haittaa. Tuskin olisin saanut edes viikkoa vapaaksi töistä, ja tämä festivaali tarjonnee yhtä hyvät, ellei paremmatkin puitteet yhtyeen kuulemiseen, sillä keikkoja on kaksi, ja ne ovat sisätiloissa. En vaan malta odottaa!!! (+!!!!!!)

Olen muuten huomannut, että mulla on erittäin suuri taipumus tällaiseen soundiin:

Tää oli myös vinkki, että jos tiedät lisää jotakin samantyylistä musiikkia, voit kertoa siitä minulle. Haluan lisää synkistelymusaa!

Synkistelystä onkin kätevää sujahtaa aiheeseen ÄRTYMYS.

Olin nimittäin tänään shoppailemassa (kyllä, minä) ja voin sanoa, että shoppailu on vihoviimeinen vitsaus! Kaupoissa on ihan sairaan rumia vaatteita! Kunnon paskaa! Minä en varmana pukeudu joihinkin KIRKKAISIIN VÄREIHIN, vaikka ne olisivat nyt muodissa miten paljon tahansa! Meinaan nyt siis sellaista kirkkaiden yksiväristen vaatekappaleiden yhdistelyä, jota ainakin brittilehdistö suitsutti pitkin kevättä. Mun mielestä värit ovat kivoja, mutta mieluusti vähän pienempinä annoksina. Ja okei, omistanhan minäkin värikkäitä vaatteita, mutta hei pliis, ei tällanen pönäkkä ja synkkä goottimielinen tyttö löydä rättikaupoista enää mitään!

Uskomattominta olikin, että löysin ainoat kelvolliset vaatteet VaGina Tricotista (ärsyttävän harmaita kuvia, mun huoneen sähköt toimivat paraikaa vaan jatkojohtojen kautta):

Kolmikerroksinen vaalea röyhelöfarkkuhame (24,90) saattaa olla jo vähän passé, mutta ketä kiinnostaa, passé olen minäkin! Persikkaan taittava haalea pitkä paita maksoi vaan 4,90, mutta silti huomasin tehneeni ostoksia astetta hurjemmilla summilla. Kannatti vihdoinkin hankkia meikkejä, läjä sukkia, sukkiksia ja sen sellaista! Sukat ja sukkahousut ovat tällä hetkellä parasta mitä vaatekaupoilla on tarjota.

(PS: Kuka ompelee mun sikaihanasta isosta mustasta liukkaasta kankaasta mulle hupullisen takin?! Sellaista ankeuttaja-tyyliä lähden tässä tavoittelemaan!)

Mitäs sitten vielä? Perjantaina suuntaan Provinssiin, ja luultavasti siellä sataa. Mukaan helvetinmoinen villapaita, festaritakki, kumpparit, kynä (waterproof, kuten uusi mascarakin) sekä lehtiö. 3 days to go!

Update me!

2011-06-07T21:31:00.000+03:00

Hei vaan kaikille. Mulla on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se, että kirjoitushommaa pukkaa, mutta inspistä, aikaa ja jaksamista ei tunnu löytyvän mistään. Tilanne tuntuu olevan sama joka kesä.

Toinen ongelma onkin sitten vähän pidempiaikainen, ja se löytyy päästä. Niin, kaikki ne lukuisat mielisairaudet, ajattelette. No, nekin tietysti, mutta tällä kertaa kyse on vaan hiuksistani.

Sen jälkeen kun vuonna 2008 leikkasin irti ponnarini, olen kamppaillut kaikin keinoin, jotta voisin säilyttää hiusteni pituuden. Olen saattanut pätkiä latvoja silloin tällöin, mutta koskaan en ole tarpeeksi rohkea leikkaamaan kunnolla. Tiedän, että lopputulos harmittaisi erittäin todennäköisesti, mutta välillä tekisi mieli pätkäistä ihan kunnolla. (Ei siis mitään siiliä, mutta kuitenkin niin, että jokin muuttuisi.)

Eihän lyhyempi tukka ole mikään ikuisuusjuttu, mutten voisi harkitakaan laittavani hiuslisäkkeitä (kalliita, enkä jaksaisi hoitaa tarpeeksi), ja luultavasti ne olisivat ensimmäinen asia, jonka tahtoisin heti leikkattuani tukkani.

Kuten lukuisat epäonnistuneet kokeilut osoittavat, en tiedä hiuksista tuon taivaallista. Siksi haluaisinkin kysyä teiltä, arvon lukijat, millainen hiustyyli minua pukisi?

Haluaisin lyhemmät hiukset kahdesta syystä:
- Hiusteni kunto on ihan kamala. Kuolleet rihmastot täytyisi pätkäistä pois.
- Lyhyys toimii kesällä.

Toisaalta, haluaisin säilyttää hiusteni pituuden, koska:
- Niihin voi tehdä helpommin kampauksia tai olla tekemättä: pitkä ponnari näyttää kivemmalta kuin joku nysäponnari.
- Pitkät hiukset nyt sattuvat olemaan mielestäni esteettisemmät. (Tosin, jossakin kulkee raja. Mun "pitkiä" hiuksia ei voi enää sanoa kauniiksi kai...)

Siispä kysymys kuuluu:

Leikata vai eikö leikata?

Old classics

2011-06-04T02:57:00.000+03:00

High with Helsinki!

2011-06-01T19:59:00.000+03:00

Halusin vaan tulla kertomaan, että on ihanaa asua talossa, joka ei ole homeinen. Tepastella avojaloin puulattialla. Missään ei ole kosteaa, kylmää, homeista tai kokolattiamattoisaa! On myös ihanaa asua neljännessä kerroksessa (joka ei v*ttu vaan ole mikään third floor you m*therfuckers!), käyttää astianpesukonetta ja tiskiharjaa, mennä sporalla duuniin ja safkata Unicafessa. Keskustassa paistaa aurinko, kävelen lämmön huumaaman ihmismassan seassa ja jostain kuuluu katusoittajan rytmejä.

Haalin itselleni lisää hommia, alan pian vastata SOLO Tuotannon tiedotuksesta. Tutustukaa tuotantoon täällä. Myös kesällä ilmestyvän Synkooppi-lehden kanssa riittää kiirettä. Vannoin itselleni, etten mene enää ikinä pressillä festareille, mutta toisin kävi. Moi Provinssirock, oon tulossa!

Seuraavaksi Anni tulee kylään, sitten aion avata valkkaripullon ilman sen kummempia suunnitelmia ja nauttia huomisesta vapaapäivästä ja sen tarjoamasta ohjelmasta. Elämä on tällä hetkellä aika pirun jees siitäkin huolimatta, että olen herännyt 6:30.

Enää ei harmita olla helsinkiläinen! Ihanaa pikkulauantaita, vapaapäivää ja kesän alkua kaikille!

Kotona jälleen

2011-05-27T16:06:00.000+03:00

Anteeksiantakaa omaperäinen ja mielikuvituksekas otsikointini. Tämän postauksen pointtina oli tulla vaan kertomaan, että neljäs päivä Töölössä, eikä paremmin voisi olla. Osa kamoista on vielä raahaamatta ja huoneen ovi puuttuu, vaan eiköhän nekin tässä pian ehdi hoitaa. Maanantaina alkaa duuni ja kesä, virallisesti.

Tämän olen todennut ennenkin, mutta Töölössä on ihmisen hyvä olla ja elää!

Palaillaan, kunhan viikonlopun hässäkkä on ohitse!

Viimeisiä viedään

2011-05-20T20:41:00.001+03:00

Palautin tänään esseet ja kulkukortin, hoidin paperihommat ja lähdin koululta. Jotenkin sitä ei ole edes vielä sisäistänyt, että tässä tää nyt oli. Vaihtarivuosi on ohi.

Byhy byhy.

Viikonloppuna on tarkoitus nähdä kavereita viimeistä kertaa. Huomenna menen myös vikaa kertaa Roath Marketille, yhyy! Sunnuntaina vielä yhdelle torille, ja loppuaika kuluukin kamoja kasaillessa. Tuntuu oudolta, että kohta tää huone on tyhjä, enkä tule tänne enää koskaan. (Tosin kaikki ne 11 muuttoa, jotka elämässäni olen tehnyt, ovat valmistaneet aika hyvin tällaiseen.)

Luulen, että tajuan tän kaiken olevan ohi vasta kun palaan Helsinkiin ja huomaan olevani töölöläinen pankkitäti.

Vaihdosta palaavilta halutaan tietysti heti vastauksia: miltä nyt tuntuu, mitä vaihtoajasta jäi käteen, tuleeko ikävä, suositteletko vaihtoa. Yritän vielä keksiä jonkun hyvän summaavan vastauksen (samaan tyyliin kun "Ai musatiedettä? Mitä sä soitat?"), jolla voin selittää asian hyvin yksinkertaisesti, siltä varalta, että nuo kysymykset sattuvat kuulumaan useammankin kerran.

Lähdin vaihtoon saadakseni perspektiiviä, ottaakseni taukoa Helsingistä, nähdäkseni jotain uutta ja todistaakseni itselleni, että pystyn siihen. Näitä ajatellen, vaihtoaika oli positiivinen kokemus, ja juuri sitä mitä odotinkin. Sain perspektiiviä (paljon), pidin taukoa Helsingistä, näin paljon uutta, ja pystyin siihen. Oli parasta matkustella ympäri Brittilää! Olisin voinut olla ehkä vähän aktiivisempi kielen opiskelun suhteen (tai opiskelun suhteen noin ylipäätäänkin), mutta kuten sanotaan, vaihtoon ei lähdetä opiskelemaan. Kliseet nousevat taas esiin, täällä on opiskeltu lähinnä elämää. Hah! Syvempiä analyyseja jaossa ystäville erinäisissä tee-, kahvi-, ja olutkarkeloissa tulevina viikkoina ympäri Helsinkiä.

Vaikka joitakin paikkoja tuleekin ikävä (mm. Roath Market, Milgi, Coffee #1, Arts Institute) palaan hyvillä mielin kotiin. Paikkaan, jossa saan ilmaista itseäni omalla kielelläni, paikkaan jossa tiedän huuhaajulkkikset, mestat ja tavat. Kaupunkiin, jossa saattaa ehkä olla toisinaan kylmää ja tylsää, mutta jossa ystäväpiirini pitää tunnelman lämpimämpänä kuin missään muualla päin maailmaa.

Sitäpaitsi miten voisin olla palaamatta hyvillä mielin kotiin, kun edessä on taas miljoona superkivaa juttua? Pian nähdään!

Soap & Skin

2011-05-18T00:35:00.002+03:00

Musicians like Xiu Xiu, Cat Power, Björk, Nico, Aphex Twin and composers like Sergej Rachmaninow or Arvo Pärt have had a great impact on her music. Kuulostaako taas aika hiton hyvältä?

Kuulostaa. Vasta 21-vuotias itävaltalainen Anja Plaschg on muovannut kaunista musiikkia, joka kuulostaa samalta miltä hänen kuvansakin näyttävät: tummalta, synkältä ja traagiselta.

Välillä täytyy synkistellä. Välillä ihmisen täytyy saada vaan vaikeroivat jousensa ja traagiset pianosoundinsa. Ensimmäisen albumin, Lovetune for Vacuumin, selkeästi parhaaksi biisiksi nousee Marche Funèbre. Tollaista soundia jos osaisin itse tehdä, niin ajajajajjajajjj, ku tekisin.

Koko albumin voi kuunnella täältä.

http://www.myspace.com/soapandskin

Spring break: CROATIA

2011-05-15T01:58:00.004+03:00

Seuraava ulkomaanmatkani sijoittui Adrianmeren rannalle, Kroatiaan. Kun olin vaihtanut Zagrebin pikku neukkukentällä Pariisin koneen Splitin koneeseen, alkoi vuori- ja mäkimaisema vaihtua turkoosiksi. Kroatia näytti jo ilmasta upealta, joten vielä vaikuttavampaa oli maan pinnalle laskeutuminen.

Kuulemani mukaan Kroatiaan voi lähteä huoletta varaamatta majoitusta etukäteen, mutta hostellit ja apartmentit tuli silti varattua suurimmalle osalle ajasta etukäteen. Ensimmäinen kohde Kroatiassa oli Split, jossa majoituttiin vanhankaupungin sydämessä sijaitsevassa hostellissa.

SPLIT

Splitin arkkitehtuuria

Raflan kukkia, edessä siintää Splitin rantabulevardi (ei siis toi autotie tossa)

Mun versiota hyppäämisestä ei voi julkaista, koska näytän siinä lentävältä lihapullalta.

Tällainen oli näkymä biitsin baarin terdeltä!

Toi suihkulähde oli hieno, mut en saanu siitä tarkkaa kuvaa epävakaalla kädelläni.

Splitin hyvä puoli näin lomasesongin (joka alkaa Kroatiassa kesäkuussa) ulkopuolella oli se, että paikallisia näkyi lähes kaikkialla "turistialueellakin". Vaikka hostellin seinänaapurina olikin suomalaisia (jes) ja turisteille oli tehty kaikki mahdollisimman helpoksi, niin mihinkään Kanaria-paikkaan ei Splitiä voi vielä verrata.

Splitin vanhaa kaupunkia (tai siis osaa siitä) ympäröi Diolektianuksen palatsi, jonka sisään turret pääsevät muistaakseni parillakymmenellä kunalla, joka vastaa n. kolmea euroa. Shoppailu Splitissä oli aluksi hieman hankalaa, koska vanhakaupunki on todella sokkeloinen, ei paikalla ole mitään sen kummempia kauppakatuja, vaan kauppoja on ripoteltu ympäriinsä, tosin erittäin lyhyin välimatkoin. Mielestäni paremmat shoppailupaikat löytyivät turistiosan ulkopuolelta, idemmästä. Ei nyt sillä, että kukaan Splitiin lähtisi erityisesti shoppailemaan, mutta mutta.

Pyörien ja muiden menopelien vuokraaminen oli yllättävän kallista (tai no, ainakin pihin opiskelijan kukkarolle), joten päätettiin liikkua lähinnä apostolin kyydillä. Jos Kroatiassa kannattaa johonkin panostaa, niin hyviin kenkiin ja vaatetukseen. Päivisin oli läkähdyttävän kuuma, kun taas öisin huoneet valtasi hyytävä kylmyys. Auringolla on huikea vaikutus säätilaan!

Yritettiin aloittaa vappuaatto LÄSKI RIZLINGILLÄ (kuvassa), mutta bilepaikat olivatkin yllättävästi kiven alla.

Päädyttiin sitten joihinkin yksityisiin galleriabileisiin, jossa tutustuttiin jenkki- ja uusiseelantilaispoikiin. Onpa muuten ärsyttävää sanoa UUSI-SEELANTILAINEN. Mun kielellä se on vaan "seelantilainen". Bileet eivät olleet ilmeisesti vetäneet paikalle tarpeeksi vieraita, sillä meille tuputettiin läpi illan ja vielä juhlien loputtuakin hodareita erilaisin täyttein, tai jotain sen tapaista. Täytteenä oli mm. oliiveja, juustoa ja tonnikalaa. Jenkki tunki niitä laukkuunsa evääksi, Tumppi tais syödä niitä kahdeksan, mä ehkä kolme. Hodarit käsissä juostiin ympäri sateisia Splitin katuja - hyvää vappua!

Sit bileet alkoi loppua, ja mä kävin vessassa. Kun olin pesemässä käsiä, viereiseen koppiin livahti kaksi miekkosta, jotka alkoivat duunailla siellä jotain. Eikun hanaa, ja ulos. Homoseksuaalisuus on katolisessa Kroatiassa ilmeisesti vieläkin tabu, jota ei sovi rikkoa. Eli ostakaas pojat hyvät tyynyt sinne kaappeihinne, etteivät peput puudu.

Tämän jälkeen mentiin johonkin tupaten täynnä olevaan pikkupubiin juomaan paikallista olutta. Valitettavasti pubi meni jossain vaiheessa kiinni, eikä meillä ollut enää hajuakaan, mistä löytää uusi tilalle. Ainoa vinkki oli "rannassa". Nojoo, ehkä oli aika lähteäkin, kun seuraavana päivänä kumpikaan ei muistanut missä baarissa ilta oli tullut lopetettua.

Splitin jälkeen suuntana oli Korčulan saari, jonne matka taittui katamaraanilla kahdessa ja puolessa tunnissa.

The split with Split. THOHHOHOHOOO.

Rumia sormimerkkejä

Korčula townin satamassa odotti kymmeniä asunnontarjoajia, mutta Aida-kyltin kanssa paikalla ollut täti löytyi pian. Kroatian majoituksesta ei voi kuin antaa peukkua. Korčulan apartmentti löytyi täältä: http://www.adriatic-home.com , ja se tarjosi loistavat puitteet kahdelle henkilölle 32 eurolla/yö (16€/hlö). Oma piha, keittiö varusteineen, kylppäri ja sateliittitelkkari tuntuvat olevan ihan arkipäivää kroatialaisessa majoituksessa.

Korčula town

Näkymää suoraan apartmentin pihan edestä

Korčula townin keskusta on melko pieni, mutta vähän matkan päästä löytyi paljon pienempiä rantoja ja luontoreittejä. Vanhakaupunki oli sympaattinen, mäen päälle nouseva ja pieniä kujia täynnä oleva keskittymä. Tällä aluella oli paljon ravintoloita, ja ai että ne kaikki seafoodit! Kroatia on nappivalinta merellisen ruoan ystävälle!

Rantakalliota pihan takaa

Valitettavasti Kroatiassakin sataa toisinaan. Sadepäivät (joita oli reissun aikana yhteensä kaksi) ovat siitä harmillisia, että tekemismahdollisuuksien määrä tippuu puoleen - Kroatian parasta antia on nimittäin mielestäni uiminen, rannoilla ja aurinkoterasseilla hengailu, maisemien ihastelu, ulkoilmasta nauttiminen, syöminen ja juominen. Näistä syöminen ja juominen jäivät ainoiksi mahdollisuuksiksi sadepäivisin. Joo, toki kaikki museot ja sellaisetkin kannattaa kiertää sadepäivänä, mutta kannattaa tsekata aukioloajat etukäteen ja pysyttäytyä niissä, tai voi jäädä ilman.

Sadepäivänä joutui tyytymään bisseen sateenvarjojen alla. (PS: Voinko näyttää vielä vähän enemmän kyllästyneeltä? Oli hei ihan OK matka.)

Onneks sää muuttu ja veden lisäks kirkastu mieli! (Stuba käsitti vähän väärin ton YATTA-käsijutun?)

IHIHIHIIII VOINX OLLA MAI LITÖL POUNIII

Karlovačko maistui uinnin jälkeen! Ja ennen uintia! Ja aamulla! Ja illalla! (No ei oikeesti aamulla.)

Oon tullu siihen lopputulokseen, ettei ihminen voi näyttää fiksulta uidessaan. Nimim. Kokemusta on

Saarella oltiin valitettavasti niin vähän aikaa (tai sää oli niin huono), ettei ehditty käydä veneretkellä vastapäisellä saarella, eikä pyöräillä viereisiin kyliin, kuten suunnitelmissa oli. Mut menkää te! Taatut maisemaelämykset!

Päivän ainoa Korčula - Dubrovnik -bussi lähti sesongin ulkopuolella niinkin ihanaan aikaan kuin 6:45. Punaisin silmin nukahdin bussinpenkille, tai nukahdin ja nukahdin. Pieni yllätys oli matkapahoinvointi, jota mulle ei juuri koskaan tule. Ajotie Korčulasta Dubrovnikiin (ja myöhemmin opin, että koko Dalmatian tiet) ovat korkeita, erittäin mutkikkaita ja hankalia, joten jos tiedätte kärsivänne matkapahoinvoinnista, suosittelen varautumaan! Äksidenttejä ei sattunut, toisin kuin Dubrovnik - Split -matkalla, jossa takana istunut nainen yrjösi koko matkan. Sitä oli ilo kuunnella!

Dubrovnikista oltiin varattu hostelli, ja luulin tietysti hostellin olevan perinteinen hostelli, mutta ei, se oli iso talo, jota ylläpiti kroatialainen perhe, jonka isä tuli hakemaan rinkkakansalaiset autollaan. Englanti taittui sinne päin, ja auto ajoi painovoimaa uhmaten ylös Dubrovnikin rinteille.

Perillä tapasimme perheen äidin (mummoiässä), joka sanoi heti saapuessamme tyttärelleen Kreikkalainen naimakauppa -leffasta tutun "tussu, tussu tussu!" -sananparren. En muista milloin olen viimeksi purrut hammasta niin paljon säilyttääkseni pokkani! Mummeli puhui kroatian seassa muutamia sanoja, jotka ymmärsin. Oli yhteistä kieltä tai ei, päpätys oli kova.

Hostelli ei ollut sisustukseltaan iha yhtä tasokas kun aiemmat puljut, mutta se näköala!

Aika korkeella ollaan. Harmi, ettei mulla ollu mitään laajakulmajuttuja, eihän tästä näy kuvassa MITÄÄN!

Dubrovnik, tuttavallisemmin Dubro, olikin sitten jo vähän turistia keränneempi kohde. Vanhakaupunki oli täynnä mummojen ja pappojen kiertoajeluita, souvenir-shopeja, ylihintaisia ravintoloita, ja turistilaumoja.

Mainitsemisen arvoinen paikka Dubrovnikissa on baari (nimi?), joka on rakennettu kaupungin merta sivuavan muurin ja kallion väliin. Baarin kallioilta oli ilmeisesti uintimahdollisuuskin, mutta sillä hetkellä skumppa houkutteli enemmän.

LIFESTYLE OF THE RICH AND FAMOUS (no ei oikeesti, mut TOPPEN!) Huvipursia! Luksusjahteja! Kasinoa! Merkkivaatteita! Karibianloma! Joooooopatijoo.

Vuoden luontokuva

Näissä tunnelmissa. Oli muuten KUUMA.

Hauska juttu oli myös tuttujen sanojen bongaileminen kroatialaisista kaupoista ja ruoista:

VMP!

Näihin aikoihin tapahtuikin matkassa eräs paska muutos, nimittäin Pariisissa alkanut ja hetkeksi väistynyt flunssani saapui runtelemaan meikäläistä jälleen. Jäi Dubrovnikin yöelämä kokematta, eikä viinikään maistunut hetkeen. JA SILLOIN TIETÄÄ, ETTÄ AIDA ON KIPEÄ! Yhyy.

Auringonlasku parvekkeelta oli aika huikee.

Olin siis loppuajan liikenteessä räkärättiarmeijan ja lääkkeiden turvin, ja lisähaasteen Dubrovnikissa liikkumiseen toivat hurjat korkeuserot. Hostelli sijaitsi hyyyyvin korkealla, ja sinne piti kävellä joka ikinen kerta. Tulipahan ainakin urheiltua... Olisi kiinnostavaa tietää monetko portaat tuolla tuli rampattua, kaupungissa ei vaan voinut välttyä niiltä. Hankalaa oli myös oikeiden portaiden ja reittejen löytäminen, kun pitkiä portaita oli jokaisessa tienkulmassa.

Ranta, jonne sai etsiä tietä ikuisuuden.

(Nyt olis muuten hyvä hetki tönästä toi alas!)

Kroatian rannat ovat kivisiä ja merisiilisiä, joten jotkut fliparit kannattaa pitää aina messissä.

Vanhankaupungin laitamilla

Tyypillinen näkymä Kroatiassa: kapea katu ja pyykkiä

Hengähdystauko (Jumankauta mitä kiskontaa muuten tonne muurille meneminen! Ei maksettu!!1111)

Dubrovnikista pääsee kätevästi läheisille saarille, joista helpoin puolikuntoiselle meitsille oli 15 minuutin laivamatkan päässä sijaitseva Lokrum, jonka aktiviteettimahdollisuuksia olivat mm. luostari, kasvitieteellinen puutarha, ja NUDISTIRANTA! Menopaluu taisi maksaa 50 kunaa.

Siinä ois teille vähän silliä! Fisuparvet on söpöjä!

Dubrovnik ja vanhakaupunki botskista kuvattuna

Lokrum

Tän kuvan pointti oli antaa jotain perspektiiviä mun olemukseen, olotilaan, ööööö... no uuden mekon helma näkyy.

Kovat oli puheet, mutta nudistiranta jäi valloittamatta. Hehe! Ilmeisesti niinkin pienelle saarelle oli mahdollista eksyä. Onneks saarella oli ihan sikana riikinkukkoja; ärsyttäviä ja pahaäänisiä pröystäilijäkanoja, mutta niiiiin kauniita!

"Olen Riikinkukko! Tykkään ärsyttää Aidaa levittämällä pyrstöni, ja kun se tulee ottamaan kuvaa, lasken sen heti! On niin hassun näköistä kun se juoksee kamera kädessään luokseni ihan hädässä! Njäh njäh!"

Noi värit on vaan niin ihanat!

Siis. Mistä lähtien riikinkukot ovat viihtyneet puussa? Ja mistä lähtien ne ovat näytelleet persettään ihailijoilleen? Röyhkeitä otuksia, sanon minä.

Valitettavasti Dubrovnikistakin piti lähteä, ja valitettavasti koko reissun parhaat murkinat löytyivät Dubrovnikin vanhasta kaupungista viimeisenä iltana. Dubrovnikiinmenijät, kysykää lisätiedot, jos autenttinen merisapuska maistuu! (Kalmari NAAAAAAAM!!)

Bussi Splitiin lähti yhdeltätoista aamupäivällä, ja tällä kertaa bussimatka taittui vähän rattoisammin. Olin unohtanut, että osan Kroatian rannikosta katkaisee Bosnia-Hercegovina, joten passintarkastus tuli vähän yllärinä. Vaikka maisema Bosnian puolella näyttikin samalta, huomasi naapurimaan Kroatian olevan vauraampaa aluetta.

No jollakulla näytti olevan lystiä Bosniassa!

Ja lopulta päädyttiin takaisin Splitiin, jossa majoituttiin tällä kerralla toiseen, edullisempaan hostelliin, joka oli vanhan kaupungin vieressä erittäin keskeisellä sijainnilla. Hostelli oli ihan älyttömän hyvä, ja huoneessa oli kaikkea niinkin tärkeää kuin mm. kaksi jumppapalloa, kirjoja, tietokone netillä-televisio ja oma jääkaappi.

Näyttääks mun ilme jotenkin jäiseltä? Oikeesti olin kuitenkin syvästi vaikuttunut ateriastani!

Ruokia tuli kuvattua ihan liian vähän. Olis ollu aihetta!

Tietysti siinä kävi sitten niin, että viimeisenä päivänä löysin Splitistä sen kunnon rantabaarialueen ja toivomiani "neukkuvaatekauppoja". (Neukkuvaatekauppa = Vaatekauppa, josta löytyy kunnon Fiorellahirvitysten alta kivoja ja halpoja vaatteita.)

Kroatiassakin taitaa olla omat persunsa ja kokkarinsa ja mitkä lie.

Matka loppui tietysti aivan liian äkkiä, ja kotiin palattuani edessä on vaan esseitä, editointia ja lehden tekemistä, mutta mitäpä siitä - lentolippu kotiin on ostettu, ja palaan 23.5. Alun epävarmuudesta huolimatta kämppä ja duunikin löytyi, joten kotiinpaluu tuntuu kivalta.

Jos haluat lisätietoja hostelleista/apartmenteista/ravintoloista/mistä tahansa Kroatiaan liittyvästä, kysy ihmeessä pois! Multa tiedusteltiinkin jo vähän vinkkejä matkaa varten, ja tässä pieni loppukooste Kroatiaan aikovalle:

Varaa majoituksen maksamiseen käteistä. Käteinen on ainoa maksuvaihtoehto monissa paikoissa. Jos olet varannut majoituksen euroissa, kannattaa myös maksaa se euroissa, joita monissa paikoissa otetaan vastaan. Se tulee halvemmaksi!
Mukaan hyvät kävelykengät, fliparit, aurinkorasva ja reppu! Mulla oli kangaskassi, ja voin kertoa, ettei se ollut miellyttävä seuralainen portaita kiivetessä ja hiostavassa ilmassa.
Muista ottaa välillä aurinkolasit pois, jos et halua pandoja 8) Ei saa kuitenkaan tuijotella aurinkoon liikaa! Terveisin Äiti
Jos tahdot pitää hiuksesti tummana, käytä jotain hiusmömmöjä. Itse en halunnut, ja nyt olen taas astetta blondimpi.
Lonely Planet tai joku sellainen mukaan ehdottomasti! Helpottaa tosi paljon, eikä heti aluksi tarvitse olla metsästämässä karttoja ja reittejä.
Älä ressaa majoituksesta, kroaatit ovat kovia kauppaamaan asuntojaan kulkuneuvoista saapuville matkalaisille.
"Kiitos" on "Hvala" kroatiaksi.
Syö ravintoloissa seafoodia! En voi kehua liikaa. Dubrovnikissa kannattaa etsiä ravintoloita korkeammalta; alhaalla olevien kävelykatujen raflat ovat ylihintaisia. Perushinta raflassa pyörii 55-80 kunan kieppeillä.
Splitistä saa pizza slicen mukaan 10 kunalla (alle 1,50€) kävelybulevardin päästä. Hohoo!
Älä mene syömään sitä rantabulevardin länsipäähän, jossa haisee tosi voimakkaasti kananmunapieru.
Iso vesipullo mukaan kaikkialle! Kroatian kraanavesi sopii juotavaksi.
NAUTI!

I'LL BE YOUR MIRROR

2011-05-14T00:00:00.002+03:00

No, vaikka blogger temppuilee (ehkä kadonneet postaukset saadaan vielä joskus takaisin?), niin tässä välissä voin kertoa teille jotain kivaa. Mä oon nimittäin menossa tänne.

http://www.atpfestival.com/events/ibymportishead.php

Siis oon menossa oikeesti, enkä "oon niin menossa", kahden päivän lippu ostettu! Kahden päivän liput on myyty loppuun, mutta jos teitä, arvon lukijat, kiinnostaa vielä, niin päivälippuja on myynnissä, eikä kahden päivälipun ostaminen tule kovin paljoa kalliimmaksi.

Ihan mieletöntä. Oon halunnut nähdä Portisheadin 14-vuotiaasta asti, ja nyt näen sen oikein kunnolla muiden loistavien artistikiinnitysten kera. AAAAAAAAH!

Festivaalin kunniaksi ajattelin tehdä pienen soittolistan PJ Harveyn parhaista biiseistä (tai siis tän hetken parhaista biiseistä - ne kun tapaavat muuttua usein). Listan voit kuunnella tästä. Kertokaa toki myös omat suosikkinne!

Long Snake Moan

To Bring You My Love

Send His Love To Me

Taut

Is That All There is?

Joy

A Perfect Day Elise

Is This Desire?

The Letter

Grow Grow Grow

England

The Glorious Land

Spring break: PARIS

2011-05-13T23:58:00.001+03:00

Päätin yllättää kaverit, ja käväisin kevätloman koittaessa Helsingissä pyörähtämässä. (Kyllä, täällä on kuukauden pituinen kevätloma, jonka jälkeen ei ole enää opetusta, vaan ainoastaan tenttejä, eli käytännössä lukuvuosi oli ohi jo huhtikuun puolvälissä). Samalla hoitui kätevästi äänestäminen ja kahden kaverin synttärijuhlaan osallistuminen. Oli ihanaa nähdä kaikkia taas, mutta vielä ihanampaa on tietää, että näen kaikki pian uudestaan!

Flunssainen turistikuva

Lauantai-iltana, eräiden erittäin, köh, hohdokkaasti lopetettujen synttärijuhlien katumuspäivänä ahtauduin lentävään säilykepurkkiin ja löysin itseni Pariisista, jossa mulla oli missiona moikata vanhempia ja kaveriani Siniä, joka on myöskin vaihto-oppilaana.

Koska vanhempieni majapaikka on erään järjestön omistama ja valvoma kiinteistö, jonka säännöissä kielletään täysi-ikäiset yövieraat, yövyin kahden tähden* hotellissa Le Marais'n alueella. Olin kuullut monelta kaverilta, että Pariisin majoitus on kallista ja hotellit/hostellit huonoja, eikä tieto ollut tosiaankaan virheellistä.

Oma huoneeni oli ylimmässä kerroksessa suunnilleen kymmenen muun huoneen kanssa. Jokaista kerrosta kohden oli yksi
(1) vessa, ja yksi (1) suihkuhuone, jossa oli hevosenkokoisin kirjaimin tiedote siitä, että suihku toimii poleteilla, joita voi ostaa respasta hintaan 3€. Merde vaan teillekin ryövärit, minä menin pummilla suihkuun joka aamu. Myös silloin, kun yritin ovelasti käydä alakerran suihkussa, jonka allasosassa valitettavasti ajelehti tukkeutuneena likaisen harmaata vesimössössä. Naminami.
Hostellin aamiainen maksoi 5€, ja se sisälsi yhden croissantin, yhden patonkipalasen, voi-, juusto-, ja marmeladinapin ja pikakahvia. Huoneeni sänky oli niin kova, että siinä nukkuminen oli hiukan epämukavaa. Peiton ja tyynyn paksuuttakaan en menisi kehumaan.

(* Uskoni tähtiluokitukseen on mennyttä )

Paras asia hotellissani.

Onneksi kuitenkin vietin kaksi viimeistä yötä toisaalla, näistä ensimmäisen Sinin söpössä kymmenen neliön kattohuoneessa ihan Louvren lähistöllä, ja jälkimmäisen "salaa" porukoilla, isän lähdettyä käymään Suomessa.

Neljä täyttä päivää on tietenkin liian vähän, jotta olisin nähnyt Pariisista niin paljon kuin halusin. Nähtävyydet, jotka ehdin käydä katsomassa, olivat Eiffel-torni (alhaalta), Notre Dame, Sacre Coeur ja Montmartre, Pere Lachaisen hautausmaa ja Louvre (tai siis osa siitä). Näin toki muutakin, mutten tietenkään muista minkään paikan nimeä, enkä varmasti kirjoittanut noitakaan oikein.

Meidän daamimme.

Louvren pihaa.

Turre täs moi.

Lepää rauhassa, Lizard King.

Jos Herra Wilde vaan tietäisi, millainen bakteerien pesäke hänen hautansa onkaan...

Loppuaika kului ravintoloissa ja kahviloissa istuskellessa, Rue de Rivolin ja lähistön kauppoja tiiraillessa, torilla käyskennellen, kävellen ja eksyen. Myös jalkojen lepuutteluun kului oma aikansa. Sunnuntaina käytiin illallisella perheystävien kanssa. Söin blinejä, pihvin ja vanukasta, lallatilaaaaaa, ruoka on hyvää, terveisin syöttöpossu.

Mun naama on siis oikeasti tollainen. Oli hyvää ruokaa!

Läheisen patisserien tai boulangerien tarjontaa. Siis mikä on oikein patiksen ja buliksen ero?

Metrokyltit oli siistejä!

Roooooooxanne.....

Ilta laskeutuu Pariisiin.

Parisienne-Sini

Mikäs sen ranskalaisempaa kuin sushi!

Sushiöverit. Vaiko sittenkin vajarit...

Metrokatkos johdatti meidät Riemukaarelle!

Seuraavana aamuna olin muuttunut peikkotytöksi ja yritin koskettaa Eiffeliä.

Karuselli Rue de Rivolilla

Paikallisesta Unicafesta sai vuohenjuustopizzaa!

Valokuvaustaitojani ei voi kehua liikaa! (Feat. isän takaraivo)

TÄÄ ON NIINQ TRUE LOVEE

Pariisi oli ihana lomakohde, jonne lähden mieluusti uudestaankin. Tosin eri hotelliin...

Torstaina suuntasin takaisin kohti Charles De Gaullea, ja lentelin Alppien yli etelään. Jatkoa seuraa!

The hills are alive with the Sound of Music...

Bonjour!

2011-04-26T13:20:00.001+03:00

Cava bien!

Istun vanhempien "penthousessa" Seinen rannalla, juon kahvia ja odottelen isää kotiin, jotta pääsisimme lähtemään hautuumaalle mm. Jim Morrisonia ja Edith Piafia moikkaamaan.

Se, etten ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut Pariisista, on johtunut ilmeisesti siitä, etten ole koskaan käynyt täällä. Nytpä olen, ja ka onhan täällä aivan ihanaa! Kuvia saatte vasta jälkeenpäin (kameran johto ei ole mukana), mutta kyllähän te kaikki kultturellit ja valveutuneet lukijani (hihi) olette varmasti jo käyneet täällä, ja tiedätte miltä täällä näyttää.

Oman haasteensa täällä liikkumiseen asettaa se, etten osaa ranskaa. Tai no pari fraasia ja sanaa, joilla ei pitkälle pääse. Ärsyttävä puoli on myös se, että Pariisittarien kauneus ei ole mikään legenda. Niillä on kaikilla hyvä iho, hyvät hiukset, solakka vartalo ja hienot vaatteet. Kateushan tässä iskee, kun miettii omia suomalaisia geenejään (syö varastoon, sillä koskaan et tiedä milloin saat seuraavan hondurasista kuljetetun ja lisäaineilla tuhritun ateriasi) ja vertaa niitä ranskalaisiin (syö silloin kun tahdot, sillä ruoka suorastaan kannetaan eteesi ja se on luultavasti tuoretta lähiruokaa). Sitten kun vielä alkaa ajatella omaa tukkaansa ja sen kuntoa etenkin sen jälkeen, kun Helsinki-Vantaalla heitettiin hiustuotteitani roskikseen - ei ei ei ei... Parempi olla miettimättä.

Tänään yövyn Sinin luona, ja ylihuomenna onkin jo lähtö, muttei suinkaan kotiin, vaan Zagrebin kautta kohti Splitiä. Toivottavasti yllän parin viikon päästä ranskattarien tasolle edes rusketuksessa.

Terkkuja, au revoir!

Rodeo Massacre

2011-04-14T02:17:00.000+03:00

Mitä tahansa rockahtavaa musiikkia kuuntelenkin, aina korvaani tarttuu erityisesti musiikki, joka on ottanut vaikutteita 60-luvun rockista ja psykedeliasta. Ja kun solisti on vielä naispuolinen (anteeksi miehet, Robert Plant ja Jimppa saavat tietysti kaiken kunnioitukseni ja ihailuni), ei moista rokkicocktailia voi vastustaa.

Ensin kiinnitin huomioni Rodeo Massacren vokalistin tarttuvaan ääneen, sen rosoisuuteen ja energisyyteen. Sitten tajusin, että tätä musiikkia kuuntelee mielellään muistakin syistä kuin laulajan kelvollisesta rokkisoundista.

Luulenpa, että tää video kiinteyttää aika hyvin mistä tässä on kyse. Jos diggaat, jatka toki alemmas!

Yhtyeen ensimmäinen albumi If You Can't Smoke 'Em Sell 'Em löytyy Spotifysta. Vaikka porukan musiikkia löytyy netistä runsaasti, tuntui kaikki tieto olevan piilossa. Laulaja on ruotsalainen, muut mitälie-ranskalaisia, mutta yhtye majailee paraikaa Lontoossa. Takuuseen en mene, yhtyeen kotisivu tai myspace ei ollut mikään informatiivisin mahdollinen.

(Zombies of Life on mun lempparibiisi so far!)

Helvetti soikoon, toi mimmi osaa huutaa ja rokata just niinkuin kuuluukin. Täydellistä! Tekee mieli hyppiä itsekin ja huutaa, että pitäkää ne muniinpuhaltelupilipalimusiikkinne, tässä on meininkiä!

Kärsimättömyysnäytelmä

2011-04-13T18:06:00.001+03:00

KAHVIA! KAHVIA! KAHVIA!

Mikä kulkeekaan paremmin käsi kädessä kuin maailman hirvein kärsimättömyys ja kahvinhimo?

Pikakahvi ei tule kysymykseenkään. Olen jo niin epätoivoinen, että talsin pian lähikuppilaan ja tuhlaan viimeiset kolikkoni isoon, höyryävään Americanoon. Ja huomenna ehkä toiseen. Eilen meni sekin leimakortilla ansaittu kahvi.

Vaikka pitäisihän mun tietää, että kahvillakaan ei saa kaivattuja sähköposteja valumaan inboxiin tai epätiedon päiviä kulumaan nopeammin.

Haluan tän jännityksen, levottomuuden ja kärsimättömyyden piinan loppuvan.

Nyt!!! Heti!!!
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!

Edit. Onpa "kärsimättömyys" muuten ristiriitainen sana. Kärsimättömyyshän on nimenomaan kärsimystä, eikä kärsimyksetöntä!

Good vibrations

2011-04-08T22:12:00.000+03:00

Konsensuskaverit

2011-04-05T19:41:00.000+03:00

Aloin miettiä sellaisia ihmisiä, jotka tekevät niinkuin PITÄISI tehdä, eivätkä niinkuin HALUAISIVAT tehdä. En nyt siis tarkoita ihmisiä, jotka maksavat laskunsa tai siivoavat, tuskinpa kukaan sellaista haluaa tehdä, mutta silti kaikkien pitää tehdä niin.

Tarkoitan sellaisia ihmisiä, jotka esimerkiksi hehkuttavat asioita, joita PITÄÄ hehkuttaa. Ihmiset, jotka eivät ole rehellisiä omia itsejään, vaan pyrkivät saavuttamaan hyväksyntää toimimalla niinkuin KUULUU toimia. Ihmiset, jotka haparoiden esittävät mielipiteitään komppaamalla muita, kyseenalaistamatta mitään.

Tietysti rajanveto siihen, että kuka on tällainen ihminen ja kuka ei, on vaikeaa ja mahdotonta, sillä kukin tietää pohjimmiltaan vain itse minkälainen on ja minkä vuoksi mieltyy mihinkin asiaan, mutta silti kyllä epäilen, että moni ihminen tykkää joistakin tietyistä asioista (musiikissa, viihteessä, taiteessa, pukeutumisessa yms.) vaan ryhmän paineesta. Syy tällaiseen ei ole välttämättä se, että ihminen olisi jotenkin epävarma; joillekin yleisen mielipiteen hyväksyminen ja edistäminen voi olla keino ylläpitää ryhmän koheesiota ja harmoniaa.

Tämä asia tuntuu vaivaavan etenkin nuoria, tietyn kuplan sisällä kasvaneita pääkaupunkiseutulaisia, jotka tiedostavat mikä on tai minkä kuuluisi olla "cool".

Toivoisin vaan, että ihmiset olisivat rehellisiä itselleen. Cooleista asioista ei tarvitse tykätä, eikä noloja asioita tarvitse kieltää. Elämän ei tarvitse olla yhtä Flow-festivaalia.

Ps. Näin eräänä yönä unta, jossa tunkeuduin LCMDF:n haastattelutilanteeseen, keskeytin kaikki ja aloin haukkua niitä niin paljon, että se tummatukkainen tyttö alkoi itkeä. Lopulta se niiden blondi tyyppi lähti jahtaamaan mua ja vannoi kostavansa mulle kaikesta mitä olin sanonut. No, uni päättyi niin, että ensin juoksin sitä blondia karkuun ilkeästi naureskellen, mutta lopulta mulle tuli huono omatunto siitä, että olin ollut niin ilkeä, ja päätin, etten enää dissaa niitä. Vaikka se blondi tyyppi olikin siinä unessa tosi ärsyttävä ja omahyväinen, niin ajattelin, etten halua olla sen kanssa riidoissa. Lopulta me tehtiin sovinto, ettei kumpikaan puututa toistemme elämään. Enkä oo muuten ton unen jälkeen avannut suutani koko yhtyeestä!

Valivali

2011-04-05T16:42:00.001+03:00

Arki jatkuu. Pitää herätä aikaisin, ulkona sataa, päätä särkee, raha on vähissä. Pitäis hakea töitä. Ja mieluusti myös saada niitä. Jos ei mitään kk-palkattua hommaa, niin edes keikkatöitä, voihan sitä kai opiskellakin.

Pitäis myös päättää ketä äänestää.

Mikään ei oikein huvita tänään. Mitä te teette tällaisina päivinä? (=palanko helvetin lieskoissa jos haen kaupasta jätskiä ja katson koko loppupäivän Gilmoren tyttöjä?)

Vaikea aloitus

2011-04-02T22:04:00.003+03:00

Uh huh her. En oo kirjoitellut blogiin juurikaan mitään sellaiseen kuukauteen. Kauheen vaikeeta nyt sit yrittää kertoa kaikki jutut kuukaudelta yhdessä postauksessa! En tiedä jaksanko edes kertoa mistään mitään, koska 1) on tapahtunut liikaa 2) en enää muista yksityiskohtia, eikä sellaista "söin hampurilaisen, harjasin hampaat ja kävelin kaupungilla"-postausta jaksa lukea, saati kirjoittaa 3) oon tosiaan ollut Irlannissa, mutta muuten vaan häröillyt ympäriinsä täällä vierailleiden kavereiden kanssa, enkä tiedä kuinka hedelmällistä olisi yrittää selittää kaikkia tapahtumia ja läppiä 4) mulla on miljoonatsiljoona kuvaa, ja kestäis joku ikuisuus esitellä niitä tässä 5) en usko, että ketään edes niin paljoa kiinnostaa nähdä satunnaisia perseilykuviani maailman ääristä. Toki jos olette kiinnostuneet jostakin erityisestä jutusta, voitte pyytää pikku reportaasia!

Laitan nyt muutaman randomin ja tätä kuukautta tiivistävän kuvan tähän, olkaatte niin hyvät.

Uus takki, uus tucca, uus meizi.

No ei nyt sentään. Tuntuu vaan niin huolettomalta, iloiselta, onnelliselta, jännittävältä, keväiseltä, kärsimättömältä, superilta, hassulta, hölmöltä, koomiselta, seikkailunhaluiselta, villiltä, hyvältä, harmoniselta ja lapselta. Hengaan tän kuun aikana neljässä eri maassa, mutten kerro vielä mitkä ne ovat!

Eiku hitto. Viishän niitä on, jos mikä-mikä-maa lasketaan mukaan.

Sen lisäks The Kills on tehnyt taas kelvollisen levyn. L O V E L Y! Suosittelen.

EDIT. HUOM. Älkää heittäkö tomaateilla, ulkoasu on työn alla!

En oo kuollu!

2011-03-26T10:17:00.013+02:00

Oon vaan tässä ollu vähän lomalla.

Ja loma jatkuu, palaillaan! (Ja joo, täällä on puisto- ja terassikelit!)

The most glamorous persons of the year

2011-03-12T01:26:00.001+02:00

No johan oli timanttinen vierailu! Lähipäivät tulevat kulumaan koulujuttujen parissa, enkä saa enää jokapäiväistä nauruterapiaani, yhyy! Koska en (o)saa kertoa tästä Airan, Tuiren ja Pirjon get2getheristä mitään sen kummempaa, läimin tänne vaan suosikkikuvani viime päiviltä.

Johanna Tukiainen, Henna Kalinainen ja Julia Tukiainen lähettävät paljon glamourisia terveisiä kaikille lukijoille.

Kamerakerho kokoontui Milgissä.

Valotusaika, suljin ja aukot, who cares!

Kämppisten naamari, naamat omasta takaa!

Showtime!

Ulkonäkö pettää, toi drinkki oli ihan jees. (Huomatkaa Kike Elomaa oikealla.)

Sex Pistols Messilässä

Hyeenat luolassaan

Ostin vihdoin ne korkkarit. 13,50£, ja mä aion oppia kävelemään noilla!

Wetherspoonsin bisse&burgeri -tarjous miellytti tiukkaa raatiamme.

Heading to Bristol!

Junassa oli kivaa! Oli kahvia ja hyvää seuraa, aurinkokin paisto!

Hello BRISTOL! Suvi ottaa kuvaa Banksysta.

Kirahvirafla

Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme...

Tästä saatte vielä oman postauksen. The Decemberists @ O2 Academy.

Glamour katosi, vain ongelmat jäivät. Tiistaina Irlantiin. THE END.

Alice Gold

2011-03-05T15:01:00.000+02:00

Jes, se on sitten viimeinkin lauantai! Viiden maissa ilmestyy Suppe, vuorokauden vaihduttua Ellu, ja mulla on lomaviikko! (Pieniä rajoituksia lukuunottamatta.)

Lisää uusia kiinnostavia artisteja bongattu: lontoolainen Alice Gold on julkaissut varsin vähän tuotantoa, mutta jo nämä vähäiset palaset riittävät herättämään mielenkiintoni. Artistina Alice tuntuu olevan vielä hieman keskeneräinen, ja innolla jännitänkin, lähteekö neidin ura vetämään omaa polkuaan, vai tuleeko tästäkin mielenkiintoisen oloisesta laulaja-kitaristista jokin listatuote, kun mm. La Rouxia (yäk) tuottanut heppu hääräilee artistin takana.

The quality in the songs was and is obvious, so much so that labels were queuing up for the rights to release it. A deal with Fiction Records allowed Alice to put together the live band she had always dreamed of: far from session musician blandness, the noise they make is a reflection of the records that Alice has always loved: Pixies, Led Zeppelin, Jefferson Airplane, taught, powerful, energetic, rough-around-the-edges. "I definitely write pop songs," Alice says, "But I'm inspired just as much by leftfield stuff, rock and roll and psychedelia. Basically, I love Janis Joplin but I've got a crush on Alicia Keys!”. (MySpace)

♫ Kill the Lights

Näistä kappaleista Kill The Lights iskee moninkertaisesti verrattuna popahtavampiin Orbiteriin ja Runaway Loveen. Lisää Kill the Lightsin tyylistä kamaa, please! Harmi, ettei siitä ole videota, mutta Myspacesta löytyy.

Goldin voi nähdä tänä keväänä kiertämässä Britanniaa mm. Laura Marlinginkin kanssa hääränneen Noah and the Whalen kanssa. Bristolissa 4.4., pitäisköhän mennä?

Tiistaina The Decemberists! Ah!

Gollum Chanel

2011-03-04T23:53:00.001+02:00

Haha, mun mielestä mikään ei ole hauskempaa, kuin spotata muotilehdistä huonoja valokuvia. (Okei, tiedän muutaman hauskemmankin jutun, mutta silti!)

Glamourin 10-vuotisjuhlanumero lähti mukaan kaupanpäällisen (Cliniquen moisture surge -voiteen) takia, lehden hinta 2£, satunnainen varteenotettava kasvorasva kaupasta min. 4£.

Lehden välistä löysin Taru Sormusten Herrasta -leffoista tunnetun Klonkun.

"....My precioussssssss...."

Web-versiona kuva ei näytä yhtä pahalta kuin lehdessä, jossa pään yläosasta oli vielä rajaantunut piiru (scrollatkaa vähän). Olenko ainoa, jonka mielestä tuo pää näyttää epämuodostuneelta? Vasen ylänurkka voi toki sulautua valoon, mutta niin tai näin, lopputulos on ihan yhtä hirveä.

En tiedä kuvanmuokkauksesta tuon taivaallista, mutta jos mallin leukaa on ollut pakko muokata (photoshopatulta se ainakin mulle näyttää), niin miksi sitä on muokattu noin? Ja mikä noita huulia vaivaa? Aivan kuin nekin olisi venytetty jollakin ohjelmalla muotoonsa.

Sanokaa mitä sanotte, mutta omasta mielestäni kuva on todella kehno. Ei nyt sillä, että pitäisin moniakaan mainoskuvia minään valokuvataiteen riemuvoittona, mutta luulisi tuon mittakaavan tuotannoilla olevan jotakin silmää.

Tai päätä. Hihi.

Balkanizm

2011-03-04T00:39:00.001+02:00

Tässä kovin hektisenä etnomusikologian opiskelijana olen tullut siihen lopputulokseen, että maailman paras kansanmusiikki löytyy Balkanin alueelta, omasta mielestäni kärkimaina Serbia ja Bulgaria.

Mulla on yhä edelleen jokin hillitön Balkan-fantasia: haluan kesäillan maaseudulla, isot korvakorut ja mekon, olutta ja ruokaa, torviorkesterin, juhlateltan, tanssivia naikkosia, röökaavan pappalauman, pelimanneja ja monta shottia rakijaa, sellaiset karkelot, joita ei ole ennen nähty.

Homma kävisi varmaan helpommin, jos matkustaisin paikan päälle ja hankkisin autenttiset karkelot, mutta haaveilen vieläkin jonkinlaisen Balkan-festivaalin järjestämisestä Helsinkiin, eikä ajatus edes ole mitenkään mahdoton. Voisin ottaa vielä joskus asian työn alle. Sitten kun on aikaa kartoittaa vähän tilannetta, etsiä rahoitusta, tiloja, esiintyjiä, yhteistyötä ja sponsoreita.

Tää on oikeasti idea, jota haluaisin ainakin yrittää vielä joskus työstää. Jos joku tuntee piston/krapulaisen rytmihäiriön/tahdistimen sydämessään sykkivän balkanilaisen musiikin tahtiin, pitäkää tämä mielessä, koska jos mä en saa tulevaisuudessa mitään oikeita töitä, niin mä aion vielä yrittää toteuttaa jotain tän kaltaista vaikka omasta selkänahastani.

OPA!!!!

Harmi, että musiikin kuunteleminen ja festareista/bileistä haaveileminen on paljon kivempaa kuin musiikin analysoiminen ja transkriptio.

Vironkatu takaisin!

2011-03-01T15:50:00.001+02:00

BUSTED! Mun pitäisi kirjoittaa parhaillaan esseetä mainstreamista (ja kuunnella mm. BBC radio 1:n turhanpäiväisimpiä soittolistoja) tai tehdä jotakin muuta opiskeluun liittyvää, mutta kun ei vaan nappaa. Aika yllättävää sinäänsä.

Hehkuttamani etnomusikologian irkkuproffa (toivon nyt, ettei kyseinen jäbä harrasta mitään google translatoreita ja googlaa itseensä liittyviä kirjoituksia) osoittautuikin ihan munapääksi. Ajattelin kirkassilmäisenä ahkeroijatyttösenä aloittaa lukuviikon jälkeen palautettavan esseeni (sisältää transkription, analyysin ja kontekstualisoinnin, eli hommaa on) ja yritin kysyä sähköpostitse tarkempia tietoja esseen tekemisestä. Selitin tilanteeni, etten pysty opiskelemaan varsinaisella opiskeluviikolla ja olen matkoilla palautusviikolla, joten aloittaisin työn mieluusti jo nyt.

No, proffa vastasi, ettei vastaa sähköpostitse tällaisiin kysymyksiin (kaksi yksinkertaista kysymystä) ja käski tulemaan hänen työhuoneelleen office hourin aikana (30 min) perjantaina. Vastasin sitten kohteliaasti, että niin, haluaisin aloittaa työn jo nyt enkä perjantaina, sillä en ehdi tehdä sitä lauantain jälkeen, ja tarjouduin pistäytymään toimistolla vaikka saman tien tai huomenna. Tämä ei kuitenkaan käynyt, sillä niin kiireinen arvon professori on.

??!?!##?

Olisi sitten vastannut niihin kahteen pieneen ja työn aloittamisen kannalta olennaiseen kysymykseen vaikka yhdellä lauseella. Se tuskin vie enemmän aikaa kuin kahteen sähköpostiin vastaaminen.

En tiedä olenko vaan hemmotellut itseäni oman laitoksemme myötämielisillä professoreilla ja opettajilla, vai onko tuollainen käytös jotakin normaalia professorikäytöstä täällä päin. Vitun homo! (Haha, oli pakko, siitäs sai sekin Mr. Drama Queen! Sitäpaitsi se puhui yhellä luennolla jostakin miespuolisesta muusikkoystävästään niin ylilämpimästi, ettei kyseenomaisen proffan seksuaalista suuntautumista voi enää kyseenalaistaa.) Vitjake. Irkkuluennon on parasta olla ihan V I T U N timanttinen!

Mulla on vähän ikävä kotiyliopistoa ja Vironkadun kirjastoa, jossa on töissä maailman auttamishaluisin ja ystävällisin kirjastonhoitaja. Täällä musiikitieteen kirjasto aiheuttaa lähinnä hämmennystä - olin pitkään ihmetellyt, miksi kirjastotätimme on välillä todella kärttyisän oloinen ja mulkoileva, välillä nauravainen ja tuttavallinen, kutsuu minua jopa nimelläni. Sitten kerran satuin kirjastoon työvuorojen vaihtuessa, ja tajusin, että siellä on töissä kaksi eri naista. Nykyään käyn kirjastossa vaan iltapäivisin.

Hittoon koko opiskelu. (Eikö viime hetken paniikkiraapustelu olekin tehokkain opiskelukeino?)

Herkkäsilmäisille: anteeksi kirosanat.

Janelle Monáe, Bristol & Bath

2011-02-27T00:29:00.007+02:00

Ja niin koitti viimein sekin kauan odotettu päivä, jolloin lähdettiin pyörähtämään Bristolissa ja Bathissa oikein mieluisissa merkeissä.

Janelle Monáen keikka järjestettiin Bristolin O2 Academyssa, joka oli oikein toimiva ja funktionaalinen keikkapaikka (ehkä juuri sen takia, että paikka on nimenomaan keikkapaikka eikä jokin lavannurkkabaari). Lavalle näki kolmesta eri kerroksesta, vessat (joihin ei tarvinnut jonottaa sekuntiakaan) olivat ihan lähellä lavahuoneen sisäänkäyntiä, baareja oli muistaakseni ainakin parissa kerroksessa. Ja kun olutta ei voinut ostaa kortilla alle 10 punnalla, päätimme käteisvaroja säästääksemme ostaa heti kättelyssä neljä tuoppia. Kylläpähän kannatti!

Janellen lämppärinä kuultiin CocknbullKid -nimistä yhtyettä, jonka biisit olivat näin jälkeen päin kuunneltuna ehkä vähän tylsiä, mutta soittoa oli kuitenkin ihan mukavaa kuunnella livenä, ja etenkin yhtyeen solisti oli ihan vakuuttava.

Rakastin tota solistin afrikkalaishenkistä kiiltävää hartiakoristejuttua ehkä enemmän kuin yhtyeen musiikkia.

Viimein pitkä odotus palkittiin, kun lavalle ilmestyi tummiin vaatteisiin ja silinterihattuun puettu mies, joka vannotti kaikkia kuulijoita olemaan osana illan interaktioita. Miehen lähdettyä screenille ilmestyi iso Janelle Monáen pää, joka puhui Suite II Overturen päälle joitain avaruusjuttuja siihen asti, kunnes lavalle asteli kolme mustiin isoihin hupullisiin kaapuihin pukeutunutta hahmoa, jotka kulkivat omassa kulkueessaan.

Yllättäen keskimmäinen hahmoista paljastautui Janelleksi, ja show saattoi alkaa Dance or Diella. Ihanan energinen poppoo veti mm. Fasterin, Locked Insiden ja Wondalandin, jonka jälkeen kyllästyimme valitsemaamme paikkaan ensimmäisen kerroksen sivukaiteella, juoksimme baaritiskille, joimme jekkushotit ja raivasimme tiemme eturiviin.

Janelle ja taustatanssija

Niin kovasti kun yhtye funkkasikin, britit olivat päättäneet pitää hajurakonsa hinnalla millä hyvänsä. Kun kurvasimme eteen, eräs tyttö alkoi marista, että emme voi etuilla. No, siirryimme sitten n. puoli metriä vasemmalle toisten eteen, ja ongelma oli ratkaistu. Ha! Mitäs tulette eturiviin, jos haluatte pitää metrin mukavuusalueenne ja seisoa kalikkana kuumien biittien keskellä.

Lavalle tuotiin taulu.

...johon Janelle maalasi omat terveisensä.

Eturivissä päästiin nauttimaan Cold War, jonka Janelle veti suurimmaksi osaksi rumpukorokkeella seisten. Ja saatinhan se Tightrope sieltä myös (=totaalinen sekoaminen).

Ah, Janelle on maailman tyylikkäin, söpöin ja coolein! F-f-f-funkalicious!

Osasi se myös vetää herkempää jazz-tulkintaa.

Yllätykseni viimeinen biisi oli yksi suosikeistani: Come Alive (The War of the roses). Sähäkkä Janelle kyykytti yleisöä siihen asti, kunnes viimeinen kertosäe tuli, jolloin ihmismassa pomppasi ylös, ja katosta alkoi lennellä pientä valkoista paperisilppua. Ihan mieletön meininki!

Yleisön tamppasi raivokkaasti lattiaa, ja esiintyjät saapuivat vielä lavalle encoren merkeissä. En muista mikä biisi se oli, mutta aivan hullu meininki! Bändi alkoi hyppiä vasten toisiaan, seota, kieriä lattialla ja muodostaa kasaa - ai että kun olisi tehnyt mieli mennä mukaan!

"Ai eiks tää ollukaa The BeeGeesin keikka?!"

Ei, vaan joku häiriintyneiden ihmisraunioiden kalmisto.

Keikasta ei päässyt ihan noin vain yli, ja sitten alkoikin hurja seikkailu Bristolin yössä. Aika hyvin, ehdittiin maistella oluita ja siidereitä illan aikana kolmessa eri paikassa - keikkapaikalla, Apple-nimisessä laivabaarissa (taustalla soi mm. Musen Muscle Museum!) ja hämärässä, jo sulkeutuneessa jazz-pubissa, jonne päästiin siunattujen puhelahjojemme ansiosta. Pubissa mm. opettelimme tansseja ja tanssimme kikapota, itse pääsin myös soittamaan pianoa ja laulamaan, mutta missä kunnossa, siitä kuulette blogini suullisesssa ja sensuroimattomassa versiossa.

Aamu hostellilla ei ollut kirkas tai raikas, mutta ei auttanut, poistuttava oli. Vielä ihana aamiainen Cafe Amoressa ja kohti Bathia!

Voin taata, että ilmeeni on samaa luokkaa olotilani kanssa. JÄLKEENJÄÄNYT.

Cafe Amore. Palvelu on loistavaa, ehdottomasti paras kahvila hinta-laatu-palvelu-sisustus-sijainti-suhteeltaan.

Bathiin matkustettiin lähibussilla, ja olotilan asettamista haasteista huolimatta onnistuimme mm. käymään The Jane Austen Centerissä, ihailemaan arkkitehtuuria, yrittämään sisään roomalaiskylpylään (suljettu) ja syömään maailman näteimmässä thaikkuravintolassa.

Teehetki Jane Austen Centerin tea roomissa. Noonalla edessään myös skonssi.

"Oh, Mr. Darcy!"

Huomatkaa linnunpaska Noonan hihassa. Tervetuliaislahja Bathista!

Thaikkuravintolan jätski nosti kauan odotetun hymyn huulille! (Vaikka kyllä ravintolan Phad Thaikin hymyilytti.)

Bath oli ihana, idyllinen, epäbrittiläinen ja kaunis kaupunki, jossa haluaisin käydä vielä uudelleen. Harmi, että missasimme kuuluisan kypylän, mutta tulipahan kierreltyä ja nähtyä roomalaista arkkitehtuuria.

Lauantai on mennyt palautumisen merkeissä, ja huomenna pitäisi aloittaa kunnon koulu-urakka. Viikon päästä saankin tänne yllättäen kaksi tyttöstä Helsingistä, sitten olis aika hilpaista Irlantiin.

Viimeisenä tahtoisin vielä lähettää terveisiä Noonalle. It rained in Bristol.

Ladies in Leeds

2011-02-22T23:58:00.001+02:00

Huippuviikonloppu Leedsissä! Meikkiä, viintä, bailausta, chips & cheese, darralöllöilyä, shoppailua, kahvittelua, ruoanlaittoa... jopa korkkarit! Leeds-aiheinen kuvamateriaali keskittyy enemmänkin ööööm... ihmiskauneuden kuvaamiseen. Joo!

Janitan metka Crayons-mukisto. Hieno väripaletti!

Korkkarit, joilla jopa minä osasin kävellä! Vakuutuin korkkarikyvyistäni, ja kunhan opintotuki vyöryy tilille, edessä on kenkienhankintareissu. (Kuuluisat viimeiset sanat ennen tulevaa jalkaa paketissa.)

Janitan kämppis Mari.

Mulle kans ton värinen seinä, tack.

Viininmaistajaiset ennen läheisen YÖKERHON viininmaistajaisia.

Paikalle eksynyt murmelieläin huuteli myös vieraisiin pöytiin.

SUNNUNTAI. AMEN.

Takapihan vahti.

Leeds, tuo Arcadejen luvattu kaupunki! Oikeesti, en oo nähnyt missään näin monta arcadea 1800-luvun malliin!

Haussa nörttipaita.

Peili makuuni!

Satoi räntää. Pulut kipittivät katoksen alle piiloon. Menin mukaan. Ryhdyin puluksi.

Leedsiläiset lajitoverit.

Kalliin kauppahallin kalliin näköinen lamppu. Kelpuutan.

Kallis kauppahalli oli arvatenkin hieno.

Kirkgate Market oli vähän huokeamman oloinen, mutta miellytti silmää yhtä lailla.

Mix and match. (Ellun hääkakkuun varattu mies äärimmäisenä oikealla.)

Mä laitoin sen väärin päin! Jotenkin noi katot on niin makeita.

Caffe NERD.

And the rings for a NERD.

MY PRECIOUSSSSS!

Suosikkiseinä ihan naapurissa.

Tää on ehkä hienoin potretti, jonka oon ikinä ottanu kenestäkään, tai sit Janppa on vaan liian kuvauksellinen!

Moi kaikki ala-asteen tyypit, me ollaan Aida ja Janita, muistattekste meitä? (Näytetään ainakin vielä ihan samalta kun 1998.) ME MUISTETAAN AINAKIN TEIDÄT.

Toi seinä oli mun mielestä jotenkin kiehtova. Oon siis seinähullu.

Tulin kotiin yöllä. En saanut unta. Aamulla aikainen herätys luennolle. Sain vihdoin unta. Ulko-ovi aukesi n. kello puoli neljä. Taloon vyöryi äänekäs ranskalaisten armeija. Olin niin vihainen kuin kesken vaivalla hankittujen unien herätetty voi olla. En jaksanut nousta ja pyytää kännisiä ranuja rauhoittumaan. Noukin laukkuni lattialta, otin korvatulpat ja paiskasin laukun mielenosoituksellisesti takaisin lattialle siinä toivossa, että joku kuulisi, tajuaisi minun heränneen, ja pyytäisi muita olemaan hiljempaa. Tajusin olevani oikea AIKUINEN. TÄTI. KALKKIS. JA NIIN VÄSYNYT.

Olen joko nynny tai liian kiva, en halua valittaa. Tietäköön kuitenkin ranut, että Suomesta pesee läpi maaliskuun! Potut pottuina, crepesit crepeseinä ja rikkihappo rikkihappona. Ja vasta neljän jälkeen!

(OK, en ole edes niin vihainen, mutta mua on väsyttänyt ihan simona koko päivän, olen naimisissa tietokoneen, sähköpostin ja koulujuttujen kanssa. Ja tietysti meillä on tänään ranskalaisten kotibileet. Parhaillaan. EN OSALLISTU. )

Heido.

Markus Nummi: Karkkipäivä (2010)

2011-02-22T16:48:00.001+02:00

"Romaaniin sisältyy joitakin toisen käden sitaatteja. Lainaan sosiaalialan tutkimuksissa lainattuja anonyymiksi jätettyjä viranomaistekstejä." --- "Olen hyödyntänyt myös sanomalehtien lastensuojeluasioita sivuavia uutisia, joiden takaa löytyy toinen tuntemattomien kirjoittajien ryhmä." Otteita jälkisanoista.

Markus Nummen romaani Karkkipäivä pureutuu kahteen lastensuojelutapaukseen neljästä eri näkökulmasta: pienen Tomi-pojan, Ari-nimisen kirjailijan, Paula-nimisen uranaisen ja sosiaalityöntekijä-Katrin. Ari tapaa mustelmille ruhjotun Tomin sattuman kautta, ja poika lyöttäytyy kirjailijan seuraan väkisin. Poika sepittää jatkuvasti Mirabella-nimisestä prinsessasta, joka täytyy pelastaa. Sosiaalityöntekijä Katri alkaa selvittää pojan tapausta toisen tapauksen ohella, ja pian myös tilasuunnittelija Paula Vaara liittyy kaikkeen olennaisella tavalla.

Kuulin jo kirjan lainaajalta, että teoksen alku on laahava, mutta kaikki paranee loppua kohden. Allekirjoitan tämän: ensin en meinannut saada tarinasta minkäänlaista otetta, kun näkökulmia oli neljä, eikä lukijalla saattanut olla hajuakaan, mistä kertojat puhuivat. Kahdeksaan näytökseen jakautuva tarina imaisi kuitenkin mukaansa suunnilleen puolivälissä, ja sitten se pitikin lukea loppuun miltei siltä seisomalta.

Kirjailijan käsikirjoittajastausta tulee selvästi ilmi sivuja selaillessa; niin todellisilta, olemassaolevilta, etovilta ja aidoilta jotkut henkilöhahmot vaikuttivat - ensinenässä neiti Paula Vaara, jonka epätasapainoisuus liukui lopulta puhtaaseen psykopatiaan. Ehkäpä käsikirjoittajatausta oli myöskin syynä siihen, että tekstin laatu ei aina miellyttänyt. Jotkut sanavalinnat kuulostivat todella epäkaunokirjallisilta, ja joistakin kohdista sain pari myötähäpeän värettä, sillä kohdat tuntuivat yhtä tutuilta kun yläasteella inspiraation vallassa kirjoittamani sanahelinät. Ajoittain kumman naiivia ilmaisua 52-vuotiaalta mieheltä!

Kaikista kauheinta (ja onnistuneinta) kirjassa oli sen todentuntuisuus. Ja kun lastensuojelukysymykset ovat vielä sydäntä lähellä, aloin miettiä hetkellisesti, että mitä jos minäkin ryhtyisin sosiaalityöntekijäksi. Tulin kuitenkin pian järkiini: mulla on jo opiskelupaikka, eikä lapsista välittäminen tee musta vielä soveltuvaa työntekijää lastensuojelualalle. Haluaisin silti kuitenkin tehdä vielä jotakin. Ehkäpä vapaaehtoistyötä lasten parissa?

Suomen nettisota 193.9.19.45

2011-02-18T20:11:00.002+02:00

Joko käytän ulkomailla ollessani paljon enemmän aikaa kotimaan uutisten seuraamiseen kuin yleensä, tai sitten Suomi-neidon kattilan kannen alla kiehuu.

Olen kuvitellut usein millaista olisi, jos Suomessa olisi sota. Kuvitelmat ovat tuntuneet aina todella kaukaisilta, absurdeilta ja mahdottomilta, mutta kun aloin ajatella asioita, jostakin pääni sisältä kumpusi ajatus, ettei jonkinasteinen sisällissota ole mahdoton. En nyt puhu mistään aseellisesta sodasta, vaan aseNTeellisesta sodasta. Kansamme alkaa tuntua päivä päivältä enemmän kahtia (vai kolmia)jakautuneelta.

Ole vihervassari-ituhippipaska, vitun snobi-kokkari tai sikaniska-rasistipersu. Valitse puolesi, valitse sanasi ja taistele arvojesi puolesta. Sinun arvosihan ovat juuri ne oikeat. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Politiikka ei sovi verkkoon. Voiko siitä muka seurata mitään hyvää, kun ruudun pimeyden suojiin pakenevat vihaiset, pettyneet tai muuten vaan asiastaan varmat ihmiset purkavat patoumansa internetiin? Politiikasta tulisi keskustella mieluummin vaikkapa keskusteluohjelmissa, kahviloissa, julkisilla paikoilla ja televisiossa. Ei paikoissa, joissa puhuja pystyy piiloutumaan anonymiteettinsä taa ja laukomaan rajujakin mielipiteitä ottamatta niistä vastuuta.

Missä viipyy kansan mediakasvatus-ensiapu? Nettikeskustelukulttuuri on karannut käsistä. Yritän olla lukematta keskustelufoorumeja sen syvällisemmin, koska niistä saa vain mielipahaa, ahdistusta ja tsadam - sitä kuuluisaa vihaa. Vaikka mieli tekisi, olen tehnyt päätöksen olla osallistumatta nettikeskusteluihin. Jos minulla on jotakin sanottavaa, tulen sanomaan sen mieluummin itse oman blogini kautta tai puhumalla. On raukkamaista esittää ensin vahvoja mielipiteitä ja olla seisomatta niiden takana omana, oikeana itsenään. Toisaalta jo blogia kirjoittamalla saatan heittää itseni juuri sellaiseen nettikeskusteluun, jonkalaisia en halua, mutta eipähän mulla ole niin monta lukijaa, että saisin kommenttilaatikkooni sata "KUOLE HUORA#€€%/!!!"-huutoa. (Ja jos kohta saankin, niin siellä pelleilee luultavasti joku kaverini. Terkkuja!)

Olen jo ehtinyt rakennella päässäni skenaarion siitä, miltä maamme näyttää jos tai kun viha, rasismi, ääriajattelu, lyhytnäköisyys, mustavalkoisuus ja vastakkainasettelu saavat kunnon jalansijan. Yhtäkkiä olemmekin uusi arjalaissukupolvi, vailla oikeutta, vailla taidetta, vailla väriä, vailla minkäänlaista humanismia. Voin vannoa, että olen ensimmäisten lähtijöiden joukossa.

Ei nyt sillä, että tosissani täällä pelkäisin mitään sisällissotaa, mutta annetaan sille ajatuksen tasolla mahdollisuus.

Tämä biisi sopii tunnelmaan mainiosti.

They don't know their language
They don't know their God
They take what their given
Even whan it feels Odd
They say their grandfathers and grandmothers work hard for nothing
And we still in this ghetto
So they end up in prisons
They end up in blood
They keep us uneducated,
Sick and depressed
(they end up in blood)
Doctor I'm addicted now I'm under arrest
(they end up in blood)
We makin' mo' money than a muthaf**ka
(they end up in blood)
With no choices there's no hope for us
(they end up in blood)

Kuka ryhtyis tekemään mun kanssa protestilauluja?