sunnuntai 28. syyskuuta 2014

TÄRKEÄ HETKI IHMISEN ELÄMÄSSÄ

Noniin, tänään se tapahtui. Elämäni merkkipylväs. Tein aivan itse alusta loppuun Badrijani Nigvzit, eli georgialaiset munakoisorullat! Siitä hyvästä julkaisen elämäni ensimmäisen ruokareseptin, ja julistan itseni virallisesti aikuiseksi. Kas näin!


Tarina alkaa Moskovasta, jossa vierailimme Suvin kanssa noin vuosi sitten ystävämme Elinan luona. Kävimme pariinkin otteeseen testailemassa georgialaisia ravintoloita, jolloin rakastuin tuohon ruokaan heti. Sen viehätystä lisää tietysti se, ettei sitä ole turhan usein saatavilla ainakaan Suomessa. Ja jos ei vuori tule Muhammedin luo, niin, no, tiedättehän.

Kun sitten tänään(kään) ei ollut mitään sen kummempaa tekemistä, marssin kauppaan ja valmistauduin päivän koitokseen seuraavilla tarpeilla:

(Eli georgialaiset munakoisorullat Räihiksen tapaan, olkaa hyvät!)

Näillä mentiin. Ja vähän muullakin.

- Munakoisoja oman harkintakyvyn mukaan (itse otin kolme, ja se oli kyllä liikaa)
- 2,5 dl saksanpähkinöitä
- Tuoretta korianteria
- Kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia (n. 0,5 dl täytteeseen, loput dippisoosiin)
- 1 granaattiomena
- Reippaasti oliivi- tai rypsiöljyä
- Loraus viinietikkaa (itse sovelsin tässä vähän ja käytin väkiviinaetikkaa)
- 3 valkosipulinkynttä (sanoi alkuperäinen ohje, mutta enpä kyllä suosittele, yksikin riittää!)
- Jauhettua paprikaa ja sahramia
- Suolaa

1. Tee munakoisosta mahdollisimman samankokoisia, korkeintaan 1 cm paksuja viipaleita. Paista munakoisot kypsiksi ja pehmeiksi pannulla öljyssä. Tai jos omistat sudin, niin kannattaa varmaankin sutia öljyt munakoisoihin etukäteen. Suosittelen käyttämään sellaista lastaa, jolla voit helposti käännellä koisoja ja testata niiden notkeuden. Nostele koisot erilliselle astialle jäähtymään.



2. Kun olet paistanut koisot, siirry täytteen tekemiseen. Tämä on muuten suoraan sanottuna vittumaista puuhaa, mikäli et omista tehosekoitinta. Minä pässi lähdin sotaan sauvasekoittimella, ja se oli kyllä hermoja raastavaa puuhaa. No eniveis, tahnamainen täyte syntyy niin, että heität saksanpähkinät, mausteet, murskatun valkosipulin sekä pienen lorauksen vettä ja öljyä tehosekoittimeen. Itse lisäsin vielä n. 0,5 dl kreikkalaista jugurttia, jotta täytteestä tulisi riittoisampaa. Revi korianteria sekaan ja laita enintään teelusikallinen suolaa. Tai siis en tiedä missä järjestyksessä nämä kannattaa tehdä. Jos sulla on hienot vempaimet, niin voit varmaan laittaa kaiken vaan sekaisin ja antaa koneen hoitaa homman. Jos sulla ei ole kuin kuppi ja surkea sauvasekoitin, niin kärsi. Lopputuloksena pyritään saamaan paksuhkoa, mutta helposti sekoitettavaa saksanpähkinän makuista tahnaa.

Voi helvetin kuustoista.

3. Kun tahna on valmis ja koisot ovat jäähtyneet, ota leikkuulauta tai vastaava alusta. Lätkäise jäähtynyt koiso siihen ja sirottele sen päälle ihan pikkiriikkisen sormisuolaa. Sitten n. ruokalusikallinen pähkinätahnaa klönttinä koison toiseen päähän. Voit levittää sitä myös koisoa pitkin, jos haluat. Ja eikun rullaamaan!

4. Nostele valmiit rullat astiaan. Sirottele päälle granaattiomenan siemeniä ja tuoretta korianteria. Tai vaikka pikkuisen chiliä, jos haluat rullukoihin potkua.

5. Itse tein kreikkalaisesta jugurtista, sahramista ja korianterista vielä jugurttidipin, mutta kukin tyylillään.

Näitähän riittää.

Ja eikun syömään! Yleensä alkuruokana syötävät rullat ovat yllättävän täyttäviä, eli jos niitä tekee isomman satsin, kannattaa paikalle hankkia useampi syöjä.

Ja seuraavaa kertaa varten opittua:

- Näitä on syytä valmistaa paremmilla työkaluilla. Suti munakoisojen öljyämiseen ja tehosekoitin tahnan valmistukseen olisivat pelastaneet paljolta säädöltä ja sotkulta.
- Granaattiomenasta valuu tosiaan kirkkaan punaista nestettä. Paljon. Ole varuillasi!
- Ja se valkosipuli. Yksi kynsi on varmasti aivan tarpeeksi!
- Varaa ainakin lasillinen punkkua näiden kanssa.

Onko kukaan muu kokkaillut georgialaista? Mitä ja miten?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrohan!