Taas se on täällä!
Hiuskriisi! Hurraa, huudatte, ja mietitte kuinka turhamainen ja pinnallinen minäkin taas olen, ja hykertelette pilkallisesta naurusta, kun luette Iltalehti-tyyliset väliotsikkoni ja näette suuntaa antavat julkkiskuvat.
Mutta kun lämpömittarin lukemat nousevat plussan puolelle, meikäläisen tekee mieli ottaa pipo pois ja antaa upeiden kutrien hulmuta kaiken kansan edessä. Ongelmana on kuitenkin se, etten omista upeita kutreja, vaan lattean ja pituudestaan litistyneen tukan, yli kymmenen sentin hiirenharmaan juurikasvun, ja haperoituneet, kamalasta permanentista muistuttavat vaaleat latvat. Muistutuksena tästä kamalasta virheestä saan aina käsiini tupon katkenneita hiuksia, kun ujutan kamman tukkani läpi. Se on varma merkki siitä, että asialle on aika tehdä jotain.
Hiuskuontaloni kaipaa pikaista uudistusta, mutta suurin ongelma on aiemmista kokemuksista johtuva pelkuruus. En enää uskalla. Liian monet virheet ovat opettaneet minulle, että minun ei kannata värjätä, leikata tai käsitellä hiuksiani muuten kuin napsimalla noin sentin verran latvoista.
Olen nyt kamppaillut tämän aiheen kanssa viime kesästä alkaen (
katso vaikka tästä), joten on muutoksen aika! Tällä kertaa mietin asiaa jokaiselta kantilta, ja lopulta marssin kampaajalle valmiin kuvan kanssa.
Tässä asioita, joita olen päässäni pyöritellyt. Nyt kun vielä joku kampaajaihminen pääsisi pyörittämään päätäni!
Minulle sopivin väri?
Lähtötilanne nykyisen värin (ei hiusten kunnon, luoja paratkoon) suhteen on ainakin jossain valossa suunnilleen tämä:
Ehkäpä mun pitäisi hyväksikäyttää tätä juurikasvua, ja korostaa sitä hieman tummemmalla sävyllä, kun taas latvoihin voisi laittaa tumman sävyn kanssa yhteen sopivaa, mutta vaaleampaa sävyä. Olen haaveillut liukuvärjäyksestä jo pitkään, mutta mitä jos siitä tulisi mauton? Ja entäpä kun tukka kasvaa?
Myös kokonaisvaltainen platinanvaalea ja punainen ovat olleet harkinnassa. Punaista tosin saa pitää päässä kaikin vippaskonstein, ja kun siihen kyllästyy, niin se ei lähde pois sitten millään, nimim. kokemusta on. Taidan olla liian pelkuri sekä punaiseen että platinanvaaleaan, vaikka molempia on ollut päässäkin joskus yhtä aikaa. Voitteko kuvitella, että olin joskus hiusmallina!
 |
| Okei, tää oli kyllä tarkemmin ajateltuna aika näätä, ja ollut vissiin trendikästä tuolloin vuonna 2006, jolloin kuvakin on otettu. |
Eli mitä sanoo lukijaraati, minkälaiset värit minua pukisivat? Mulla on luonnostaan kalpea ja ehkä vähän harmaaseen vivahtava iho, ja jäänsiniset silmät. Asiaa pitää miettiä varmaan siltäkin kannalta, vai?
Ja ei kun saksimaan..?
Tiedän, että ainoa keino saada jälleen hyväkuntoinen ja elinvoimainen tukka, on leikata permanentin jämät pois. Mutta kun mun hiukset kasvavat takaisin jotenkin ennätyshitaasti! Tiedän, että leikkaaminen tekisi varmasti hyvää koko tukalle, mutta vihaan välivaiheita. Ja olen aina katunut, kun olen lyhentänyt liikaa.
Ajatuksena kiva, mutta tiedän jo miten katuisin... Ja hiustenpidennykset eivät tule kuuloonkaan! Kerran mulla oli vähän tuota ensimmäistä kuvaa muistuttava tukka otsiksen kanssa, mutta kyllästyin siihen muutamassa päivässä, ja kärsin siitä koko kesän. Niskapituus on liian lyhyt, ja hartioille ulottuva tukka tuntuu jotenkin tylsältä, mutta ehkä sen kasvattaminen ei tuntuisi niin kamalalta? Apua. Tää on nyt se suurin kompastuskivi koko projektissa!
Otsis, ei otsis, otsis, ei otsis...
Otsatukka on ainoa asia, jonka kanssa olen valmis ottamaan riskejä, sillä se on niin pieni osa hiuksia, että se joko kasvaa nopeasti takaisin, tai sen voi aina taiteilla pinneillä, lakalla, vaahdolla, föönillä ja laitteilla toisenlaiseksi.
Ongelma (tai joidenkin mielestä ehkä siunaus) on se, että mulla on luonnostaan kihartuva otsatukka, joka saa sen taipumaan aina latvoista ylöspäin ensimmäisen kuvan malliin.
Olen myös usein haaveillut suorasta otsatukasta (toinen kuva), mutta kun se ei vaan pysy suorana millään taikakeinoilla. Etenkään silloin, jos on vähänkin tuulista, kosteaa tai kuumaa. Ja Suomessa on aina jotakin noista.
Olisi varmaankin järkevintä leikata jonkinlainen sivuotsis, jota on helppo fiksailla suuntaan jos toiseenkin.
Onko tämä sitten lopputulos...?
Pitääkö mun nyt vaan hyväksyä, että pituutta lähtee veks, lohduttautua sillä, että se kasvaa takaisin, ja lähteä johonkin tämän suuntaiseen? Mitä luulette; jos lähden kampaajan tuoliin vaikkapa näiden kahden kuvan kanssa, tulenko pettymään? Mitä te tekisitte asemassani? Minkälaisia ongelmia teillä on ollut hiustenne kanssa, ja oletteko löytänyt ratkaisuja? Kommentteja aiheesta otetaan vastaan enemmän kuin mielellään!
?
Että jospa neiti tai herra kampaaja saisi minulle jotain tuon tyylistä (ehkä juuresta hieman vaaleampaakin) väriä, ja pituudesta ja mahdollisen otsiksen mallista voidaan sitten neuvotella paikan päällä.
