VALOA TUNNELISSA

Olen kirjoittanut blogiini luonnoksena ainakin sata postausta, jossa päivittelen sitä, miten tämänhetkinen elämäni heittää häränpyllyä, ja miten jokainen päivä määräytyy arpanopan lukeman mukaan: Paska päivä, ihan hyvä päivä, tylsä päivä, vihainen päivä, metamorfoosipäivä suuntaan tai toiseen, sairauspäivä, minä luovutan ja pitäkää tunkkinne -päivä, kaikki voi muuttua -päivä ja sitä rataa.

Olen ollut nyt noin puolitoista kuukautta työttömänä, ja mulla on ollut erityisen paljon aikaa katua valintojani ja alisuoriutumistani, ajatella elämääni ja sitä mitä siltä oikeastaan haluan. En ole päässyt vielä mihinkään ratkaisuun - enkä usko koskaan oikeastaan pääseväni, sillä kaikkeen ei tosiaan voi vaan vaikuttaa. Ja Pepeä siteeratakseni, aivan sama mulle, mä oon onnellinen. Noin suurimmilta osin. Vaikka köyhyys, hukkaan heitetty potentiaali ja turhan panttina istuskeleminen vähän ottaakin aivoon. Eikä parisen kuukautta ole vielä mikään maailmanloppu.

Koska päällimmäiset tuntemukseni tästä ajasta ovat olleet turhautuminen, ärsyyntyminen, tylsistyminen ja itsesääli, olen päättänyt tästedes hehkuttaa niiden vastapainoksi kaikkia asioita, jotka tuovat hetkellistä iloa rahattomaan vapaa-aikaani.

1. Kynttilät huonolla säällä.

Kuten juuri nyt. Kynttilät muistuttavat, että joulu tulee taas, eli elämässä on edes jokin suunta. Ja tietysti yksi rahasumma, joka iskeytyy varmasti tililleni: veronpalautukset.

2. Ruska. 

Syksyn värit ovat vaan olleet tänä vuonna erityisen hienot, eikä niiden ihastelu maksa mitään (hyi mikä tekotaiteellinen Nuuskamuikkus-kommentti, kärvenny kliseisyydessäsi, Aida). Kunpa niistä saisi nauttia vielä pidempään.

3. GarageBand.

Hankin ohjelmaan lisäosan, jonka avulla voin huvitella tekemällä mauttomia biittejä oikeaan douchebag-tyyliin. Naureskelen kaikille älyttömän kuuloisille loopeille, ja tietysti oon jo matkalla seuraavaks Sini Sapotaakix. Et malttakaa vielä hetki, niin saan teidänkin reilun kaupan farkkunne repeemään.

4. Vauvan odotus.

Ei, siis minä en itse odota vauvaa, mutta minusta tulee joulun alla täti. Ihan parasta! Voi sitä hösäyksen määrää, joka on odotettavissa.

5. Skumppahetket mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Etenkin ystävien kanssa, ja etenkin silloin, kun lasilliset ovat tarjouksessa 2,50€. Kutakuinkin sen verran sitä voi mielenterveydestään maksaa.

6. Matka, johon ei olisi oikeastaan varaa.

Pieni Tallinnaan sijoittuva ystävien syntymäpäiväreissu, jonka päätit ostaa, sillä oletit jo siihen mennessä saaneesi korvauksen viimeisimmistä duunikuvioistasi. Mutta mikäs siinä, on sitä luottokorttia ennenkin vingutettu ja odotettu parempaa päivää. Sitäpaitsi teemana on huumoripaidat, eli kotiin jääminen ei tulisi kysymykseenkään!

TÄYTYY KIRJOITTAA

Paikkaan nyt selvästi niinsanotusta vapaaherrattaren elämästä aiheutuvaa aukkoa kirjoittamalla taas blogiini, sillä nyt jos koskaan on aikaa. Tulis jo se helvatan maisterispaperi, niin pääsisin ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, koska nykyään lähes kaikissa työpaikkailmoituksessakin mainitaan, että hakijan täytyy olla sellainen. Virallisesti. Tai ainakin työttömyysuhan alla, mitä kyllä koen olevani.

No, mikäpä siinä. Ja entäs muuta? Synttärit oli ja meni, ja söin niin paljon herkkua ja kakkuja, että mun oli pakko aloittaa tällä viikolla sokeridetox. (Sitäpaitsi, eikö 26-vuotiaana kuulu muutenkin alkaa huolehtia hyvinvoinnistaan? Tästähän on suunta vain alaspäin.) Koska kaappimme ovat tällä hetkellä erinäisistä syistä aivan pulloillaan mitä houkuttelevimpia herkkuja, oli pakko estää niihin sortuminen, ja leipaista tällä Noonan reseptillä tilalle sokeriton kesäkurpitsa-suklaakakku. 

Oli muuten ehkä maailman helpoin tehdä, ja hyvältä maistui, suosittelen siis kaikkia sokeridetoxaajia kokeilemaan!

Samalla kauppareissulla pistäydyin siinä pienessä Aasia-putiikissa, jonka nimeä en ikinä muista, mutta se, joka sijaitsee Sörnäisten Punnitse ja säästä -kaupan vieressä. (Sekin on muuten hyvä kauppa! Löysin ihan megasuperhyviä rapeita kuivattuja ja sokeroimattomia hedelmiä.) Olin vailla jotakin sokeritointa juomaa, ja silmiini sattui tällainen.

Ihan älyttömän hyvää! Erittäin raikasta Aloe-litkua, joka oli täynnä aloe-kasvin palasia. Täytyy siis hamstrata tuota kotiin enemmänkin, vaikka kahden euron hinta melko pienestä pullosta onkin aika kova. Suositus siis tällekin!

Ja mitäs muuta? Olen näköjään palannut jälleen siihen tilanteeseen, että nämä kaksi edellä esiteltyä asiaa ovat tämänhetkisen elämäni kohokohdat ja kuulumiset. Tai no ei ihan, on mulla kaksi kiinnostavaa kirjaakin luettavana; Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia ja Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Ja pian telkkarista alkaa dokkari palmuöljystä. Sen lisäksi on Hesari, Twitteri ja puolimaratoni. Eiköhän se aika kulu näidenkin kanssa. (Toim. huom. Oliks toi liian Stubbimaista? Pitäiskö mun huolestua?)

Ainiin, ja olen yrittänyt juoda erityisen paljon sitrushedelmillä maustettua vettä. Siis siksi, että se on terveellistä, ja siksi, että olisi jotakin tekemistä. 

TILA NIMELTÄ MATKAKUUME

Koska taloudellinen tilanteeni notkahti ihan pienen askeleen paremmaksi viime viikkoisen työrupeaman takia, olen joutunut taas akuuttiin shokkitilaan nimeltä matkakuume. Olen googlaillut lentohintoja ja yrittänyt miettiä parhaita budjettiratkaisuja - ihan pitkä viikonloppukin toisissa, myös jo aiemmin valloittamissani maisemissa kiinnostaa. Vaihtoehtoni ovat seuraavat:

Lontoo/Bristol/Cardiff/Muut Brittilän paikat

Vanha kunnon klassikko, jossa voisin majoittua melko varmasti muutaman päivän kavereiden nurkissa. Plussat: Lontoon syksy on upea, eikä mikään houkuttaisi tällä hetkellä enemmän kuin Borough Market, puistot, vintage-kaupat ja kaiken muun kivan tilpehöörin hypistely erinäisissä putiikeissa. Tai vaikkapa päiväreissu Bathiin! Tuttujen ja hyviksi havaittujen asioiden fiilistely ja vaihtariajan nostalgisointi kiinnostaa. Ja Megabus kulkee. Miinukset: Pelkästään Lontoon julkisesta liikenteestä saa pulittaa pitkän pennin, eikä ulkona syöminen ja kahviloissa notkuminen ole juuri sen halvempaa kuin täälläkään. Eli vaikka majoitus ei maksaisi, on rahanmenon määrä vakio.

Budapest

Kävin Budapestissa 13-vuotiaana, ja se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani, joka ei suuntautunut Ruotsiin tai Viroon. 26-vuotiaana kaupungista saisi varmasti paljon enemmän irti, eikä hintatasokaan ole päätä huimaava. Plussat: Norwegianilta saa melko edullisia lentoja, ja sesongin ulkopuolella hostellitkin lienevät kohtuuhintaisia. Muistan ikuisesti ihanan paikallisen roskaruoan Lángosin, heheh. Sitä on saatava! Miinukset: Tarkoituksena olisi tehdä jossain vaiheessa pidempi matka tänne, ja yhdistää samaan syssyyn Wien, Bratislava ja ehkä Prahakin. Eli ehkä tämä kannattaisi vielä säästää?

Pietari

Aivan upea ja monipuolinen kaupunki ihan tässä lähellä. Plussat: St. Peter Line kuljettaa perille ilman viisumiakin, eikä hintataso ollut ainakaan viimeksi siellä käydessäni kovin korkea. Eremitaasi jäi näkemättä, ja asia pitäisi korjata, ennen kuin siitä tehdään joku Herra Puuttinin yksityiskabinetti. Miinukset: Joku kielitaitoinen seuralainen olisi tarpeen. Viimeksi ainakin itsenäinen majoitusvaraus osoittautui hankalaksi, eikä englannilla pärjännyt kovin pitkälle. En välittäisi päätyä viettämään öitäni terminaalin pusikossa, kun en löydä perille.

Kaiserslautern/Frankfurt

Majoitus siskon luona olisi ilmaista. Muutkin perheenjäsenemme ovat maisemissa lokakuussa, eli seuraakin olisi saatavilla. Plussat: Uusi paikka, jossa en ole vielä koskaan käynyt (jos ei lasketa Frankfurtin juna-aseman ohitusta). Oktoberfestin mahdollisuus, huikea fudismatsimeinki, hyvät lenkkeilymahdollisuudet ja perheen läsnäolo. Miinukset: Lentohinnat menevät hieman yli budjettini.

Istanbul

Loistopaikka, jossa majoitus taisi maksaa viime kerralla hurjat 7€/yö Sultanahmetissa (ihan keskeisimmillä mestoilla), ja lennotkin saattaa löytää edullisesti. Plussat: Niin siisti paikka, että sinne tekee aina mieli mennä! Nähtävää ja tehtävää riittää, eikä hintataso ole kova. Miinukset: En tiedä jaksanko sitä huutelun, ahdistelun ja hihasta nykimisen määrää etenkään yksin matkustavana naisena.

Tallinna/Tarto

Vironmatkailu tulee aina kyseeseen helppoutensa ja hintatasonsa takia. Plussat: Tallinna tuntuu jokaisen käyntikerran jälkeen entistäkin kivemmalta paikalta. Majoitus on edullista, ja matka taittuu lähes kaikkialle jalan. Täällä olisi mahdollisuus vaan lillua kylpylässä ja käydä ties missä hemmotteluhoidossa, ja liikkua vaikkapa Tartoon. Miinukset: Viimeisimmästä Tallinna-reissusta on vielä alle kaksi kuukautta, ja saatanpa lähteä tänne muutenkin lokakuun lopulla.

JOKIN MUU, MIKÄ?

n. 3-5 päivän budjettimatkallani on vain seuraavat tarpeet: edulliset lennot (alle 200€) ja edullinen majoitus (alle 20€/yö). Matalasta hintatasosta plussaa. (En aio couchsurffata muiden kuin tuttujen luona.) Jos mieleesi pälkähti heti jokin kuvaukseen sopiva paikka, ole kiltti ja vinkkaa siitä minulle! Ja kavereille vinkkinä, että myös matkaseuraa ja/tai majoitusta otetaan vastaan!

Reppu-Räyhälä reissaa. 

VAPAAHERRATTAREN ELÄMÄÄ

Päästin juuri gradun käsistäni kohti ensimmäistä kierrosta. Yllätyksekseni reaktioni ei ollutkaan niin helpottunut. Kun palautan sen lopullisesti maanantaina, niin seison yhtäkkiä tyhjän päällä.

Tuntuu, että enää mulla ei ole mitään tehtävää. Työt on ohi, opiskelut on ohi. Työkkäriin ei ole vielä asiaa, ja opintotuet ja -lainat vetelevät viimeisiään. Missään ei näy mitään. Työnhaku ei ole tuottanut tulosta. Rahat alkaa olla loppu. Metron sijasta päätin kävellä kotiin, onhan mulla ainakin kaikki maailman aika kanssani. 

"On siis syksy, kuljen Hakaniemen rantaa, rahaa ei tule mutta Aida vielä jaksaa."

Tiedän, ettei epätoivoon ja katkeruuteen ole syytä vaipua. Tiedän, että asioilla on tapana järjestyä. Mutta tiedän myös, ettei tällainen epävarmuus sovi mulle ollenkaan. Yritän koko ajan käskeä itseäni lopettamaan omista valinnoistani soimaamisen. Miksi annoin sattuman kuljettaa mut alalle, joka sattuu olemaan yksi huonoiten palkatuista, yksi epämääräisimpien työehtojen piirissä olevista ja ylikoulutetuimmista? Miksen valinnut toisin? Miksen tiedostanut tätä siinä vaiheessa kun epäröin, vaan päätin kerrankin tehdä jotakin loppuun asti, kävi mitä kävi?

Ikinä ei ole liian myöhäistä opiskelulle, mutta valitettavasti nyt on taloudellisesti liian myöhäistä opiskella enää mitään niin uutta, että siitä olisi uraksi asti. Miksen tuntenut itseäni vielä niin hyvin, miksen tiennyt elämästä vielä sen vertaa, että olisin opiskellut jotakin taloudellisesti kannattavampaa, tai edes jonkin verran kiinnostavaa ja taloudellisesti melko riskitöntä alaa? Miksen hakenut opiskelemaan maantiedettä tai jotakin markkinointia? Itä-Euroopan ja Balkanin tutkimusta (miksen edes tiennyt, että sellaistakin on tarjolla)? Miksi piti taas elää kädestä suuhun ja mennä sieltä mistä aita oli matalin?

No, eihän sitä voinut 19-vuotiaana vielä tietää. Eikä vielä 22-vuotiaana. Eikä vielä näköjään lähes 26-vuotiaanakaan. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen neuvoton. Enkä voi kuin yrittää parhaani, toimia, uskoa ja odottaa. Valitettavasti kärsivällisyys ei ole koskaan kuulunut hyveisiini. Nyt lienee kuitenkin aika muuttua ja hyväksyä tosiasiat. Oppia elämään ilman suunnitelmia. Mitä tahansa voi tapahtua.

I say go to bed world, sleep in peace

Pimeää, sateista, aikaisia aamuja, kalpea naama ja päivä päivältä tummemmat silmänaluset. Harvoin olen näin väsynyt kuin mitä olen ollut tällä viikolla. Kalenteri täyttyy uhkaavasti töistä ja koulujutuista, mutta onneksi myös kivoista tapahtumista ja harrastuksista. Välillä vaan tuntuu, että pitäisi revetä joka paikkaan, elää kalenteri käteen liimattuna ja olla vielä tehokkaampi.

Taas jalka kolmantena tai neljäntenä päänä viipottamassa jonnekin. 

Tällä viikolla olen ollut paitsi univelkainen, myös erittäin huono liikkuja. En suostu heräämään ennen kuutta vain ehtiäkseni urheilemaan ennen töitä tai luentoja, muttei sitä illallakaan jaksa sen enempää. Kun päivän kaikki tekemiset on hoidettu, kello onkin jo niin paljon, ettei Unisportilla ole enää juuri mitään tunteja pyörimässä. Yksin salille lähteminen tai kylmään ulkoilmaan roudautuminen ilman sopivia lenkkeilyvarusteita ei kiinnosta. Päällimmäinen tunne tästä ei ole huono omatunto, vaan ärsytys. Miksei vuorokaudessa voi olla enemmän tunteja? Miksi tuntuu, että istun kokoajan perseelläni väkertämässä jotakin, tai jos en istu perseelläni, kävelen metroportaissa ja yritän muistaa mitä kaikkea mun pitäisi vielä hoitaa. Ja sitten tulen vielä blogiini itkemään siitä miten istun perseelläni. Ihminen on tyhmä.

Sain hankittua vihdoinkin uudet kuulokkeet. Yli kolmekymppiä niihin tosin kului, joten kuulokkeista kuuluu lähinnä konkurssin kolkuttelua.

Toisin sanoen olo ei ole tällä hetkellä yhtään rentoutunut tai rauhallinen. Ainoat asiat, jotka pitävät tällä hetkellä mut järjissäni, ovat ensi viikon lomamatka ja tieto siitä, että kohta on joulu. 

Toisaalta joulu tarkoittaa sitä, että siihen mennessä olisi pitänyt tapahtua jo sata asiaa, jotka eivät ole vielä tapahtuneet, ja jotka häämöttävät tällä hetkellä vielä hyvin hyvin kaukana. 

Päättelin, että "Euroopan" suurimpaan metropoliin ei lähdetä hajoamispisteessä olevalla kangaskassilla. Siispä hankin arvotavaroitani varten nahkaisen turvalaukun, jota en meinannut itsekään saada auki. 5€, UFF. Tuo pienempi räsymaton inspiroima pikkulaukku tarttui mukaan neljällä eurolla. Jo yhdeksän euroa käytetty, ja kauhun hiki valuu ohimoillani. Kiitos supertakautuva palkkajärjestelmä!

No, eivät asiat tietenkään huonosti ole, ei suinkaan, mutta jostakin tarvitsisin vielä virtaa. Parasta mennä vaan nukkumaan. Ranskanläksyt jäivät yllättäen taas tekemättä.

Perjantai 13.

Tänään on ollut itseasiassa aika hyvä päivä. Maanantain treenistä alkanut etureisirasitus (eli käytännössä kolmen vuorokauden puujalkahelvetti) oli päättynyt kun nousin aamulla sängystä. Polvien koukistaminen tuntuu vielä vähän epämukavalta, mutta enää ei sentään tarvitse kävellä oudosti tai istuutua kaikkialle tuen kanssa ja pelätä, että jalat pettävät alta.

En olisi uskonut miten kamalaa on olla kolmisen päivää vailla normaalia jalkatoimintaa. Onhan mulla ennenkin ollut lihakset kipeinä, muttei koskaan näin pahasti, eikä varmasti kolmea vuorokautta putkeen. Miltähän vakavampia jalkalihasvammoja saaneista mahtaa tuntua?

Kuvat ovat peräisin aiemmilta syksyiltä.

Tätä ei varmaankaan saisi sanoa ääneen, ja tiedän katuvani tätä talvipakkasilla, mutta... jotenkin odotan jo joulua. Tai siis jouluakin. Jospa se oikea kunnon vähitellen viilenevä syksykin suvaitsisi jo alkaa. Haluan tuijotella kerrostalokotien ikkunoihin pimeällä ja kuunnella tonneittain syysmusiikkia. Oon jo ihan valmis!

Laura Marling - Alpha Shallows


Zero 7 - Ghost sYMbOL


Saint Saviour - Mercy 


Beth Gibbons & Rustin Man - Spider Monkey