keskiviikko 27. marraskuuta 2013

TÄTI TÄÄLLÄ TERVE

Kyllä se on vaan kuulkaas fakta se, että meikäläinen muumioituu täällä pikavauhtia. Kylmyys, laiskuus ja mukavuudenhaluisuus ovat lukinneet minut kotiin, enkä kyllä valita yhtään. Sen sijaan nauran sille, että iltani huipentui tänään tähän.


Kyllä. Taloyhtiön roskiksesta dyykattuja MeNaiset-lehtiä ja kupillinen glögiä William & Kate -mukista.
Huomenna varmaan herään ja huomaan olevani 20 vuotta nykyistä vanhempi. Mene ja tiedä.

Viime päivinä olen kuunnellut paljon Jesca Hoopia. Etenkin Peacemaker on tuonut jostain syystä paljon energiaa kaiken pimeyden ja epävarmuuden keskelle. Tekee mieli kuunnella tämä biisi yhä uudelleen ja uudelleen, kuunnelkaa tekin! Tulee sellainen fiilis, että vielä mä saan kaiken järjestymään, löydän töitä, valmistun ja pärjään.


Jesca Hoop kuuluu ehdottomasti genreen naiset, jotka osaavat laulaa niin ärsyttävän naiivilla otteella, että se muuttuu siedettäväksi, jopa miellyttäväksi.

Toinen niinsanotusti voimaannuttava juttu on se, että ihana Nina Persson saapuu Helsinkiin helmikuussa soolokeikalle! En malta odottaa. Toivottavasti lippujen kanssa ei käy Cheekejä. No tuskin.



Olispa mulla jo selvät kuviot. En osaa elää suunnittelematta mitään, vaikka tulevan suunnitteleminen onkin ennen kaikkea nykyhetken pakenemista. Ja sitähän me fiksut ihmiset emme saisi tietenkään tehdä, soo soo. Vaan mitäpä jos on elänyt lähes koko elämänsä menneessä ja tulevassa?

3 kommenttia:

  1. Hoi Aida-täti. Älä pelkää, kyllä asiat järjestyy. Olet lahjakas ja energinen. Luen säännöllisesti blogiasi ja tykkään siitä. Lukiessa palaa usko ihmiseen.
    Terveisin ihan oikea Täti.

    VastaaPoista
  2. Hahhah, mahtavaa! Meikäläisen ilta taas huipentui festarikassityöpajaan We Jazzin toimistolla. Painotalkoot loppuivat yhdeltä yöllä. Mutta glögiä oli! Mutta hei, joskus pitää olla mukavuudenhaluinen!

    VastaaPoista
  3. Ihan Oikea Täti, kiitos sydäntä lämmittävästä kommentistasi! :)

    Ja Maiski, eikä, ne kassit näytti fb-kuvassa sikahienoilta! Pitäis ehkä hankkia itellekin sellanen... tosin mun suunnilleen kymmenen muuta kangaskassiani saattaisivat olla vähän uutta tulokasta vastaan... :D

    VastaaPoista

Kerrohan!